keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Rebecca Viitala on Kouvolan teatterin Peppi Pitkätossu

Kouvolan teatterin Peppi Pitkätossun roolissa on Rebecca Viitala ja näin hän siitä kertoo :

1. Onko Peppi Pitkätossu toiverooli? Miten valikoiduit siihen?

Peppi Pitkätossu on ehdottomasti yksi toiverooleistani. Tämä tietysti kuului lapsuuteni suuriin unelmiin, saada joskus ihan oikeasti olla Peppi Pitkätossu. Jostain syystä en koskaan Teatterikorkeakoulu aikoinani edes muistanut koko unelmaa saatikka uskonut sen olevan mahdollista ikäni puolesta. Satu Linnapuomi minut siihen rooliin valitsi ja olen hyvin kiitollinen hänen luottamuksesta ja uskosta siihen, että kykenen vielä tämän ikäisenä tuon roolin tekemään 😊

 2. Millaista on heittäytyä aikuisena lapsen rooliin?

On ihanaa päästä näyttelemään leikkivää lasta vaikka, onhan tuo aika rankka urakka näin 40 vuotta juuri täyttävänä heittäytyä täysin 10-vuotiaan rasavillin tytön kehonkieleen. Peppihän ei ole hetkeäkään aloillaan vaan on jatkuvassa liikkeessä. Kyllä siinä hiki virtaa aika vuolaasti koko näytöksen ajan. Harjoituskausi oli rankka, mutta onneksi esitysten vetäminen tuntuu jo vähän helpommalta. Kunto on saattanut nousta ihan pikkaisen tämän prosessin myötä 😊

3. Lapsiyleisö eläytyy hyvin! Miltä se kuullostaa, kun lapset kommentoivat yleisöstä?

Tämä näytelmähän on minulle ensimmäinen koskaan tekemäni lasten näytelmä, joten minulla ei ollut aiempaa kokemusta lapsiyleisöstä. Ensin minua tietysti vähän jännitti, että minkälaista reaktiota sieltä mahtaa tulla vai tuleeko kenties ollenkaan. Sitten kun se ensimmäinen 300-päinen lapsiyleisö räjähti nauramaan en osannut mitenkään kuvitella kuinka ihanalta se tuntuisi. Lapsien nauru on niin aitoa ja se tulee jostain niin syvältä sydämestä, se on aivan ihanaa kuultavaa. Tietysti sanoilla kommentointiakin on tapahtunut. Olin ensin hieman hermostunut siitä kuinka oma keskittymiseni tulisi kestämään sellaisissa tilanteissa. Mutta ihan hyvin on mennyt, ainakin tähän mennessä.

4. Mitä yhteistä on sinussa ja Pepissä?

Yhtäläisyyksiä minun ja Pepin välillä on aika paljon. Olin lapsena yhtä huimapäinen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelija kuin Peppikin. Ensi-illan jälkeisenä päivänä puhuessani isäni kanssa puhelimessa tokaisi hän ohimennen: "Niin, sinähän olit lapsena jo Peppi". Villi poikatyttö joka rakasti kiipeillä puissa ja keksiä aikuisten päänmenoksi kaikenlaisia kepposia. Tunsin myös suurta sympatiaa kiusattuja ja heikompia kohtaan ja puolustin aina huonommassa asemassa olevia. Sitten seuraa salaisuus. Minä en myöskään osannut kertotaulua lapsena. Onnistuin kuitenkin aina keplottelemaan itseni kertotaulun kuulustelu tilanteista hyväksytysti, vähän niin kuin Peppikin. Koulunkäynti oli muutenkin minulle vaikeaa. Keskittymiskykyni oli Pepin tasoa ja halusin vain juosta metsissä ja leikkiä merirosvoleikkejä sen sijaan, että olisin osannut hiljentyä lukemaan kirjaa. Peppi Pitkätossun äitihän on enkelinä taivaassa kuin myös oma äitini, samoin Pepin tapaan isäni on merimies. Isä ei sentään ollut merikapteeni niin kuin Pepin isä, mutta seilasi koko lapsuuteni ajan Itämerta. Yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista ystävistäni on nimeltään Annika mutta apinaa en ole koskaan omistanut. Hevosta olin kyllä vanhempieni päänmenoksi jossain vaiheessa kovaa kyytiä ostamassa, mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa!

Kuva: Nadi Hammouda

5. Millä lailla ns. aikuisten näytelmä eroaa koko perheen näytelmästä? Onko siis jotain erityisesti huomioitavaa?
Eipä niissä ihan hirveästi eroavaisuuksia ole. Lapset ovat ajattelevia ja syvästi tuntevia ihan siinä missä me aikuisetkin. Tietysti kaikkein pienempiä katsojia on suojeltava liian jännittäviltä tilanteilta, valoilta ja ääniltä. Peppi on tarkoitettu 4+ vuotiaille, sitä nuoremmille saattaisi olla jotkut kohdat vähän liian jänskiä ja keskittyminen saattaisi herppantua, vaikka olen kyllä kuullut parista 2-vuotiaasta jotka jaksoivat katsoa koko näytelmän ilman mitään ongelmia.

Kiitos Rebecca!

maanantai 15. toukokuuta 2017

Peppi Pitkätossu

Peppi Pitkätossu on varmasti yksi Astrid Lindgrenin kuuluisimmista hahmoista ja olisi vaikea uskoa, että olisi joku, joka ei tietäisi, kenestä on kyse! No, "Här kommer Pippi Långstrump, tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa, här kommer Pippi Långstrump..." Me, hiukan iäkkäämmät voimme muistaa, kuinka Peppiä luettiin ja miten se sitten tuli televisiosta ja kaikki oppivat laulamaan sen laulun ruotsiksi! Vaan, nytpä Kouvolan teatteri tuo meille Pepin - sen ihanan itsenäisen, riiviökakaran, josta ei voi olla tykkäämättä! Satu Linnapuomi on ohjannut Pepin varsin mallikkaasti. Peppiä esittää Rebecca Viitala.


Lavastus on mahtava! Pyörivä Huvikumpu, joka muuntautuu moneksi. Huvikummun arkkitehtinä on häärännyt Janne Vasama.
Rebecca Viitalan Peppi on oikea, juuri sellainen kuin Pepin kuuluukin olla. Reipas ja lapsellisen viisas, vahva ja vilkas, punaisilla leteillä ja leveällä hymyllä varustettu!

Tommi ja Annika, Panu Poutanen ja Emma-Sofia Hautala ovat niin herttaiset ja kiltit sisarukset, jotka saavat Pepistä ystävän. Kun Peppi oli lähdössä pois, Annikan laulu oli koskettava. Oikein pala kurkussa sitä eläytyi siihen ikävään.
Se, miten aikuiset näyttelevät lapsia niin hyvin, on aivan uskomatonta.

Koko perheen näytelmissä on aina hauskaa se, miten lapsiyleisö on mukana ja kommentoi. Kun Peppi juoksutti poliiseja (Sasu Junkkari ja Petteri Hautala) vai oliko se rosvoja (Sasu Junkkari ja Panu Poutanen), niin joku huusi: Hä-hää, siitäs sait! Ylipäätään olen niin lapsellinen itse, että on kivaa, kun lapset saavat olla viisaita ja aikuiset vähemmän viisaita!
Rouva Ryppynaama...ei ku Rouva Ryöppyvaara oli juuri yksi niistä liian fiksuista aikuisista ja siinä sen roolin veti niin ilman ryppyjä Satu Taalikainen.

Peppi Pitkätossu on juuri sellainen koko perheen näytelmä, josta saa nauttia ihan kaiken ikäiset! Minäkin sain mukaani jo isot lapseni, eikä tarvinut edes uhkailla.
Näytelmä on sellainen harmiton ja sadunomainen eli kaikki kääntyy aina hyväksi. Tykkimäen sirkuskoululaiset toivat mukavan sirkusmaisen lisän ja takasi sen, että vauhtia ei puuttunut.

Kuvat: Nadi Hammouda


torstai 11. toukokuuta 2017

Osku Haavisto Häräntappoaseen Rutasena

Kotkan Häräntappoaseessa Rutasen roolissa on Osku Haavisto.  Oskun mietteet siitä:

1. Häräntappoase - kuinka tuttu tarina se oli sinulle entuudestaan?

- Olin mä kirjan lukenut lukioaikoina. Siihen aikaan Allun ja Kertun rakkausasiat tuntuivat jänniltä😃


2. Miten rakensit Pasi Rutasen roolin?

- Rutanenhan on suoraan sanottuna melko lapsellinen tyyppi. Joten nuorensin roolihahmoa ihan reilusti mielessäni. Tässä auttoi myös kimittävä ääni ja fyysinen olemus, joka alkoi löytyä ja rakentua harjoitusten myötä. Sitten tarvittin vielä kohtausten rytmin hiominen kohdilleen. Ja olihan siellä nyt kaiken kaikkiaan monta aika haastavaa paikkaa, mutta myös ohjaajalta tuli hyvin tukea ja apua, niin ei tarvinnut kaikkea ratkaista itse. 

3. Kuinka näyttelijä saa herautettua naurun näyttämöllä?

- No, tekonaurunhan nauramista voi opetella, ja toistojen myötä alkaa sujua yhä paremmin. Joskus tosin isossa porukassa hysteria saattaa vallata, ja naurua voi olla vaikea saada loppumaan, he he... Rutasen naurun kohdalla luin kirjasta ensin miten sitä kuvailtiin, ja muokkasin sen pohjilta oman versioni. Ja mikäs siinä naureskellessa, kun kivaa oli.😃

 Kuva: Mirka Mylläri

4. Teksti on värikästä ja sitä on runsaasti. Miten opettelit repliikit?

- Ohjaaja pyysi tällä kertaa meitä ottamaan tekstin haltuun aikaisessa vaiheessa, joten puhtaasti ulkoa opettelemallahan se meni. Opettelin kohtaus kerrallaan, sitä mukaa kun tiesin mitä kohtausta milloinkin harjoitellaan. Ylipäätään olen aina ollut hyvä oppimaan ulkoa repliikkejä ja laulujen sanoja, joten ei se kovin suuresti vaikeuksia tuottanut. 

5. Oliko tässä nuorisojoukossa mitään tuttua jos vertaa nykynuoriin?

- Jaa, enpä taida olla enää niin hyvä asiantuntija tässä kysymyksessä, sen verran takanapäin on teinivuodet mullakin... Mutta tuttua tuo varmaan aina nuorisolla on. Pitää yrittää ja esittää. Mitä muut musta ajattelee? Miten oon mahdollisimman cool? 80-luvun nuoret pukeutui vaan vähän oudommin. 😃

maanantai 8. toukokuuta 2017

Häräntappoase

Luin Häräntappoaseen heti, kun se ilmestyi, vuonna 1984. Legendaarinen Anna-Leena Härkösen tarina Allu Korvasta, joka joutuu kaupungista maalle sukulaisiin heinätöihin. Uskomatonta se, että Härkönen kirjoitti kirjan vain 17-vuotiaana.
Nyt tämä nuoruudesta kertova tarina esitetään Kotkan teatterissa Alma Lehmuskallion ohjaamana.

Eletään kasari-aikaa, joka on aika lailla tuoreessa muistissa vieläkin, siis ainakin minulla. Pikkubiisipätkät antavat muistinvirkistystä. Kun poikien kammarissa radiosta tuli "Ollaan kahden läl-lä-lää..", niin heti muistin kuinka se aikoinaan poistettiin meidän kantapaikan jukeboxista, koska me soitettiin sitä koko ajan ja henkilökunta oli menettää hermonsa. Mutta asiaan.

Allua siis risoo ihan hervottomasti, kun on oli omatkin suunnitelmat, mutta äiti päätti toisin. Kaupunkilaispoika joutuu sinne maalle, mutta alun shokin jälkeen, kaikki alkaa jotenkin lutviutua ja Allu tutustuu Torvenkyläläisiin. Allun roolissa temuaa Juho Markkanen.

Rutanen on myös tullut heinätöihin ja hoitelee sitten Allun perehdytyksen. Osku Haavisto vetää sen niin hyvin, että ei voi kuin ihmetellä, miten osaakin olla niin sympaattisen oloinen. Takkisten Tauno taas on vähän ressukka. Henry Holopainen lompsii Taunona likaisissa saappaissaan ja ihan liian ylös vedetyissä housuissaan ja miten onkin niin kovin uskottava. Säälittäisi, jos ei naurattaisi.
Heinätöiden lisäksi, nuoret maalla viettävät aikaa toistensa kanssa ja tekevät kaikkea sitä, mitä nyt nuoret tekevät. Anna-Leena Härkösen teksti on niin rikasta ja rönsyilevän räväkkää ja siitä nauttii todella. Se ei ole vuosien mittaan yhtään vanhentunut vaan on antoisaa. Allun kesää kruunaa se, että hän tutustuu Kerttuun. Kerttuna keikistelee Annuska Hannula. Heidän suhde on niin ihana, ainakin aluksi.
Se on kuvattu niin hyvin, että oikein silmät vettyi, kun Kerttu itkee Allun sylissä ja kun Allu kysyy miksi Kerttu itkee, niin Kerttu vastaa: Mää palan sisältä ja savu nousee silmiin.

Ehdoton kultajyvä oli sekin kohtaus, missä Touko Mäkelin lataa täyden laidallisen maalaisromantiikasta. Hänen roolissaan on Konsta Lippo. Melkein hengästyi kun sitä kuunteli ja olisi mieli tehnyt loppuun sanoa Amen!

Häräntappoase on riemastuttava kuvaus nuorista ja siitä uhmasta.Tälläiselle ajat sitten sen ajan eläneelle tämä näytelmä oli ihana aikamatka nuoruuteen. Kaikki roolit hengittivät sitä niin yhtä aikaa.

Nyt kaikki nuoret katsomaan tämä ja kyllä, kaiken ikäiset, sillä niin on herkullista aikuisten ja nuorten väliset sanailut. Häräntappoase on nyt isketty oikeaan aikaan ja paikkaan! Kiitos Kotka!

Kuvat: Tommi Mattila


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Riku Pelo on Don Pasqualen tohtori Malatesta

Baritoni Riku Pelo kertoo, kuinka hänestä tuli tohtori Malatesta!

1. Pohjois-Kymen musiikkiopiston ooppera Don Pasquale ja sinulla siinä rooli Tohtori Malatesta! Miten sinusta tuli tohtori Malatesta?

Kouvolan oopperan taiteellinen johtaja Taru Sippola pyysi minua rooliin, jonka otin ilolla vastaan. Malatestan rooli on ollut haaveissa jo pidemmän aikaa.

2. Millaista on laulaa ja näytellä samaan aikaan?

Kun näytellään ja lauletaan samaan aikaan, on mielessä aluksi monta asiaa. Kuinka musiikki menee, miten sanat, mihin kohtaan piti tässä kohtaa siirtyä, mitä pitikään viedä toiselle laulajalle ja tarkalleen missä kohtaa musiikkia, mikä olikaan tunnetila tässä kohtaa, mistä kohtaa näen tempovaihdoksissa myös kapellimestarin lyöntiä niin ettei yleisö huomaa.
Sitten kun nämä on harjoiteltu automaatioksi voi vain heittäytyä tarinan vietäväksi ja elää tarinaa, tunnetta ja musiikkia siinä hetkessä. 


3. Kuinka työstit rooliasi?

Roolin työstäminen alkaa tarinaan ja roolihahmoon tutustumalla. Kun on selvillä mistä on kyse, millainen hahmon karaktääri on, alkaa musiikin opettelu. Käyn  läpi pianon kanssa tai suoraan nuotista laulamalla melodian. Myös  teksti, fraseeraus, tempo sekä nyanssit tutkitaan tarkkaan. Sitten harjoitellaan teknisesti  vaikeita paikkoja.  Kun mekaaninen musiikin opettelu on tehty, alkaa tunnetilojen tarkententelu. Millä ajatuksella laulan minkäkin fraasin ja millä sävyllä. Pohdin myös eri vaihtoehtoja joita voi sitten ohjaajan pyyntöjen mukaan tarjota...Sitten tämä kaikki opetellaan ulkoa ennen kuin ohjausharjoitukset alkavat.
Roolin ulkoaopettelu alkoi pätkissä jo alkusyksystä.


4. Milloin alkoivat harjoitukset ja miten?

Harjoitukset alkoivat joulukuussa muutamalla yhteisellä musiikkiharjoituksella jossa tarkistellaan kaikkien laulajien kesken tempo/nyanssi/fraseeraus/karaktääri yksityiskohtia. Sen jälkeen siirryimme vuodenvaihteen jälkeen ohjausharjoituksiin, jossa vielä monet musiikilliset asiat tarkentuivat tai muuttuivat kokonaan, riippuen ohjauksellisista asioista. Harjoituksia oli pitkin kevättä lähes joka viikonloppu huhtikuun puolivälin ensi-iltaan asti.

5. Don Pasquale on hauska ooppera. Mikä sinusta oli hauskaa? Jokin kommellus?

Yhdessä tekeminen on hauskaa. On jännittävää ja hauskaa luoda kohtauksia yhdessä ohjaajan avustuksella ja huomata, sekä yllättyä, mitä ideoita saamme yhdessä laulajien ja ohjaajan kanssa synnytettyä lavalle. Yleensä mitä hauskempaa harjoituksissa on, sitä parempi lopputulos. Hyvä yhteishenki ja keskinäinen luottamus on tärkeää sekä mahdollisuus yrittää, ja varsinkin erehtyä kohtauksia rakennettaessa.Yrityksen ja erehdyksen kautta alkaa löytyä toimivat ideat, jotka sitten jalostuvat lavalla nähtäväksi oopperailoitteluksi.


Kuva: Lauri Eriksson

Kiitos vastauksista, Riku!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Don Pasquale

Koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan", no harvemmin sanon. Ooppera on se, mistä olen meinannut sanoa, mutta meinaamisesta ei pidetä. Nyt sitten olin elämäni ensimmäisessä oopperassa ja kyllä, niin kuin kaikki tietävät, eka kerta jää mieleen.
Pohjois-Kymen musiikkiopisto on rustannut huikean esityksen, mitä katsoessa kaikki muu unhoittuu. Jos olin kuvitellut oopperan olevan sellaista tavattoman hienoa, yli minun ymmärryksen menevää, vakavaa ja korkeampaa taidelajia, niin Don Pasquale tarjosi minulle upean illan, niin että voin siitä nyt fiiliksiä jakaa.

Don Pasquale on Gaetano Donizetti'n hilpeä ooppera, missä vakavarainen poikamies etsii naista tositarkoituksella. Taitava ohjaus on Pia Lunkan.
Suomalaisen oopperan monitoimimies Hannu Heikkilä on riimitellyt tähän tarinaan loistavat suomenkieliset sanat. Juuri siksi oli ensikertalaisen helpompi olla mukana.

Vanhaa, itsepäistä ja pikkasen höperöä Don Pasqualea esittää bassobaritoni Heikki Aalto. Ai, miten hauskaa! Tykkäsin tavattomasti siitä, miten välillä niin lyyhistyneestä hahmosta lähti sellainen ääni, sillä kyllä miehen matala ääni tuntuu hyvältä.
Tohtori Malatesta, joka velmuilee tarinan juonessa kaiken aikaa, on erittäin ketterä baritoni Riku Pelo. Pitkän huiskea komea mies, joka tuntuu olevan kaiken aikaa jossain ja tavattavissa. Huolimatta siitä, etten ollut eturivissä, pilke silmäkulmassa "näkyi" varsin hyvin. Näytti siltä, kuin se olisi ollut sellainen "tra-la-laa"-esitys, niin juuri siinä kaikessa luontevuudessa ymmärsi sen, millaista taitoa se on!
Oopperan nainen, se viekoitteleva ja katala, rakastunut ja hurmaava, Norina - ylväs ja taiturimainen sopraano Terhi Solanterä. Jos olin ajatellut, että naisen oopperassa kuultava ääni rikkoo laseja, niin huihai! Toki on myönnettävä, etten aina saanut selvää sanoista, mutta sen korvasi se, kun ihmettelin, miten ihmisestä lähtee sellainen ääni. Enkä tarkoita nyt sitä korkealta ja kovaa, vaan sitä, kuinka se soljui.
Don Pasqualen veljenpoika Ernesto... niin on kerrottava, että yksi nainen ja kaksi miestä - siinähän se tarinan paljastus! Tenori Pekka Kuivalainen melkein riutui lemmen tuskissaan ja sitä hänen ääntään olisi kyllä kuunnellut loputtomiin.
Puvustus oli hyvä, etenkin Norinan kohdalla, mutta Erneston paitaa ihmettelin!? Miksi Ernesto tuli tapaamaan rakastettuaan sellaisessa asussa? No, jos ei anneta sen haitata, niin Erneston laulu, kun odottaa rakastettuaan, oli hyytävän kaunis!

Naimakauppoihin tarvittiin notaari ja siinä pienessä roolissa hauskuutti tenori Jukka Mörsky. Juuri hänen tulemisensa paikalle olisin halunut uusintana. Kerrassaan riemastuttavaa.

Väliajan jälkeen saimme nauttia kuoron mukaantulosta! Itse asiassa kuorolaiset esittäytyivät jo väliajalla...ups, enpäs kerrokkaan enempää. Upea kuoro, ei mitään paikoillaan pönötystä vaan jokaisella oma rooli, niin että katsottavaa riittää. Muutenkin tämän oopperan parasta antia on se, että koko ajan tapahtuu. Jos päähenkilö on etusijalla, niin taustalla tapahtuu kaiken aikaa.

Kouvola-talon näyttämö oli lavastettu niin ihanaksi, että se oli todella ilo silmälle. Lavastus on niin tärkeä osa ja se oli nyt myös äärimmäisen onnistunutta.

Entäs se musiikki! No, italialaista oopperaa, iloista ja kepeää. Orkesteri oli nähtävissä kaiken aikaa kapellimestarina toimi Valerius Avramenko. Vaikka yleensä tykkään katsoa orkesterin soitantaa, niin nyt en juurikaan ehtinyt, sillä lavalla tapahtui niin runsaasti kaikkea.

On siis käsi sydämellä myönnettävä, miten hieno kokemus oli nähdä ja kokea tämä ooppera. Suosittelenkin nyt tätä kaikille, sillä se antoi niin paljon, sitä oli helppo seurata, siitä tuli hyvä mieli ja tälläisen kokemuksen vaan haluaa jakaa. Oli vähän kuin sellainen lapsuuden jouluaatto, kun oli saanut ison kasan lahjoja.

Kuvat:Noora Partanen


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Balladeja ja paljastuksia

Kouvolan teatterin pienellä näyttämöllä oli baari, missä fiilis oli kuin Kapakassa, koska heti alkujaan paukahti Vaimon laulu! Sen jälkeen Häälaulu soi niin heleästi, että oikein nivusissa asti tuntui, miten Oot kaikki mulle!!!

Balladeja ja paljastuksia meille revitteli Elina Yli-Suvanto ja Veli-Matti Karén. Säestyksestä vastasi  Päivi Federley. Juuri kun olin ajatellut, että Anna mun unohtaa, niin huomasin, että Oon retkussa...
Biisit olivat niin herkkiä, hauskoja, koskettavia ja tarinanomaisia, kuten Milena!

Välillä tuli hervottomia tarinoita kulissien takaa - mitä kaikkea voikaan tapahtua, jos ei muista sanoja tai ylipäätään tulla näyttämölle. Voiko joku nukahtaa näyttämölle? Rooliasu repee! Tai mites ne kaikki pilat, joita voidaan ihan vaan huvin vuoksi tehdä. Sellaisia tarinoita voisi kuunnella loputtomiin.

Juuri kun katsoin, miten Elina oli kuin Todellinen Prinsessa, Veli-Matti oli kuin Minun veljeni. Entäs Koivunlarvalaulu, sehän oli kuin Toivomus! Kypsään ikään ehtineenä sitä otti omakseen Entisen rokkarin laulun, joka svengasi kuin Juna. Kun alkoi loppu häämöttää, Päätin sua rakastaa!

Tämä paketti oli avaamisen arvoinen! Täynnä kaikkea sitä, mitä ihminen kaipaa aina silloin tällöin elämäänsä - Balladeja ja paljastuksia!

Biisien sanat oli riimitellyt Anna-Leena Härkönen ja sävelet Veli-Matti Karén.

Kuvat: Jonna Savolainen