sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Normaali

Kiitos Ella, että tulit Kouvolaan. Esitit meille esityksen Normaali. Annoit meille jotakin, mikä kosketti. Saimme olla läsnä 14.4.2018 klo 13:00 Kouvolan teatterin Klubilla ja nähdä ja kuulla sinua. Sinun lisäksi myös Joonas Mikkilä (koskettimet) ja Riku Vartiainen (sello).

Normaalisti erityinen oli eka biisi.
“Jos vain istun tässä, kukaan ei huomaa.
Kaikki pitävät normaalina.”
Sie Ella, et oo normaali! Ei kukaan arkielämän normaali, laula niin kuin sie. Äänellä, joka osui suoraan sieluun.

Kuva: Jiri Halttunen

Kuka normaali nousisi siitä, mistä sie nousit? Muistan aina sen, kun sain äidiltäsi tiedon, että nyt ei ole Ellalla kaikki hyvin. Miten itketti ja harmitti, ihan omista henkilökohtaisistakin syistä. Mutta, jotenkin tiesin, että sie nouset, taistelet ja selviät. Siksi, kun lauloit Suojelusenkelin, sydämeni käpertyi ja nosti tunteita niin pintaan, että ne muttuivat kyyneliksi.

Nuorallatanssija, niin sekin osui ja miten hieno Heikki Harman suomennos Mikael Wiehen biisistä. Esitys oli niin upea ja miten sitä kuunteli sanasta sanaan, makustellen ja kuinka se hitaasti syöpyi tajuntaan, että niin se on. Sinäkin, oman elämäsi nuorallatanssija, kuten jokainen meistä omalla tavallaan.

Tavallinen nainen, Paula Vesalan biisi. Kuka se loppujen lopuksi on tavallinen, millainen on tavallinen ja etenkin tavallinen nainen. Sie Ella, et oo tavallinen, vaan olet ainutlaatuinen.

Vittu, kun vituttaa (Ismo Alanko) oli se osio, missä kaikkia nauratti. Esitit sen niin kertakaikkisen hauskalla ja jollain lailla itsekriittisesti, että yleisöllä oli helpottava hetki, koska kaikkia joskus vituttaa ja jos sinua, niin ei mikään ihme.

Anna muiden kantaa (Joel Mäkinen) - niin jokainen suht normaali, itsenäinen aikuinen ihminen haluaa pärjätä itse, tehdä kaiken itse, mutta joskus joutuu ottamaan apua vastaan ja jos sitä on tarjolla, aina parempi.

Nämä ja kaikki muutkin biisit, kaikki ne sanat, joita lausuit siinä välissä, kaikki se, miten sie liikuit lavalla, oli sitä, mikä tuntui äärimmäisen hyvältä, juuri niin hyvältä, että sydämestä otti, sillai hyvällä tavalla.

Esityksesi antoi niin paljon, että sen soisi monen näkevän, että jos jaksaisit, veisit sitä vaikka minne, koska siitä saisi vertaistukea kohtalotoverit ja sitten me kaikki muut, saamme uskoa ja toivoa vaikkapa vain huomiseen.

Kaiken tämän oli ohjannut Lotta Jäppinen, siskosi. Sekin niin ihana juttu, että sisaruksilla on niin lämpimät välit, se on aina hieno asia ja sekin minua liikutti. Maailmassa sattuu ja tapahtuu niin paljon pahoja asioita, niin kun jotain näin lämmintä näkee ja kokee, niin taas jaksaa!

Kiitos Ella - olet niin tärkeä! Siunausta ja varjelusta elämääsi nyt ja aina!

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Rautanaula

Kuusankosken teatterin Luolanäyttämöllä 6.4 ensi-iltansa saanut Rautanaula hyppäsi heti listan kärkeen "tämä on pakko nähdä". Miksikö, niin olin lukenut kirjan! Tommi Liimatta on armoitettu kynän käyttäjä ja Rautanaula on hänen ensimmäinen jännitystarina. Varsin onnistunut sellainen. Dramatisoinnin on tehnyt Mirka Seppänen ja Kuusankoskelle Rautanaulan ohjasi Heidi Koskinen-Järvisalo.

Kai Malmirinne on menestyvä myyntitykki, jolla matkustuspäiviä tulee hyvin paljon. Hän itseriittoisena naissankarina on juuri sellainen kuin sen osaisi kuvitellakin. Matti Olenius tekee mittavan roolin, jota voi vaan ihastella.


Tarina alkaa siitä, että Kai Malmirinteen vaimo on kadonnut!? Jossain vaiheessa oli mielenkiintoinen ja hauskakin juttu se, että jotkut naiset tykkäävät kadota ja aloittavat sen jo 15-vuotiaina. Kai Malmirinne puhuu ja selittää kaiken. Esiintyy niin hyvin, että ei ihme, kun saa pomoltaan (Kimmo Puhakka) ylennyksen.

Vaimo, joka on kadonnut, on nimeltään Raisa. Hänen siskonsa Raili huolestuu enemmän sisarensa katoamisesta ja tupsahtaa tämän tästä kyselemään. Mira Peussa sisarena on topakkana, toisin kuin miehensä Pentti, joka viihtyy parhaiten autotallissa. Ari Lahtinen Penttinä on se lupsakka pullon kallistelija, joka rauhallisena ja tasaisena on taustalla, kun muut hermoilevat.


Kimmo Puhakalla on toinenkin rooli. Hän on naapurin Teuvo. Ihan hömelö ukkeli, jonka elämä on vaimonsa Ullan vallan alla. Teuvo on surkuhupaisa ja jotenkin niin ressukka, mutta silti tärkeässä roolissa.

Aija Kajama  jämäkkänä rikosetsivänä tutkii tapausta ja välillä hän on lutusena mummuna, jota käy jotenkin niin sääliksi.

Pentillä ja Raililla on tytär, Aino. Niin kuin usein on, aikuiset jättävät nuoren elämään ihan omaa maailmaansa. Ainon osan vetää niin hengästyttävän hyvin Viivi Mauno, että kun hän astuu estraadille, melkein vettä tulee silmiin, kun ihan hypnoottisena seuraa häntä ja imee joka sanan.

Rautanaula on se ratkaiseva ja tärkeä juttu tässä tarinassa ja millä tekniikalla se toimii, niin ihan mahtavaa. Sitä vaan tuijotti ja melkein teki mieli mennä lähempää katsomaan. Jos se olisi ollut mahdollista, en silti olisi uskaltanut.

Tämä näytelmä on jännittävä katsoa ja kokea. Miten ihmismieli on niin arvoituksellinen. Sillä on omat syynsä ja salaisuutensa käyttäytyä.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Suomen hauskin mies

Jälleen oli aika ilahduttaa itseään ja mennä elokuviin. Sain houkuteltua poikasen mukaan ja suuntana Studio123 ja hups, moni muu oli ajatellut samalla lailla. Suomen hauskin mies oli saanut väkeä liikkeelle, enkä ihmettele ollenkaan. Jos elokuvaa tähdittää Martti Suosalo, se ei voi olla huono. Hienoa, kun ihmiset käyvät elokuvissa, mutta se kännykkä - sen voisi jättää kotiin, jos sitä ei osaa sulkea. Kun siihen joku soittaa ja sen vaan hylkää, niin se soittajahan yrittää uudestaan.

Suomen hauskin mies on syntynyt Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoituksesta ja ohjauskin on Heikki Kujanpään. Tarinassa eletään synkkää aikaa, kun on vuosi 1918 ja paikkana punavankien teloitusleiri. Siellä ollaan kurjaakin kurjemmissa olotiloissa ja ihan vaan muistin virkistykseksi sekin, miten sitä ihmisiä täälläkin niitettiin.


Leirille joutui myös teatteriryhmä mukanaan Suomen hauskin mies, Toivo Parikka, minkä osan Martti Suosalo vetää sellaisella taidolla, että sitä saa vain nauttia näkemästään. Hän näyttelee näyttelijää ja tekee kumppaneineen hauskan näytelmän, säilyttääkseen heidän ja oman henkensä. Paavo Kinnunen (Heikinpoika) tekee jokseenkin sympaattisen roolin Alfred Nyborgina esimiehensä ja vangin välissä.


Jani Volanen on jälleen keljun roolissa. Kapteeni Kalm on niin jäätä ja kiveä, että se näkyy. Oikein pelottavaa, kun pelkällä katseella olisi voinut teloittaa. Hän opetti Nyborgille, että teloituskäskyn jälkeen vaan sulkee silmänsä, niin on helpompaa.

"Gunnar kysyi meiltä kerran, mikä on ruskea, viiksekäs ja pörröinen. Minä vastasin, että normaalioloissa sanoisin 'orava', mutta kun Gunnar sitä kysyy, niin sen täytyy olla Jeesus."
ELOKUVAN PÄÄHENKILÖ TOIVO PARIKKA TELOITUSKOHTAUKSESSA


Rouva Helen Kalm on se, jolla on sydän paikallaan. Leena Pöysti esittää ylvästä ja kunnioitettavaa naista todella ryhdikkäästi. Elokuvan ainoa naisrooli on loistava suoritus.

Elokuvaa katsoessa on jännä fiilis, kun kerrotaan ajasta, mikä on joskus ollut ja tietää, että tarina perustuu tositapahtumiin. Se on vakavaa, mutta sitten on Parikka, joka laskee leikkiä ja hauskuuttaa, on niin oikeamielinen. Kauhistuttaa ja silti naurattaa.


Kun saksalaiset tulivat leiriin, elokuvassa nähtiin hengästyttävän hieno kohtaus. Aivan mahtava. Oli kuin se olisi ollut taulu, mutta veneet lipuivat rantaan. 

Kokonaisuudessaan Suomen hauskin mies on elokuva, mikä on antoisa kaikin mahdollisin tavoin. Mahtavat näyttelijät, huikea tarina, upea kuvaus!

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Elina Halttusesta on moneksi!

Elina Halttunen, olet Blondi tuli taloon-sarjan käsikirjoittaja ja ohjaaja, siis sen sarjan, joka tuli televisiosta 1994-95. Nyt se on näytelmä, jota esitetään Vantaalla Kulttuuritalo Martinuksessa! Olet jälleen sen käsikirjoittaja ja mukana yhdessä roolissa!

1. Mistä tämä alkoi? Kenen idea oli saattaa yksi suosittu tv-sarja näytelmäksi?

Idea oli Christian Sandstömin, näytelmän ohjaajan ja Kulttuurikeskus Martinuksen johtajan. Hän soitti minulle ja tiedusteli haluaisinko kirjoittaa 90-luvun tv:n menestyssarjasta näytelmän. Kirjoitin ja ohjasin sarjaa tuolloin n. 150 jaksoa, mutta aluksi Christianin idea tuntui hassulta enkä lämmennyt heti. Hän pyysi miettimään asiaa ja viikko meni tuumaillessa ja ideaa pyöritellessä. Katsoin DVD:lta useita jaksoja ja rakastuin uudellen Humalan perheeseen. Ihania tyypejä kaikki! Siitä se lähti.

2. Ohjaajana on nyt Christian  Sandström. Miten meni niin kuin omasta mielestä?

Teatterin tekeminen on täysin erilaista kuin tv-sarjan, uutta ja ihmeellistä pitkästä aikaa, tiimityötä parhaimmillaan. Työryhmä puhalsi yhteen hiileen ja sai aikaan aikamoisen roihun. Hyvin meni! Nautin! Näytteleminen on pitkästä aikaa hauskaa, kun palaute katsomosta tulee välittömästi, se on tämän työn parasta antia. Toisaalta kirjailija jää aina pois veneestä, kun näytelmää aletaan harjoitella ja varsinainen matka alkaa, se on haikeaa. Nyt olin myös kirjailijana mukana koko prosessin ajan ja teimme yhdessä lyhennyksiä, korjayksia ja parannuksia tekstiin ja pystyin selventämään näyttelijöille ja ohjaajalle joitakin kohtia. Uskon, että se toimi esityksen parhaaksi,

3. Näytelmässä on musiikkia. Miten se valikoitui? Kuka teki tanssien upeat koreografiat?

Näytelmää kirjoittaessa valikoitui suuri osa musiikista, joka soi tuolloin 90-luvulla, minne osa näytelmän tapahtumista sijoittuu. Esim. Neon 2:n Polku, jonka Janne Saarinen upeasti esittää ja Aki Sirkesalon Pelkkää kuvitelmaa. Mukana on myös klassikkohittejä, kuten Carpentersien Yesterday Once More ja Gloria Gaynorin I Will Survive. Koreografiat teki Jari Saarelainen ja Anu Palevaara, meidän ihana Johanna Tähtinen eli itse blondi. Christianin idea oli tuo loistava potpurri esityksen huipennukseksi, johon yleisö lähtee mukaan.

Kuva: Aleksi Friman

4. Tyttäresi Saara näytteli alkuperäisessä sarjassa pienen Liisan roolin ja nyt hän oli Liisana tänä päivänä. Ihan mahtavaa, koska hän oli niin tunnistettavissa. Lähtikö Saara heti mukaan?

Saara lähti heti innolla mukaan, kuten aikoinaan tv-sarjaankin! Hän on loistava inspiraation lähde ja työkaveri, paras mahdollinen. Luotettava, hauska, idearikas, mutta samalla kriittinen oikealla tavalla.

5. Olet lahjakas käsikirjoittaja, näyttelijä ja kirjailija! Mitä me saamme sinulta seuraavaksi?

Ans kattoo nyt! 

Kiitos haastattelusta!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Blondi tuli taloon

Blondi tuli taloon oli sarja telkkarissa 1994-95, minkä kaikki muistaa, paitsi ei ihan kaikki. Minun oma blondini syntyi 1995 ja nyt oli oivallinen tilaisuus viedä hänet näkemään jotain tosi kivaa. Etenkin kun ajoin Kouvolasta blondin veljen kanssa Martinlaaksoon, missä minun blondini asuu ja siitä sitten kipaisimme Kultuuritalo Martinukseen.


Vaan, kuinka saada tv-sarja yhden illan näytelmäksi? Siinäpä juttu, mikä on nähtävä! Blondina, "Hanskina" näytelmässä on Anu Palevaara, monille tuttu Salkkareista. Joten niin kuin aivan nappivalinta, kukas muukaan. Liisana taas on Milla Kiviranta, nuori tyttö, joka on estraadilla kuin kotonaan. Vaan kun tässä näytelmässä eletään vanhaa aikaa ja nykyaikaa, niin kukapas se on Liisan roolissa aikuisena kuin Saara Widbom(os.Ylitalo).


Aivan mahtavaa! Hyvä, etten noussut seisomaan, kun tajusin, että kukas se siellä, niin monen vuoden jälkeen.... Jos oli pituutta tullut lisää, niin muuten oli kyllä se sama pikkutyttö. Ihanaa! Se energia ja se nauru, sitä pitäisi saada nauhalle.

Niin, mutta siis juttuhan menee niin, että koska koko sarjan käsikirjoittaja oli Elina Halttunen, niin miksipä ei sitten tämän näytelmänkin, jonka ohjauksesta vastasi Christian Sandström. Elina Halttunen loistaa näytelmässä Margit Haukkamaan roolissa kaikissa lilan eri sävyissä.


Hannu Hurmala, mies joka on oikea naisten unelma, kaksosten yksinhuoltaja. Näytelmässä hänen osassaan hauskuuttaa Lasse Karkjärvi. Juuri heränneenä melkoisen pitkästä unesta. Erittäin mielenkiintoinen juonen kannalta, että päähenkilö herää koomasta 20 vuoden jälkeen.


Lapset ovat sillä aikaa vanhentuneet ja kaksoset Matti ja Missu ovat todella aikuisia. Mattina Janne Saarinen laulaa heti alussa yleisön pyörryksiin. Missusta on tullut lääkäri ja Irina Vartia tekee siinä hienon roolin.

Blondi tulee taloon on mahtava näytelmä, missä eletään tätä päivää, mikä on sarjan nähneille uutta. Välillä palataan menneisiin ja siinä sitten saadaan fiilistellä nostalgian pyörteissä. Meno on reipasta ja mikä ihan yllättävintä, musiikilla höystettyä ja biisit ovat niin parasta settiä, Ville Pusan toimiessa musiikkivastaavana.

Hannu Hurmala isä Herman Hurmala esittäytyy myös, haudan takaa. Tulee sieltä vähän ohjeistamaan, mikä ei tunnu ollenkaan hullummalta, koska niinkin voi käydä. Jorma Hellström nousee arkusta suunnilleen niin, että haudasta hyvää päivää. Pysyy silti erittäin asiassa.


Mitä tykkäsi minun blondi ja sen veli? No tykkäsivät eli nyt kaikki kipin kapin katsomaan ihan koko perheen voimin, vaikka ei olisi ikinä nähnyt eikä kuullutkaan koko Blondista, koska se ei vaan haittaa. Blondi tuli taloon on nyt elävää teatteria, mikä on koettava!

Kuvat: Aleksi Friman

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Janne Palin Akin roolissa Aina joku eksyy-näytelmässä

Janne Palin, sinulla on osa Anjalankosken teatterin Aina joku eksyy - näytelmässä. Näyttelet Akia niin lapsena kuin aikuisenakin.

1. Miten "eksyit" tähän rooliin?
- Näyttelijäkaveri vinkkasi tästä, otin yhteyttä ohjaajaan ja näin sain keskitalveksi mukavaa tekemistä. 

2. Millä lailla Reko Lundanin teksti puhutteli sinua?
- Tekstistä löytyy dramaa, tragikomediaa, synkkyyttä ja toivoa. Liikutaan monessa eri aikakaudessa ja paikassa. Kirjailija on hienosti nivonut nämä kaikki yhteen pienillä viittauksilla jotka tarkkaavainen katsoja kyllä löytää. Henkilökemiat muuttuu mielenkiintoisesti tarinan edetessä.

Kuva: Pekka Niemi

3. Kun yleisö nauraa, miten pidät pokkasi?
- Harrastuksen alkuaikoina pokan pitäminen oli hyvin haasteellista. Repeämisiä on kyllä käynyt!
Nykyään pystyn paremmin pysymään roolissa ja omassa kuplassa välittämättä yleisön reaktioista. Joskus mielessäni "haastan" yleisön, naurakaa vaan, minua ei edes hymyilytä. Jokin yllättävä sattumus tai tapahtuma lavalla saattaa kyllä olla koettelemus. 
Yleisön nauru on myös hyvin palkitsevaa ja energiaa antavaa!

4. Vuorottelet lapsen, nuoren ja aikuisen osaa. Onko se vaikeaa/haastavaa?
- Ensin ajattelin aikahypyt Akin roolissa paljon haasteellisemmiksi. Nopeiden vaihtojen takia vaatteilla yms. kikkailu on mahdotonta. Mietin sitten pikkupojille ominaisia nyansseja ja tehdä muutoksen sitä kautta. Jos Aki olisi muutettu Pikku-Akiksi radikaalimmin olisi se voinut olla paljon haasteellisempaa. 
Nyt näin se toimii mielestäni hyvin.

5.  Olet harrastajanäyttelijä - mitä se sinulle merkitsee?
- Näytteleminen antaa niin paljon! 
Uusia ystäviä, rohkeutta, itseluottamusta...
Loistava tapa kehittää itseään niin monella saralla. Onneksi saan kotoa täyden tuen harrastukseen joka ajoittain vie hyvin paljon aikaa ja energiaa.
Uskon myös näyttelemisen terveysvaikutuksiin, muisti ainakin pysyy hyvänä! 

Kiitos haastattelusta!

Aina joku eksyy

Aina joku eksyy on Reko Lundanin (1969-2006) suosittu näytelmä, koskettava kuvaus perheestä, missä äidin rooli ei olekkaan se perinteinen pullantuoksuinen kaikesta huolehtiva pentujaan suojeleva emo. Lapset, kaksoset kasvavat isänsä kanssa. Tämä upea näytelmä on nyt nähtävissä Anjalankosken teatterissa ja sen on ohjannut Kimmo Lavaste. Puvustuksen on loihtinut Kanerva Johansson ja se on ilo silmälle ja mielelle.

Tarina tekee kaiken. Se naurattaa niin, että vesi heruu silmistä. Mikä siinä naurattaa, niin moni asia, sellainenkin, minkä ei pitäisi olla hauskaa, mutta on silti. Se panee kurkkua kuristamaan, kun näkee ihmisen tuskan, ikävän ja epätoivon. Se jättää mieleen monta asiaa, mitkä siellä mylläävät, että näinkö se on ollut, näin se voi olla. Ei voi tietää.


Hanna-äiti on löytynyt kotoaan ja viety sairaalaan. Lapset, kaksoset käyvät häntä katsomassa, yhdessä ja erikseen. Äidin osassa Ritva Muhonen onnistuu todella hyvin. Hän on muistinsa menettänyt, höpöttää samoja asioita, sotkee ajat ja ihmiset. Vaikka sen ei pitäisi olla hauskaa, niin onhan se, naurattaa vallan hirmuisesti.

Kaksoset, Aki ja Liisa ovat kovilla. Äiti ei olekkaan niin läheinen kuin äkin voisi luulla. Hän paljastuu alkoholistiksi, joka jätti lapsensa jo pienenä isän hoiviin. Se kalvaa, niin lapsia kuin Hannaakin, aina silloin kuin jotain muistaa.

Ajassa hypellään nykyajasta sinne, kun kaikki alkoi ja siinä välillä. Se ei haittaa, sellaistahan se ihmisen mielikin on. Elli Harju on Liisa, Liisa pienenä, nuorena ja aikuisena. Pyrkii olemaan se kiltti tyttö, että kaikki menisi hyvin, hoitaa äitiä ja pitää Akin ajan tasalla. Janne Palin vetää Akin osan yhtä hyvin kaikina aikoina. Tässä on aivan ihania kohtauksia sisarusten keskinäisistä väleistä, riidellään ja puolustetaan, syytellään ja ollaan lopuksi kuitenkin yhtä. Siinä missä Liisa on hoivannut kaikesta huolimatta äitiään, Aki on elänyt omaa elämää ja halunut luoda omille lapsilleen täysin päinvastaisen elämän.


Jaana Kurittu vetää Hannan roolia nuorempana ja sellaisella voimalla, että ei voi kuin ihmetellä sitä latausta, mikä on päällä. Hänen miestään Ripaa esittää Jukka Tiitola. Alussa sitä luulisi, että kävisi päinvastoin, että se olisi Ripa, joka lähtee, mutta eipäs lähtenytkään.


On kohtauksia, missä surettaa, kun lapsilla on ikävä, kun lapset pettyvät, mutta niiden vastapainoksi on sitten niitä, missä meinaa pudota penkiltä, kun niin naurattaa. Reko Lundanin teksti on hulppeaa ja mahtavaa, että sitä voi vaan ihastella. Ihan parhaita olivat mm. koulukuvaus ja kun upseerit olivat ottamassa vermuuttia ja olihan se opettajatarkin siellä. Kaikki se ajankuva on niin oivallista ja nostalgista. Itselle ainakin tuli hienoja palautumia. Uskon, että jokaiselle on jotakin, ikään riippumatta.


Sivurooleissa on monta hyvää tyyppiä, kuten Touko Lehto, Ninni Partanen, Timo KurittuMaria Perho, Anni Amberg, Pilvi Puhakka ja Valtteri Rossi. Se sukkuloivat hyvin roolista toiseen. Heistä on pakko mainita Valtteri Rossi, joka esittää Tuomoa, Hannan veljeä. Heidän sisarussuhde tuo myös esiin sen, että puolustetaan toista. Uutena kasvona hän kyllä lunasti niin paikkansa ja näyttipä vielä taitonsa Upseeri Jopinakin.


Nyt olen raottanut hiukan salaisuuden verhoa, mutta en enempää. Menkää nyt ite katsomaan ja uskokaa, miten koko illan mitan saa nauttia upeasta teatteriesityksestä, jonka voisi katsoa uudestaan. Vähän niin kuin sen ensimmäisen vermuutin jälkeen, että voisi ottaa toisenkin!

Kuvat: Pekka Niemi