Tapanina alko olla tosi hiljasta. Lapset olivat omilla teillään ja mie vaan ihan isseksee kotoon. En avant töllöö, en kuunnellu ratioo. Mie vaa iha hissuksee olin ja mie tiesin... Mie olin menos illal elokuviin!
HILJAISUUS on uusi kotimainen elokuva, mikä oli ihan pakko nähdä! En juur onkinut mitään tietoja etukäteen ja seuralaiseni tais tietää viel vähemmän. Ei haitannut. Suuntana siis Studio123 ja sieltä saavillinen poppareita ja eiku kattomaan!
Aina kun katsoo uutta kotimaista elokuvaa, heti kelaa kaikki eteen tulevat näyttelijät. Kuka kukin on ja missä on nähnyt hänet viimeeksi. Tiesin tästä elokuvasta etukäteen Joonas Saartamon ja Lauri Tilkasen. Vaan kun kun sotilaspastori(Kari Hakala) paukahti esiin, niin varmaan meni yli puolen elokuvan, ennen kuin tajusin, kuka hän on??? Metsolan Erkki! Huh, ku helpotti.
Hiljaisuus on mahtava elokuva! Pidin siis niin paljon, että kyllä, minua välillä itketti. Eino(Joonas Saartamo) ja Antti(Lauri Tilkanen) ovat "kavereita". Antti on talonpoika ja Eino talon renki, jotka joutuvat samaan paikkaan, kuolleitten evakuoimiskeskukseen. Heidän lisäksi siellä on Korpikangas(Ilkka Heiskanen), hiukan lukemisesta seonnut. Kolme erilaista miestä ja sotatila. Kolme lottaa ja sotilaspastori. Siinä se, niin ja kaikki ruumiit.
Antti on hurmuri ja armoton lusmu, joka sälyttää kaiken mahdollisen Einolle. Eino ei kuitenkaan ole niin avuton kuin luulisi, vaan kuka lopulta selviytyy, taitaa olla Eino.
Pidin tavattomasti näyttelijöistä ja etenkin Ilkka Heiskanen on niin mahtava, jokainen kasvojen liike kertoi omaa tarinaansa. Elokuvan naiset olivat myös omaa luokkaansa ja jäin vaan miettimään, kuinka siihen aikaan naistenkin oli pärjättävä. Mitenkähän nykyajan naiset mahtaisivat pärjätä?
maanantai 26. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Parasta ennen
Kun on sopivasti keski-ikäinen, tämä näytelmä, Villiä menoa ikääntymisen ympärillä, on niin täydellinen osuma, siis ainakin minuun osui ja upposi, jotta nauroin ihan kuollakseni.
Kouvolan teatterissa Klubi esitti Naisten juttu osa 3 ja yhtään vapaata paikkaa ei ollut. Muutama mieskin oli yleisössä ja olin huomaavinaan, että he pitivät näkemästään ja kuulemastaan.
Kuva: Marja Seppälä
Tekstit olivat mm. Rosa Liksomilta, Anna Kontulalta ja Tiina Lymiltä. Niitä ihan loistavasti tulkitsivat Hannele Laaksonen, Sirkka Seittu ja Jaana Raski. Lähes koko naisen elämän kynnykset tuotiin esiin ja niin rehellisen oloisesti, että ei voinut kuin nauraa. Tosin oli vakaviakin paikkoja, jolloin ei juuri naurattanut, pani vain ajattelemaan.
Osa oli tuttua, joko jo luettuna tekstinä, kuten Rosa Liksomin Jälkijäristykset ja PMS - pakene jos voit, tai sitten jo omakohtaisesti koettuna. Kaiken kaikkiaan, tämä näytelmä on mahtava ja on vaikea kuvitella ketään, joka siitä ei tykkäisi. Siis, se sopii miehillekin, olisi jopa suotavaa.
Näyttelijät olivat huikeita, roolista rooliin hyppääminen sujui niin jouhevasti. Silti, ihan pakko on nostaa nyt framille Hannele Laaksonen. Aivan käsittämätöntä, että hän siirtyi erilaisiin rooleihin. Hän oli mm. 5v lapsi, iäkäs lappilaiseukko, alkoholistinainen, Sarah Leandermainen kylmiä väreitä nostattava laulaja.
Kulttuurikissa kehräsi ja oli niin haltioitunut!
Kouvolan teatterissa Klubi esitti Naisten juttu osa 3 ja yhtään vapaata paikkaa ei ollut. Muutama mieskin oli yleisössä ja olin huomaavinaan, että he pitivät näkemästään ja kuulemastaan.
Tekstit olivat mm. Rosa Liksomilta, Anna Kontulalta ja Tiina Lymiltä. Niitä ihan loistavasti tulkitsivat Hannele Laaksonen, Sirkka Seittu ja Jaana Raski. Lähes koko naisen elämän kynnykset tuotiin esiin ja niin rehellisen oloisesti, että ei voinut kuin nauraa. Tosin oli vakaviakin paikkoja, jolloin ei juuri naurattanut, pani vain ajattelemaan.
Osa oli tuttua, joko jo luettuna tekstinä, kuten Rosa Liksomin Jälkijäristykset ja PMS - pakene jos voit, tai sitten jo omakohtaisesti koettuna. Kaiken kaikkiaan, tämä näytelmä on mahtava ja on vaikea kuvitella ketään, joka siitä ei tykkäisi. Siis, se sopii miehillekin, olisi jopa suotavaa.
Näyttelijät olivat huikeita, roolista rooliin hyppääminen sujui niin jouhevasti. Silti, ihan pakko on nostaa nyt framille Hannele Laaksonen. Aivan käsittämätöntä, että hän siirtyi erilaisiin rooleihin. Hän oli mm. 5v lapsi, iäkäs lappilaiseukko, alkoholistinainen, Sarah Leandermainen kylmiä väreitä nostattava laulaja.
Kulttuurikissa kehräsi ja oli niin haltioitunut!
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Risto Räppääjä ja Räkänokat
Risto on hyvä! Kun olin toipunut Risto-elokuvasta, oli vuorossa Risto Räppääjä ja villi kone Kouvolan teatterissa. Olin jo pitkään halunut nähdä sen, mutta minun ja Riston aikataulut eivät olleet vaan sopineet yksiin. Nyt sain paikat. Paikat minulle ja pojalleni, jonka värväsin mukaan, sillä jotenkin olisi ollut niin kornia lähteä yksin lasten näytelmää katsomaan. Nyt menin mukamas viemään poikaani, jolle se oli jo toinen kerta. Nykyään lapset käyvät koulun kanssa katsomassa ja niin ollen vanhemmat eivät joudu/pääse.
Kuva. Marja Seppälä
Musikaalikomedia oli mahtava. Risto Räppääjänä hyppi Jose Viitala ja oli niin Risto. Lisähauskuutta esitykseen toi se, että Veli-Matti Karen esitti Rauhaa ja Satu Taalikainen Lennartia. Ihan loistavat valinnat. Se vaan niin toimi.
Näytelmä oli niin raikas ja kaikesta hauskuudesta huolimatta ajatus siitä, että tietokoneella voi olla aika huikeita vaikutuksia, oli niin totta.
Lavastus oli niin näppärä ja mietinkin sitä, että aika topakasti rakennettu, että kestää kaikki keikkumiset. Niin, ja kyllä kotimatkalla soi päässä ja vielä kotonakin; Elämä ei ole hassumpaa....
Viikonlopun toinen näytelmä oli Räkänokat Kuusankosken teatterissa. Taas muka lasten näytelmä, joten poikani joutui jälleen seuralaisekseni. Menimme ajoissa paikalle, koska näytelmässä ei ollut väliaikaa, niin väliaikatarjoilu piti hoitaa etukäteen.
Kuva: Piia Kleimola
Hauskan ihana näytelmä siitä, kuinka kolme räkänokkaa temmelsivät vauhdilla päiväkodin pihalla, pohtien kaikkea, leikkien vaikka mitä ja oottaen, että joku tulisi hakemaan. Atte, Jori ja Inksu eli Rolle Huumonen, Joni Tuisku ja Linda Salmi olivat niin uskottavia!
Musiikki oli vahvasti mukana ja kivalla tempolla. Pidimme näytelmästä, vaikka se Keravaosuus meni jotenkin ohi, mutta ei se sinänsä haitannut.
Sitä mietin koko ajan, että miten kuumaa mahtoi olla niissä kumipuvuissa, etenkin kun koko ajan näyttelijät olivat liikkeessä.
Musikaalikomedia oli mahtava. Risto Räppääjänä hyppi Jose Viitala ja oli niin Risto. Lisähauskuutta esitykseen toi se, että Veli-Matti Karen esitti Rauhaa ja Satu Taalikainen Lennartia. Ihan loistavat valinnat. Se vaan niin toimi.
Näytelmä oli niin raikas ja kaikesta hauskuudesta huolimatta ajatus siitä, että tietokoneella voi olla aika huikeita vaikutuksia, oli niin totta.
Lavastus oli niin näppärä ja mietinkin sitä, että aika topakasti rakennettu, että kestää kaikki keikkumiset. Niin, ja kyllä kotimatkalla soi päässä ja vielä kotonakin; Elämä ei ole hassumpaa....
Viikonlopun toinen näytelmä oli Räkänokat Kuusankosken teatterissa. Taas muka lasten näytelmä, joten poikani joutui jälleen seuralaisekseni. Menimme ajoissa paikalle, koska näytelmässä ei ollut väliaikaa, niin väliaikatarjoilu piti hoitaa etukäteen.
Hauskan ihana näytelmä siitä, kuinka kolme räkänokkaa temmelsivät vauhdilla päiväkodin pihalla, pohtien kaikkea, leikkien vaikka mitä ja oottaen, että joku tulisi hakemaan. Atte, Jori ja Inksu eli Rolle Huumonen, Joni Tuisku ja Linda Salmi olivat niin uskottavia!
Musiikki oli vahvasti mukana ja kivalla tempolla. Pidimme näytelmästä, vaikka se Keravaosuus meni jotenkin ohi, mutta ei se sinänsä haitannut.
Sitä mietin koko ajan, että miten kuumaa mahtoi olla niissä kumipuvuissa, etenkin kun koko ajan näyttelijät olivat liikkeessä.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Risto
Kävin elokuvissa, yksin eli oikein hyvässä seurassa. Aluksi luulin, että saan todella olla yksin elokuvissa, kun ei näkynyt ketään muita. Ihan niin yksin en ehkä olisi halununt olla... Onneksi tuli muutama muukin.
RISTO oli elokuva, josta minulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitysta. Kuulin eilen radiosta Risto Kaskilahden haastattelun siitä, kuinka elokuvaa oli tehty. Siitä, kuinka hänelle oli tehty mittatilaustönä se pyörätuoli ja siihen sellainen suulla ohjaus. Risto oli siis neliraajahalvaantunut.
Siitä siis lähdettiin, mutta elokuva yllätti minut ja oikein positiivisesti. Hah, sehän oli hauska ja jopa jännittävä. Risto Kaskilahti näytteli näyttelijä Risto Kaskilahtea. Hänen nuorena vaimonaan oli Krista Kosonen, Anna. Leffan pahis oli Aku Hirviniemi, ihan hirveä. Siis aivan mahtava rooli ja oli ilo nähdä Hirviniemi roolissa, millaisessa häntä ei olisi osanut edes kuvitella.
Elokuvassa käsitellään vammautumista, rahaa ja YLEn touhuja. Ihan kivaa! Kannatti katsoa!
RISTO oli elokuva, josta minulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitysta. Kuulin eilen radiosta Risto Kaskilahden haastattelun siitä, kuinka elokuvaa oli tehty. Siitä, kuinka hänelle oli tehty mittatilaustönä se pyörätuoli ja siihen sellainen suulla ohjaus. Risto oli siis neliraajahalvaantunut.
Siitä siis lähdettiin, mutta elokuva yllätti minut ja oikein positiivisesti. Hah, sehän oli hauska ja jopa jännittävä. Risto Kaskilahti näytteli näyttelijä Risto Kaskilahtea. Hänen nuorena vaimonaan oli Krista Kosonen, Anna. Leffan pahis oli Aku Hirviniemi, ihan hirveä. Siis aivan mahtava rooli ja oli ilo nähdä Hirviniemi roolissa, millaisessa häntä ei olisi osanut edes kuvitella.
Elokuvassa käsitellään vammautumista, rahaa ja YLEn touhuja. Ihan kivaa! Kannatti katsoa!
tiistai 29. marraskuuta 2011
Vadelmavenepakolainen
Kaikki rukoukseni kuultiin, kun onnistuin saamaan lipun KOM-teatterin vierailuun VADELMAVENEPAKOLAINEN. Esitykset ovat kaikkialla loppuunmyytyjä ja nyt nähtyäni sen veneen, en ihmettele yhtään. Esitys on kerrassan huikea.
Olin jo aikaisemmin lukenut Miika Nousiaisen kirjan Vadelmavenepakolainen, mikä ilmestyi 2007.
Tarina kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee olevansa ruotsalainen. Kaikki ruotsalaisuus on vaan niin ihanaa ja siitä Mikon elämä jatkuu Mikael Anderssoniksi.
Kuva: Laura Malmivaara
Juho Milonof on niin loistava Mikko/Mikael. Siis hänellä päärooli eli vain se yksi ja ainoa, missä kyllä riittää puhdetta. Eeva Soivio ja Niko Saarela vetävätkin sitten kaikki muut roolit.
Koska kirja oli niin hyvä, ei siitä voi tehdä huonoa teatteriakaan. Tämä teatteriesitys oli nautinto! Uskomatonta teatterityötä ja on aina ilo nähdä, kun hypätään roolista toiseen. Niko Saarela hämmästytti minua kaiken aikaa muuntautumiskyvyllään. Miten osasikin olla kaiken aikaa niin eri näköinen, eri ääninen ja erioloinen.
Vaikka istuin suht ylhäällä, kaikki ilmeet välittyivät sinne hyvin ja kertoivat välillä enemmän kuin sanat.
Lavastus oli tosi hyvä ja sinänsä kiva, koska se oli saman henkilön kuin juuri näkemässäni Kaikki peliin-esityksessä eli Kaisa Rasilan.
Olin jo aikaisemmin lukenut Miika Nousiaisen kirjan Vadelmavenepakolainen, mikä ilmestyi 2007.
Tarina kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee olevansa ruotsalainen. Kaikki ruotsalaisuus on vaan niin ihanaa ja siitä Mikon elämä jatkuu Mikael Anderssoniksi.
Juho Milonof on niin loistava Mikko/Mikael. Siis hänellä päärooli eli vain se yksi ja ainoa, missä kyllä riittää puhdetta. Eeva Soivio ja Niko Saarela vetävätkin sitten kaikki muut roolit.
Koska kirja oli niin hyvä, ei siitä voi tehdä huonoa teatteriakaan. Tämä teatteriesitys oli nautinto! Uskomatonta teatterityötä ja on aina ilo nähdä, kun hypätään roolista toiseen. Niko Saarela hämmästytti minua kaiken aikaa muuntautumiskyvyllään. Miten osasikin olla kaiken aikaa niin eri näköinen, eri ääninen ja erioloinen.
Vaikka istuin suht ylhäällä, kaikki ilmeet välittyivät sinne hyvin ja kertoivat välillä enemmän kuin sanat.
Lavastus oli tosi hyvä ja sinänsä kiva, koska se oli saman henkilön kuin juuri näkemässäni Kaikki peliin-esityksessä eli Kaisa Rasilan.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Suomen hevosesta Kaikki peliin
Teatteriviikonloppu käsitti kaksi teatteriesitystä, joista ihan vain ohimennen kerron muutamalla sanalla.
Perjantai-iltana oli nähtävänä Suomen hevonen, mikä kuului Anjalankosken teatterin ohjelmistoon.
Kuva:Kirsi Tuomala
Suomen hevonen on Sirkku Peltolan käsikirjoitus eli loistavaa tekstiä. Olen nähnyt siitä Kouvolan teatterin version, mutta onneksi siitä oli jo sen verran aikaa, ettei ihan tuoreena ollut mielessä. Asetelmahan on se, että on vanha emäntä, hänen tyttärensä Aili ja ex-vävy Lassi, heidän tytär Jaana ja poika Kai ja ex-vävyn uusi tyttöystävä Mervi, niin ja Jaanan kaveri KK Oikein kiva kokoonpano. Sanailu oli hauskaa ja kepeää, mutta se hevosenlihakauppa ei minua nyt niin sykähdyttänyt.
Jos leikitään sellaista leikkiä, kuten yleensä lasteni kanssan, että kuka oli mieleenpainuvin, niin kuka oli tässä näytelmässä??? Kaikki olivat omalta osaltaan hyviä, mutta Minna Sipinen Mervinä oli jotenkin niin liikuttava.
Launtaina oli vuorossa Kouvolan teatterin Kaikki peliin, mikä oli musiikkinäytelmä. Peliriippuvuudesta kertova näytelmä oli minusta hyvä. Siis minun kantilta, joka en ole millään lailla addiktoituva, jollei oteta huomioon sitä, että pakko käydä aika usein teatterissa :) Marja Myllylä peliriippuvaisena perheen äitinä oli minusta aika hurja. Ehkä juuri siksi sainkin irti näytelmästä enemmän, koska en sillä lailla ymmärrä, millaista se on. Joten minusta se oli kerrottu hyvin. Musiikki välipaloina oli mukavaa höystettä. Lavastus oli kerrassan loistava. Kivasti liikuteltavat kolmiotornit toimivat niin näppärästi.
Kuva: Marja Seppälä
Jatkaakseni edelleen leikkiä, niin kuka oli mieleenpainuvin tässä näytelmässä. Kun taas kaikki olivat niin mahtavia, niin valitsen Eeva Markkisen, Jutan roolissa. Eevan laulu oli niin kaunista, että se jäi ilmaan soimaan ja sydämeen...
Perjantai-iltana oli nähtävänä Suomen hevonen, mikä kuului Anjalankosken teatterin ohjelmistoon.
Suomen hevonen on Sirkku Peltolan käsikirjoitus eli loistavaa tekstiä. Olen nähnyt siitä Kouvolan teatterin version, mutta onneksi siitä oli jo sen verran aikaa, ettei ihan tuoreena ollut mielessä. Asetelmahan on se, että on vanha emäntä, hänen tyttärensä Aili ja ex-vävy Lassi, heidän tytär Jaana ja poika Kai ja ex-vävyn uusi tyttöystävä Mervi, niin ja Jaanan kaveri KK Oikein kiva kokoonpano. Sanailu oli hauskaa ja kepeää, mutta se hevosenlihakauppa ei minua nyt niin sykähdyttänyt.
Jos leikitään sellaista leikkiä, kuten yleensä lasteni kanssan, että kuka oli mieleenpainuvin, niin kuka oli tässä näytelmässä??? Kaikki olivat omalta osaltaan hyviä, mutta Minna Sipinen Mervinä oli jotenkin niin liikuttava.
Launtaina oli vuorossa Kouvolan teatterin Kaikki peliin, mikä oli musiikkinäytelmä. Peliriippuvuudesta kertova näytelmä oli minusta hyvä. Siis minun kantilta, joka en ole millään lailla addiktoituva, jollei oteta huomioon sitä, että pakko käydä aika usein teatterissa :) Marja Myllylä peliriippuvaisena perheen äitinä oli minusta aika hurja. Ehkä juuri siksi sainkin irti näytelmästä enemmän, koska en sillä lailla ymmärrä, millaista se on. Joten minusta se oli kerrottu hyvin. Musiikki välipaloina oli mukavaa höystettä. Lavastus oli kerrassan loistava. Kivasti liikuteltavat kolmiotornit toimivat niin näppärästi.
Jatkaakseni edelleen leikkiä, niin kuka oli mieleenpainuvin tässä näytelmässä. Kun taas kaikki olivat niin mahtavia, niin valitsen Eeva Markkisen, Jutan roolissa. Eevan laulu oli niin kaunista, että se jäi ilmaan soimaan ja sydämeen...
lauantai 19. marraskuuta 2011
Konsertti-elämys !
Tulipas käytyä konsertissa, siis ihan sellaisessa oikeassa, hienossa konsertissa. Oikein klassista, hmm... jota en olekaan aikoihin käynyt kuulemassa. Joskus lapsena, kun koulun kanssa oli mentävä kaupunginorkesterin konserttiin. Niistäkin jäi mieleen vaan Pekka ja Susi, ja tottakai soitinten esittely. Silloin oli aika hienoa, jos lyömäsoittimissa oli lautaset. Sitä vahti, että milloin lämähtää.
Nyt menin sitten Kymi Sinfonietan konserttiin kaupungintalolle. Oli aika jännä olo, että mitä tuleman pitää ja kykenenkö olemaan hiljaa, kun oli yskä ja osaanko ylipäätään käyttäytyä. Miten sitä kuvittelee, että on olevinaan sellaisessa konsertissa niin paljon itseään paremmassa seurassa, että kompastuu vähintään portaissa.
Olisi pitänyt olla siellä jonkun vanhan konkarin kanssa, että olisi voinut kysellä aina kaikkea, mitä tuli mieleen. Jotenkin minua hämmästytti se, miksi orkesterin pitää viritellä soittimiaan silloin, kun olisin kuvitellut konsertin alkavan? En voinut sille mitään, mutta se on aika raastavaa. Sitä kun vaan on rampannut bändikeikoilla ja siellä on tapana tehdä soundcheck, niin että sitten vaan soitto soi, kun yleisö on paikalla.
Miksi kapellimestari kätteli kahta orkesterin jäsentä? Ymmärrän, jos vain yhtä, mutta kahta? Kun soitto viimein alkoi, sitä kuunteli oikein sujuvasti. Vaikka, ihan vääjäämättä minulle tulee klassisesta musiikista vanhat kotimaiset elokuvat, ne kohtaukset, kun kuvataan pilviä ja viulut soi...
Viulut todellakin soivat! Niitä oli useita, vaikka en takariville mitään oikein nähnytkään. Mietin sitäkin., että onko jokainen viulu pakko olla? Mitä jos yksi viulu olisi puuttunut, tullut sairaaksi, olisko kukaan huomannut? Mitä eroa on ensiviululla ja toisella viululla? Tiedän vain sen vertauksellisen tarkoituksen(kun jää rannalle soittelee, sitä toista viulua).
Tässä konsertissa oli oikein solisti. Siro japanilaisneito viulunsa kanssa, jota käsitteli niin kuin ei koskaan mitään muuta. Muutenkin hän näytti siltä, että eli musiikille. Yritin kuvitella häntä perunanistutustalkoisiin, mutta en kyennyt.
Milloin pitää taputtaa? Olisin voinut taputtaa monta kertaa, sillä en ymmärtänyt, milloin kappale loppui tai milloin se oli vaan jonkun osan loppu? Olin panevinaan merkille, että kapellimestari kääntyi yleisöön päin silloin kun sai taputtaa. Sitäpaitsi siellä oli ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin tunsivat sen soiton kulun. Wau! Upeeta! Minulle ei ollut mitään tuttua, ei missään kohdassa.
Väliajalla juttelimme, että olisi kiva jos ensikertalaisille olisi ohjeet! ON! Kappas, kun vasta tänään löysin, kun menin Kymi Sinfonietan sivuille. Hienot ohjeet, konserttietiketti! Ehkä sittenkin selvisin, vaikka väliajalla olisin voinut olla hiukan hiljempaa...
Nyt menin sitten Kymi Sinfonietan konserttiin kaupungintalolle. Oli aika jännä olo, että mitä tuleman pitää ja kykenenkö olemaan hiljaa, kun oli yskä ja osaanko ylipäätään käyttäytyä. Miten sitä kuvittelee, että on olevinaan sellaisessa konsertissa niin paljon itseään paremmassa seurassa, että kompastuu vähintään portaissa.
Olisi pitänyt olla siellä jonkun vanhan konkarin kanssa, että olisi voinut kysellä aina kaikkea, mitä tuli mieleen. Jotenkin minua hämmästytti se, miksi orkesterin pitää viritellä soittimiaan silloin, kun olisin kuvitellut konsertin alkavan? En voinut sille mitään, mutta se on aika raastavaa. Sitä kun vaan on rampannut bändikeikoilla ja siellä on tapana tehdä soundcheck, niin että sitten vaan soitto soi, kun yleisö on paikalla.
Miksi kapellimestari kätteli kahta orkesterin jäsentä? Ymmärrän, jos vain yhtä, mutta kahta? Kun soitto viimein alkoi, sitä kuunteli oikein sujuvasti. Vaikka, ihan vääjäämättä minulle tulee klassisesta musiikista vanhat kotimaiset elokuvat, ne kohtaukset, kun kuvataan pilviä ja viulut soi...
Viulut todellakin soivat! Niitä oli useita, vaikka en takariville mitään oikein nähnytkään. Mietin sitäkin., että onko jokainen viulu pakko olla? Mitä jos yksi viulu olisi puuttunut, tullut sairaaksi, olisko kukaan huomannut? Mitä eroa on ensiviululla ja toisella viululla? Tiedän vain sen vertauksellisen tarkoituksen(kun jää rannalle soittelee, sitä toista viulua).
Tässä konsertissa oli oikein solisti. Siro japanilaisneito viulunsa kanssa, jota käsitteli niin kuin ei koskaan mitään muuta. Muutenkin hän näytti siltä, että eli musiikille. Yritin kuvitella häntä perunanistutustalkoisiin, mutta en kyennyt.
Milloin pitää taputtaa? Olisin voinut taputtaa monta kertaa, sillä en ymmärtänyt, milloin kappale loppui tai milloin se oli vaan jonkun osan loppu? Olin panevinaan merkille, että kapellimestari kääntyi yleisöön päin silloin kun sai taputtaa. Sitäpaitsi siellä oli ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin tunsivat sen soiton kulun. Wau! Upeeta! Minulle ei ollut mitään tuttua, ei missään kohdassa.
Väliajalla juttelimme, että olisi kiva jos ensikertalaisille olisi ohjeet! ON! Kappas, kun vasta tänään löysin, kun menin Kymi Sinfonietan sivuille. Hienot ohjeet, konserttietiketti! Ehkä sittenkin selvisin, vaikka väliajalla olisin voinut olla hiukan hiljempaa...
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Toinen Katsastus
Jos pysytään autoissa, niin kerta vuoteen katsastus piisaa. Nyt kun on kyse teatterista, niin minulla oli jo vuoden sisään toinen Katsastus. Tämä viimeinen oli Kuusaan teatterissa, siis ihan sisätiloissa.
Esitys oli hauska toteutus ja kaikki autonosat olivat mukavia lavasteissa. Joukkokohtaukset koreografeineen olivat kivoja välipaloja.
Näyttelijöitä oli ja osalla niin monta roolia, ettei laskuissa pysynyt eli huima määrä vaatteiden vaihtoja. Sujuvan sutjakkaasti sujui kaiken aikaa.
Mallua esitti räväkästi Ulla Jussila. Filtteriä vanha konkari Jari Lukkari. Mallun veli Junnu oli Roni Soini, mikä oli varsin hupaisa.
Kuusankosken teatterilaiset ovat aina hyviä ja meno oli ihanan reipasta ja aika meni siivillä!
Kyllä kannatti katsastaa !
Näyttelijöitä oli ja osalla niin monta roolia, ettei laskuissa pysynyt eli huima määrä vaatteiden vaihtoja. Sujuvan sutjakkaasti sujui kaiken aikaa.
Mallua esitti räväkästi Ulla Jussila. Filtteriä vanha konkari Jari Lukkari. Mallun veli Junnu oli Roni Soini, mikä oli varsin hupaisa.
Kuusankosken teatterilaiset ovat aina hyviä ja meno oli ihanan reipasta ja aika meni siivillä!
Kyllä kannatti katsastaa !
lauantai 12. marraskuuta 2011
Ihan uusi traileri !!!!
Jee, tää on vaan niin mahtava! Mediamaja värkkäsi tämän ja on heti niin hieno, et kelpaa katella ja ennen kaikkea mennä tsekkaa paikan päälle, miten Mummon saappaassa soi fox!
Mikä?teatteriin on mentävä!
Mikä?teatteriin on mentävä!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Mummon saappassa soi fox
Mikä?teatteri rempasee taas syksyn pimeyteen upean näytelmän, Eero Hasun ohjaaman Mummon saappaassa soi fox. Kyllä, se kannattaa nähdä, sillä nähtyäni sen nyt kaksi kertaa, olen sitä mieltä, että voisin katsoa vielä vaikka kuinka monta kertaa.
Näytelmä on niin tekstikylläinen, että toinen kertakin tuntui ihan uudelle. Oli monta kohtaa, mitkä koin ihan tuoreena. Sanoja on paljon, todella paljon ja millaisia sanoja!
Perheessä on kaikki hyvin vai onko? Kaikki puhuvat paljon, mutta on kuin huonosti pelattu pallopeli, kukaan ei saa koppia keneltäkään. Ohi meneviä sanoja, kukaan ei kuuntele ketään ja kaikilla on jotain pielessä, enemmän tai vähemmän.
Isä Veini on ilman työtä, jäänyt tehtaalta työttömäksi. Istuu nojatuolissaan ja kutoo sukkia. Hupaisa mies, touhottaa. Olli Korpela on varsin uskottava miehenä, jolle ei tapahdu juuri mitään. Istuu vaimonsa Moonikan kanssa ja puhuvat toistensa ohi ja kaikki on hyvin. Irma Jäppinen suoriutuu äitinä näpsäkkäästi roolistaan, joka ei ole ihan kartalla lastensa kanssa. Teini-ikäinen Janita on ihana teininoita, musan ja kännykän kanssa ja ilman kommunikointia vanhempiensa kanssa.Tiina Koski on liikuttavan ihana teini. Sen kerran kun olisi jotain tukea tarvinnut, vanhemmat eivät ymmärrä sitä antaa. Tarmo poikana menee ja tulee, ilman että vanhemmat tajuavat minne menee ja mistä tulee. Pyry Leppälä on piristävä uutuus Mikä?teatterilla. Opettaja saapuu kylään kertomaan tosiasioita, todella tosia! Sari Rajulin nauratti minua niin, että Peruskoulu on perseestä voisi olla lentävä lause! Lopuksi poliisikin on istumassa perheen olohuoneessa, villasukat jalassa. Janne Palin oli vakuuttava, ihanan kiltti poliisi, jonka jokainen toivoisi omalle sohvalleen, jos siis olisi tarvetta.
Kuva: Eero Hasu
Näytelmä on riemastuttavan hauska, mutta ei mikään turhan hauska, sillä se ravistelee ja laittaa katsojan ajattelemaan. Jopa omaa puhetulvaa, että puhunko muiden ohi ja kuuntelenko ketään. Suosittelen kaiken ikäisille. Seuralaisena oli oma poikani, 11v ja hän piti näytelmästä, siis ihan oikeesti!
Näytelmä on niin tekstikylläinen, että toinen kertakin tuntui ihan uudelle. Oli monta kohtaa, mitkä koin ihan tuoreena. Sanoja on paljon, todella paljon ja millaisia sanoja!
Perheessä on kaikki hyvin vai onko? Kaikki puhuvat paljon, mutta on kuin huonosti pelattu pallopeli, kukaan ei saa koppia keneltäkään. Ohi meneviä sanoja, kukaan ei kuuntele ketään ja kaikilla on jotain pielessä, enemmän tai vähemmän.
Isä Veini on ilman työtä, jäänyt tehtaalta työttömäksi. Istuu nojatuolissaan ja kutoo sukkia. Hupaisa mies, touhottaa. Olli Korpela on varsin uskottava miehenä, jolle ei tapahdu juuri mitään. Istuu vaimonsa Moonikan kanssa ja puhuvat toistensa ohi ja kaikki on hyvin. Irma Jäppinen suoriutuu äitinä näpsäkkäästi roolistaan, joka ei ole ihan kartalla lastensa kanssa. Teini-ikäinen Janita on ihana teininoita, musan ja kännykän kanssa ja ilman kommunikointia vanhempiensa kanssa.Tiina Koski on liikuttavan ihana teini. Sen kerran kun olisi jotain tukea tarvinnut, vanhemmat eivät ymmärrä sitä antaa. Tarmo poikana menee ja tulee, ilman että vanhemmat tajuavat minne menee ja mistä tulee. Pyry Leppälä on piristävä uutuus Mikä?teatterilla. Opettaja saapuu kylään kertomaan tosiasioita, todella tosia! Sari Rajulin nauratti minua niin, että Peruskoulu on perseestä voisi olla lentävä lause! Lopuksi poliisikin on istumassa perheen olohuoneessa, villasukat jalassa. Janne Palin oli vakuuttava, ihanan kiltti poliisi, jonka jokainen toivoisi omalle sohvalleen, jos siis olisi tarvetta.
Näytelmä on riemastuttavan hauska, mutta ei mikään turhan hauska, sillä se ravistelee ja laittaa katsojan ajattelemaan. Jopa omaa puhetulvaa, että puhunko muiden ohi ja kuuntelenko ketään. Suosittelen kaiken ikäisille. Seuralaisena oli oma poikani, 11v ja hän piti näytelmästä, siis ihan oikeesti!
lauantai 5. marraskuuta 2011
YÖ Lappeenrannassa
Sillä lailla, että kun makuun pääsee niin tahtoo lisää! Suuntana Lappeenranta, mikä nyt on ihan kulmilla. Sopi pirtaani vallan erinomaisesti, sillä minulla oli koeajossa uusi auto. Joten ei kun keula kohti Lappeenrantaa ja nupit kakkoon!
Lähdin reissuun yksin, wau! Aika jännää, kun olin vain oman onneni nojassa. Ei ollut kartanlukijaa, ei juttuseuraa, ei aikatauluttajaa. Lähdin siis omine aikoineni ja mutu-metodilla, että kyl mie suunnilleen tiiän missä se on :) Juttuseuraksi oma seura on jo ihan passeli, sillä tähän ikään mennessä on oppinut puhelee iteksee. Nii ja olihan miul YÖn musat messissä.
Löysin perille, mistä erilliin matkakertomus löytyy täältä! Koska olin yksin, se antoi minulle aika lailla vapaat kädet. Vaelsin pitkin Lappeenrannan jäähallia, ihan jo lämpimikseni, sillä jäähalleissa on aina kylmä. Keikkaa seurasin ensimmäisen erän aika lailla läheltä. Upeeta! Erätauolla kiipesin ylös katsomoon ja huomasin, että hitto sielt joutuu kattelee verkon läpi! Kun sain kaffia, menin seuraavaa erää katsomaan taas alas. Valoshow oli niin hieno, että sen olisi halunut nähä joka paikasta yhtä aikaa. Siirryin jossain vaiheessa kauemaksi, niin että näin lavan ja screenit yhtäaikaa, mahtavaa!
Loppua kohden nousin taas ylös ja nappasin lähtiessä kuvan...
Tais olla miun YÖn keikat tältä vuodelta tässä! Kiitos ja kunnia!
Lähdin reissuun yksin, wau! Aika jännää, kun olin vain oman onneni nojassa. Ei ollut kartanlukijaa, ei juttuseuraa, ei aikatauluttajaa. Lähdin siis omine aikoineni ja mutu-metodilla, että kyl mie suunnilleen tiiän missä se on :) Juttuseuraksi oma seura on jo ihan passeli, sillä tähän ikään mennessä on oppinut puhelee iteksee. Nii ja olihan miul YÖn musat messissä.
Löysin perille, mistä erilliin matkakertomus löytyy täältä! Koska olin yksin, se antoi minulle aika lailla vapaat kädet. Vaelsin pitkin Lappeenrannan jäähallia, ihan jo lämpimikseni, sillä jäähalleissa on aina kylmä. Keikkaa seurasin ensimmäisen erän aika lailla läheltä. Upeeta! Erätauolla kiipesin ylös katsomoon ja huomasin, että hitto sielt joutuu kattelee verkon läpi! Kun sain kaffia, menin seuraavaa erää katsomaan taas alas. Valoshow oli niin hieno, että sen olisi halunut nähä joka paikasta yhtä aikaa. Siirryin jossain vaiheessa kauemaksi, niin että näin lavan ja screenit yhtäaikaa, mahtavaa!
Loppua kohden nousin taas ylös ja nappasin lähtiessä kuvan...
lauantai 29. lokakuuta 2011
Kiitos ja kunnia!
Ai miten mie nyt kehrään... Kiitos ja kunnia eilisest YÖ-yhtyeen keikast Lahes. Ai mahoto, mite ol komiaa ja nii yle palttise huikeet olla mukaan.
Huolimatta siit, et jalat ol iha joka kohast poikki, ku seisomakeikka. Kyl myö seisottiiki ja jammailtii. Mentii ajois seisoskelee, ens anniskelupuolel ja sit lavan etee. Anniskelupuolel mie hörppäsi pullo vissyy, ku sil mie varmisti sen, et varppiin joutuu menee pissil, ku se tuntu oleva ainoo keino päästä hetkeks istahtaa.
Ennen ku kaik alko, myö kateltii aika hiivatin isoo lakanaa, mikä peitti lavan. Mihi ja mite se siit siirtyy ja minne? Ylös vai sivulle vaiko katellaako sen läpi? No, mie en kerro, mut ihan kiva juttu oli. Melkee ku ois olt ens elävis kuvis. Sit alkokii jytinät! Jumbe, mite taas meinasin saaha rytmihäiriöit ja kerkesin miettii, olenks mie sittekii jo liian vanha tälläsee touhuu, mut huh, hengis selvisin.
OLLI laulo, heitti läppää, flirttaili(nam) ja pyys järkkärin paikalle! Jessus, ku kesti, ku näist nii kovast rohkeist ja vahvoist miehist ei meinant kukaa uskaltaa tulla paikalle! No, yks löyty, lienevätkö pitäneet palaverin, et kuka menee :) Iso ja vaaralliin ei olt se homma, ku järkän tartti hakee yleisöst lakana, minkä Olli esitteli kaikil: Lakana esitti Ollia! Jotta ihan makee, mut ku ois olt toinenkii lakana...Mie oisin nii mieluust halunt nähä senkii.
JUKI söpöili nii ku ain ennenkii. Ihanaa vähäeleist liikehintää, mukavast istuvis nahkapökis ja mite komiat buutsit! Mie iha tunsi hengeheimolaisuut, ku mie tanssahtelin iha samanmoisis jalkineis. Mite onkii jollaa hyvä maku :) Jukin lauluosuuet ol sit taas iha parast. Deadline ain vaa aiheuttaa väristyksii ja viel seuraavaan päivään jälkiväristyksii!
DAFFY taituroi kitaran kans millo miskii kohas lavaa. On se miust nii mystiin vempain koko kitara. Iha sillai rennost vaa suoltaa siit kepist melkosii saundei. Vaa ku hattu sil ol pääs toises eräs! Kyl mie pikkase mieti, mahtaaks siin tulla hikikii.
TOIKKA heilu kapuloitte kans taas sen näkösest, ku ei sit ikiin mitää muuta osaiskaa. Tippuukoha sil koskaa, siis et lipsuisko ote, oisko varakapuloi? Varmaa ois, nappais uuen niskasta!
MIKKO ol flyykelin kans siel. Ei sammeli, varmaa iha sukast sen roudaamiin. Vaa o se komia laitos ja Mikko sen kans iha kelpo yhistelmä. Mikol ol tietsikka, omenatietsikka. Tsekkailikoha fasebuukkii vai juutuupipätkii. Oisinhaa mie voint koklata miu puhelime kaa, oisin menny fasiksee ja pyytänt Mikkoo kaveriks...
No höpöhöpö, kai se nykyaikaan kapellimestariin o oltava homma hanskas ja siihe tietsikka o hyvä kaveri.
LATOMAA oli siel takaoikeel sen Rolantinsa kans. Jee, mut kyl huomattii. Siel näppäräst liuku sormet koskettimil ja melkose kiva kuulost.
HAKULINEN kävi molemmis eris vetäsee parit biisit. Ei olleenkaa huonoi, ku het aamul herättyäin soi pääs Parrasvaloi... ei sentää loistanu. Jussi ol laittant vaaleet hiuksii ja mie sain kuulla vierestäin naiskommentin, et öljyhoito perää saattas tehä iha namii. Hakuliin o kyl nii muusiko näköin ja oloin ku olla saattaa! Mahtaaks hää käyä lenkil ollenkaa, mie hiukkase epäilen.
NE NAISET, Kuorotytöt; Suvi Teräsniska, Annika Eklund ja Miina Mikkonen olvat nii bling-blingei, jot miu harakan sieluu ja silmää miellytti. Nii ja se lavaliikehintä. Mie joku kerra koklaa eteise peili ees, jahka mie oon tarpeeks rytmisel tuulel. Jokaisel ol nii taivaha jumalain äänikii, jot kyl teki nii hyvää sitä kuulla. Kyl myö kotimatkal mietittii, jot kui jaksaa nii korkeil koroil olla, seisoo ja liikkuu. Miu kaver omat kenkäsä riisu toises eräs, ku ei vaa kyent olee niis. Mie taas oisi varmaa tappanu ittein, jos olisi laittant jotaa buutsii korkeempaa.
Eka erä kesti tunnin ja sit ol väliaika, mut ei olt kahvii eikä pullaa, virvokkeit kyl. Mie kävin siel sanitettitilois, juu, nii siel luki. Aivan jumalato jono, mut iha uskomatont, ni se jono liikku koko ajan.Ovest sisää ja portait alas, toisest ovest sisää ja sit...iha silmä kantamattomii kakkihuoneit! Vaihtuvuus ol sitä sorttii, et jono ei pysähtynt kertaakaa. Kävinkö mie viies minuutis vessas, mis oli sellain väen paljous! Wau!
Yhen kuvan otin ku ei jaksa joka kerta räpsiä. Kauhiast valoi !!!
Toisee erää ei sit iha etee päästykää, mut ei paha, ku kauempaaki näki ja kuuli ! Parit hienot skriinitkii siel ol, ja niit kattomal pääs seuraa lähikuvaa, oikee mukavaa. Lahtisali oli täys, nii ku iha sikana sakkii, mut kaik suju nii mallikkaast. Myö keski-ikäset osataa olla kunnol. Kukaa ei olt tuhanne tuubas ja muutenkii kaik ol hyväst. Kun keikka ol ohi, se halli tyhjeni nopeasti ja sulavast. Parist pikkiriikkisest ovest kaik vaa valu ulos. Hypättii autoo ja silläkii päästii liukkaast tien pääl. Ei ku kotimatkal ja popit paukkuu, mitähää myö kuunneltii :)
Huolimatta siit, et jalat ol iha joka kohast poikki, ku seisomakeikka. Kyl myö seisottiiki ja jammailtii. Mentii ajois seisoskelee, ens anniskelupuolel ja sit lavan etee. Anniskelupuolel mie hörppäsi pullo vissyy, ku sil mie varmisti sen, et varppiin joutuu menee pissil, ku se tuntu oleva ainoo keino päästä hetkeks istahtaa.
Ennen ku kaik alko, myö kateltii aika hiivatin isoo lakanaa, mikä peitti lavan. Mihi ja mite se siit siirtyy ja minne? Ylös vai sivulle vaiko katellaako sen läpi? No, mie en kerro, mut ihan kiva juttu oli. Melkee ku ois olt ens elävis kuvis. Sit alkokii jytinät! Jumbe, mite taas meinasin saaha rytmihäiriöit ja kerkesin miettii, olenks mie sittekii jo liian vanha tälläsee touhuu, mut huh, hengis selvisin.
OLLI laulo, heitti läppää, flirttaili(nam) ja pyys järkkärin paikalle! Jessus, ku kesti, ku näist nii kovast rohkeist ja vahvoist miehist ei meinant kukaa uskaltaa tulla paikalle! No, yks löyty, lienevätkö pitäneet palaverin, et kuka menee :) Iso ja vaaralliin ei olt se homma, ku järkän tartti hakee yleisöst lakana, minkä Olli esitteli kaikil: Lakana esitti Ollia! Jotta ihan makee, mut ku ois olt toinenkii lakana...Mie oisin nii mieluust halunt nähä senkii.
JUKI söpöili nii ku ain ennenkii. Ihanaa vähäeleist liikehintää, mukavast istuvis nahkapökis ja mite komiat buutsit! Mie iha tunsi hengeheimolaisuut, ku mie tanssahtelin iha samanmoisis jalkineis. Mite onkii jollaa hyvä maku :) Jukin lauluosuuet ol sit taas iha parast. Deadline ain vaa aiheuttaa väristyksii ja viel seuraavaan päivään jälkiväristyksii!
DAFFY taituroi kitaran kans millo miskii kohas lavaa. On se miust nii mystiin vempain koko kitara. Iha sillai rennost vaa suoltaa siit kepist melkosii saundei. Vaa ku hattu sil ol pääs toises eräs! Kyl mie pikkase mieti, mahtaaks siin tulla hikikii.
TOIKKA heilu kapuloitte kans taas sen näkösest, ku ei sit ikiin mitää muuta osaiskaa. Tippuukoha sil koskaa, siis et lipsuisko ote, oisko varakapuloi? Varmaa ois, nappais uuen niskasta!
MIKKO ol flyykelin kans siel. Ei sammeli, varmaa iha sukast sen roudaamiin. Vaa o se komia laitos ja Mikko sen kans iha kelpo yhistelmä. Mikol ol tietsikka, omenatietsikka. Tsekkailikoha fasebuukkii vai juutuupipätkii. Oisinhaa mie voint koklata miu puhelime kaa, oisin menny fasiksee ja pyytänt Mikkoo kaveriks...
No höpöhöpö, kai se nykyaikaan kapellimestariin o oltava homma hanskas ja siihe tietsikka o hyvä kaveri.
LATOMAA oli siel takaoikeel sen Rolantinsa kans. Jee, mut kyl huomattii. Siel näppäräst liuku sormet koskettimil ja melkose kiva kuulost.
HAKULINEN kävi molemmis eris vetäsee parit biisit. Ei olleenkaa huonoi, ku het aamul herättyäin soi pääs Parrasvaloi... ei sentää loistanu. Jussi ol laittant vaaleet hiuksii ja mie sain kuulla vierestäin naiskommentin, et öljyhoito perää saattas tehä iha namii. Hakuliin o kyl nii muusiko näköin ja oloin ku olla saattaa! Mahtaaks hää käyä lenkil ollenkaa, mie hiukkase epäilen.
NE NAISET, Kuorotytöt; Suvi Teräsniska, Annika Eklund ja Miina Mikkonen olvat nii bling-blingei, jot miu harakan sieluu ja silmää miellytti. Nii ja se lavaliikehintä. Mie joku kerra koklaa eteise peili ees, jahka mie oon tarpeeks rytmisel tuulel. Jokaisel ol nii taivaha jumalain äänikii, jot kyl teki nii hyvää sitä kuulla. Kyl myö kotimatkal mietittii, jot kui jaksaa nii korkeil koroil olla, seisoo ja liikkuu. Miu kaver omat kenkäsä riisu toises eräs, ku ei vaa kyent olee niis. Mie taas oisi varmaa tappanu ittein, jos olisi laittant jotaa buutsii korkeempaa.
Eka erä kesti tunnin ja sit ol väliaika, mut ei olt kahvii eikä pullaa, virvokkeit kyl. Mie kävin siel sanitettitilois, juu, nii siel luki. Aivan jumalato jono, mut iha uskomatont, ni se jono liikku koko ajan.Ovest sisää ja portait alas, toisest ovest sisää ja sit...iha silmä kantamattomii kakkihuoneit! Vaihtuvuus ol sitä sorttii, et jono ei pysähtynt kertaakaa. Kävinkö mie viies minuutis vessas, mis oli sellain väen paljous! Wau!
Toisee erää ei sit iha etee päästykää, mut ei paha, ku kauempaaki näki ja kuuli ! Parit hienot skriinitkii siel ol, ja niit kattomal pääs seuraa lähikuvaa, oikee mukavaa. Lahtisali oli täys, nii ku iha sikana sakkii, mut kaik suju nii mallikkaast. Myö keski-ikäset osataa olla kunnol. Kukaa ei olt tuhanne tuubas ja muutenkii kaik ol hyväst. Kun keikka ol ohi, se halli tyhjeni nopeasti ja sulavast. Parist pikkiriikkisest ovest kaik vaa valu ulos. Hypättii autoo ja silläkii päästii liukkaast tien pääl. Ei ku kotimatkal ja popit paukkuu, mitähää myö kuunneltii :)
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Kuninkaan puhe
Tämä elokuva oli niitä, joita en kerennyt nähdä elokuvissa, joten se oli nähtävä kotona, koska pakkohan se oli nähdä! Kuulin niin paljon kehuja, että jonkin verran arvelutti, tokkopa tykkään, ihan niin paljon. Virittäydyin fiilikseen yksin kotona, lauantai-iltana, heti saksalaisen dekkarin jälkeen, soffalla viltin alla ja pari voikkoleipää kaverina.
Olin alusta asti mukana menossa. Olin mykistynyt, kuinka hyvin Colin Firth osansa veti. Hänen vaimonsa, (Helena Bonham Carter) oli niin ihana, miehensä tukija. Puheterapeutti(Geoffrey Rush) oli loistava.
Tarinasta teki kiehtovan se, että se perustui tositapahtumiin. Oli kaiken aikaa huikeaa ajatella, että joskus oli ollut niin, eikä se kaikki ollut vain keksittyä tarinaa. Oli kuningas Yrjö V, joka kuoltuaan jätti kruunun pojalleen Edward VIII:lle, jonka oli luovuttava kruunusta, koska halusi mennä naimisiin jo kertaalleen eronneen naisen kanssa. Kuninkaaksi nousi nuorempi poika Bertie, Yrjö VI, joka oli lapsesta asti kärsinyt änkytyksestä.
Mieleeni jäi vaimon Elisabethin sanat siitä, kuinka tykkäsi siitä miehensä ihanasta änkytyksestä ja että sen takia he saisivat olla rauhassa, julkisuudesta poissa, elää tavallisina ihmisinä... Vaan toisin kävi.
Mutkatonta ei ollut se, miten puheterapeutin ja kuninkaan suhde syntyi, mutta se tuotti hedelmää. Pakko myöntää, että olin ihan kyynelissä, useampaan kertaan. Vielä silloinkin kun lopputeksteissä kerrottiin, kuinka he pysyivät ystävinä loppuun asti. Sillä, kuningas ei edes tiennyt, millaista olisi, jos olisi ystävä. Minusta tämä elokuva oli ystävyyden ylistys ja pidin siitä tavattomasti.
Olin alusta asti mukana menossa. Olin mykistynyt, kuinka hyvin Colin Firth osansa veti. Hänen vaimonsa, (Helena Bonham Carter) oli niin ihana, miehensä tukija. Puheterapeutti(Geoffrey Rush) oli loistava.
Tarinasta teki kiehtovan se, että se perustui tositapahtumiin. Oli kaiken aikaa huikeaa ajatella, että joskus oli ollut niin, eikä se kaikki ollut vain keksittyä tarinaa. Oli kuningas Yrjö V, joka kuoltuaan jätti kruunun pojalleen Edward VIII:lle, jonka oli luovuttava kruunusta, koska halusi mennä naimisiin jo kertaalleen eronneen naisen kanssa. Kuninkaaksi nousi nuorempi poika Bertie, Yrjö VI, joka oli lapsesta asti kärsinyt änkytyksestä.
Mieleeni jäi vaimon Elisabethin sanat siitä, kuinka tykkäsi siitä miehensä ihanasta änkytyksestä ja että sen takia he saisivat olla rauhassa, julkisuudesta poissa, elää tavallisina ihmisinä... Vaan toisin kävi.
Mutkatonta ei ollut se, miten puheterapeutin ja kuninkaan suhde syntyi, mutta se tuotti hedelmää. Pakko myöntää, että olin ihan kyynelissä, useampaan kertaan. Vielä silloinkin kun lopputeksteissä kerrottiin, kuinka he pysyivät ystävinä loppuun asti. Sillä, kuningas ei edes tiennyt, millaista olisi, jos olisi ystävä. Minusta tämä elokuva oli ystävyyden ylistys ja pidin siitä tavattomasti.
torstai 13. lokakuuta 2011
Yhtä kyytiä
Nih, yhtä kyytiä menimme! Ilmasiin kuviin Kuusankoskelle, sillä Studio123 näytti leffamaratoonissa Yhtä kyytiä-leffan. Oli ihan pakko käyttää tilanne hyödyksi, sillä kun sitä ramppaa leffassa tämän tästä, niin se maksaa ajan mittaan, joten joskus on saatava jotain ilmasiks. Niinpä lähdin töistä aikaisemmin ja värväsin nuoriani mukaan, jotka lähtivät kouluistaan aikaisemmin. Hyvän elokuvan takia tekee mitä tahansa. Moni muu oli ajatellut samalla lailla, sillä sali on täysi!
Kyllä kannatti! Yhtä kyytiä oli yhtä kyytiä alusta loppuun! Tuttuja maisemia ja tuttuja näyttelijöitä, sillä olihan leffa kuvattu näillä kulmilla, näillä voimilla ja hah, niin hauskaa oli! Hyvä Kouvola! Elokuva on kommelluksia ja kivoja sutkautuksia pitkin matkaa.
Jos on nähnyt elokuvan Veijareita ja Yrityksiä, niin tämä elokuva on melkein sama paitsi ei sinne päinkään, koska tämä oli minusta paljon parempi. Sanoisinko jotenkin jouhevampi. Henry Holopainen "Late" on aina hyvä, mutta Yhtä kyytiä-leffassa Orvo Grönlund "Jorma" alkoi jo päästä samalle tasolle. Nadja Holopainen "Veera" oli ensin niin ganstaa, mutta kun nilkka napsahti, purkaantui hänestä ihan avuton norminainen. Jenni Niskanen "Leena" oli niin hassunhauska topakka maalaistyttö. Veli-Matti Karen "Viki" osaa kropallaan ja ilmeillään kertoa kaiken ! Tytti Vänskä autoliikkeessä, ah, oli vienyt sanat suustani, sillä jos auto prakaa, niin.... ja että julkisilla kulku ei ole parhautta!
Tämä elokuva oli hemmetin hyvä! Voin tunnustaa, että olisin mennyt sen katsomaan, vaikka siitä olisi pitänytkin maksaa oikea ja normaali leffalippu. Olisin ihan ilolla sen tehnyt!
PS. Mukana ollut nuoriso tykkäsi myös leffasta ja mainitsivat, että pastori oli paras, ja se, kun oli kuvattu Kouvolassa. Kiinnittivät huomiota seikkoihin, joita en edes huomannut, kuten siihen, että asemakohtaus oli kuvattu rempan aikana. Niin, ja että leffa oli hauska!
Kyllä kannatti! Yhtä kyytiä oli yhtä kyytiä alusta loppuun! Tuttuja maisemia ja tuttuja näyttelijöitä, sillä olihan leffa kuvattu näillä kulmilla, näillä voimilla ja hah, niin hauskaa oli! Hyvä Kouvola! Elokuva on kommelluksia ja kivoja sutkautuksia pitkin matkaa.
Jos on nähnyt elokuvan Veijareita ja Yrityksiä, niin tämä elokuva on melkein sama paitsi ei sinne päinkään, koska tämä oli minusta paljon parempi. Sanoisinko jotenkin jouhevampi. Henry Holopainen "Late" on aina hyvä, mutta Yhtä kyytiä-leffassa Orvo Grönlund "Jorma" alkoi jo päästä samalle tasolle. Nadja Holopainen "Veera" oli ensin niin ganstaa, mutta kun nilkka napsahti, purkaantui hänestä ihan avuton norminainen. Jenni Niskanen "Leena" oli niin hassunhauska topakka maalaistyttö. Veli-Matti Karen "Viki" osaa kropallaan ja ilmeillään kertoa kaiken ! Tytti Vänskä autoliikkeessä, ah, oli vienyt sanat suustani, sillä jos auto prakaa, niin.... ja että julkisilla kulku ei ole parhautta!
Tämä elokuva oli hemmetin hyvä! Voin tunnustaa, että olisin mennyt sen katsomaan, vaikka siitä olisi pitänytkin maksaa oikea ja normaali leffalippu. Olisin ihan ilolla sen tehnyt!
PS. Mukana ollut nuoriso tykkäsi myös leffasta ja mainitsivat, että pastori oli paras, ja se, kun oli kuvattu Kouvolassa. Kiinnittivät huomiota seikkoihin, joita en edes huomannut, kuten siihen, että asemakohtaus oli kuvattu rempan aikana. Niin, ja että leffa oli hauska!
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Marion - Olkaa hyvä!
Kun olin istahtahtanut Lahden Sibeliustalon konserttisaliin, aivan loistavalle paikalle, se alkoi! Toiveitteni täyttymys, sillä näin Marionin ensimmäistä kertaa livenä! Marion astui lavalle, niin valovoimaisena ja kauniina, olin mykistynyt. Kun hän aloitti laulamisen, sillä siunaamalla nousi vedet silmiini. Olinhan kuunnellut hänen laulujaan jo nuoresta tytöstä asti, radiosta, kasettimankasta, tv:stä, cd:ltä ja tietokoneelta, mutta ihan siinä, elävänä silmieni edessä, se oli ensimmäinen kerta ja se kosketti, syvältä. Siitä olen jo hehkuttanut täällä!
Repikää tästä jotain!!! Vakuutan, että Marion on edelleen yhtä kaunis ja karismaattinen ja se ääni, se menee niin sisuksiin, sydämeen!
Marionin 50-vuotisjuhlakiertueen aloituskonsertti kesti väliaikoineen lähes kolme tuntia. Aivan loistavaa! Aika meni kuin siivillä, kun sai sellaista herkkua. Marion esitti laidasta laitaan kaikia ihania laulujaan. Katsoin ohjelmasta, että minun suosikkibiisiäni, Aurinkosilmät, ei esitetä, mutta kun Marion esitti siitä pätkän, olisin voinut nousta huutamaan hurraata! Sen sijaan kuuntelin sitä nieleskellen, kyynelsumun lävitse. Kotona aina laulan mukana ja tanssin ympäri tupaa :)
Olen aina ihaillut Marionissa sitäkin, kuinka hän kykenee laulamaan niin monella kielellä ja aina vaan yhtä kauniisti. Koskaan en ole kuullut Päivänsäde ja Menninkäinen-laulua laulettavan ranskaksi - se kuullosti jumalaiselle! Entäs kun Marion veti suuren suosikkini Hurriganes'n biisin Get on! Niin olisi tehnyt mieli nousta rokkaamaan, mutta kun suurin osa yleisöstä istuivat kuin puujumalat, en uskaltanut alkaa sooloilemaan...vaikka aika rohkea olenkin :D
Marion oli kutsunut vieraakseen juhlakonserttiinsa Pentti Hietasen. Olen kuullut, että hän on ihan huikea ja se oli totta! Suuri mies ja suuri ääni. Konserttisali täyttyi ääriään myöten hänen äänestään, kun hän esitti Granadan ja Love Storyn.
En kerro enempää, sillä toivon sitä, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä Marionin konsertteihin ja kokisi edes murto-osan siitä, mitä minä koin...
Kiitos musiikista, MARION! Kiitos Juha, joka järjestit minulle tämän ilon, millä elän pitkään!
Repikää tästä jotain!!! Vakuutan, että Marion on edelleen yhtä kaunis ja karismaattinen ja se ääni, se menee niin sisuksiin, sydämeen!
Marionin 50-vuotisjuhlakiertueen aloituskonsertti kesti väliaikoineen lähes kolme tuntia. Aivan loistavaa! Aika meni kuin siivillä, kun sai sellaista herkkua. Marion esitti laidasta laitaan kaikia ihania laulujaan. Katsoin ohjelmasta, että minun suosikkibiisiäni, Aurinkosilmät, ei esitetä, mutta kun Marion esitti siitä pätkän, olisin voinut nousta huutamaan hurraata! Sen sijaan kuuntelin sitä nieleskellen, kyynelsumun lävitse. Kotona aina laulan mukana ja tanssin ympäri tupaa :)
Olen aina ihaillut Marionissa sitäkin, kuinka hän kykenee laulamaan niin monella kielellä ja aina vaan yhtä kauniisti. Koskaan en ole kuullut Päivänsäde ja Menninkäinen-laulua laulettavan ranskaksi - se kuullosti jumalaiselle! Entäs kun Marion veti suuren suosikkini Hurriganes'n biisin Get on! Niin olisi tehnyt mieli nousta rokkaamaan, mutta kun suurin osa yleisöstä istuivat kuin puujumalat, en uskaltanut alkaa sooloilemaan...vaikka aika rohkea olenkin :D
Marion oli kutsunut vieraakseen juhlakonserttiinsa Pentti Hietasen. Olen kuullut, että hän on ihan huikea ja se oli totta! Suuri mies ja suuri ääni. Konserttisali täyttyi ääriään myöten hänen äänestään, kun hän esitti Granadan ja Love Storyn.
En kerro enempää, sillä toivon sitä, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä Marionin konsertteihin ja kokisi edes murto-osan siitä, mitä minä koin...
Kiitos musiikista, MARION! Kiitos Juha, joka järjestit minulle tämän ilon, millä elän pitkään!
torstai 29. syyskuuta 2011
Likainen Pommi !
Hyödynnettiin taas Veikkauksen korttia ja kävimme tiistaina katsomassa uuden kotimaisen elokuvan. Meitä oli kaksi nuorta ja kaksi keski-ikäistä. Elokuva Likainen pommi oli aika... hmm... sanoisinko erilainen, erikoinen, jos vertaa kaikkiin niihin elokuviin, joita olen nähnyt.
Kaikki henkilöt ovat äärimmäisen ylikorostettuja, mikä tekee elokuvasta hauskan. Pr-koordinaattori Mirccu(Malla Malmivaara) on niin onneton nysvä, että onnistuu olemaan raivostuttavan hyvä. Hänen miehensä Roba(Ilkka Villi) aivan uskomaton ressukka. Martin Bakka(Jukka Puotila) levy-yhtiön pomona, hah, loistava pöhkö. Laura Melanie(Nina Herala) yrittää pitää ohjaksia käsissään ja Jali(Jussi Vatanen) vaan upeasti myötäilee. PD(Iida Lampela) on se elokuvan tähti, kamala teini, joka on kaikessa superärsyttävyydessään huikea!
Elokuvan huumori on niin kieroa, etten mitenkään voi suositella elokuvaa ihan kenelle tahansa.Kaikkia se tuskin naurattaa, mutta suosittelen silti kokeilemaan, sillä sen verran omituinen tämä elokuva on! Uskoisin, että nuoret tykkäävät enemmän?
Kaikki henkilöt ovat äärimmäisen ylikorostettuja, mikä tekee elokuvasta hauskan. Pr-koordinaattori Mirccu(Malla Malmivaara) on niin onneton nysvä, että onnistuu olemaan raivostuttavan hyvä. Hänen miehensä Roba(Ilkka Villi) aivan uskomaton ressukka. Martin Bakka(Jukka Puotila) levy-yhtiön pomona, hah, loistava pöhkö. Laura Melanie(Nina Herala) yrittää pitää ohjaksia käsissään ja Jali(Jussi Vatanen) vaan upeasti myötäilee. PD(Iida Lampela) on se elokuvan tähti, kamala teini, joka on kaikessa superärsyttävyydessään huikea!
Elokuvan huumori on niin kieroa, etten mitenkään voi suositella elokuvaa ihan kenelle tahansa.Kaikkia se tuskin naurattaa, mutta suosittelen silti kokeilemaan, sillä sen verran omituinen tämä elokuva on! Uskoisin, että nuoret tykkäävät enemmän?
tiistai 27. syyskuuta 2011
Suruvaippa ja Onnen maa
Viikonloppu oli teatteria!
Perjantaina aloitettiin Anjalankosken teatterin esityksellä SURUVAIPPA. Musiikkinäytelmä kertoi elämän kolhimasta naisesta, jota aivan loistavasti tulkitsi Jaana Kurittu. Eve Forsman Band oli mahtava, tuli melkein keikkafiilis, jollei joka biisin välissä olisi ollut katkelma näytelmää, johon myös Eve Forsman osallistui ja pärjäsi hienosti. Miesrooleissa oli Timo Kurittu, joka oli myös käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän. Rumpujen takaa Jukka Hakaniemi astui jouhevasti toiseen miesrooliin.
Toteutus oli siis kerrassaan upea. Tarina sen sijaan minua hiukan ärsytti. Ehkä se oli tarkoituskin? Kun näitä ressukoita, jotka antavat periksi vastoinkäymisten kohdatessa, on niin paljon. Oliko näytelmän viesti kuitenkin se, että vastoinkäymiset voivat olla haasteita. Näin haluan uskoa.
Launtaina oli vuorossa Onnen maa. Toistamiseen! Kestää hyvin vaikka kuinka monta katselukertaa. Olin ihan innoissani. Vanhat tangot vaan niin herättelevät nostalgista mieltäni. Meno oli niin reipasta ja raikasta. Väliajalla kuuntelin, että en ollut suinkaan ainoa, joka oli näkemäänsä ja kuulemaansa ihastunut. Veli-Matti Karen Tenhona on armoton tähti!
Perjantaina aloitettiin Anjalankosken teatterin esityksellä SURUVAIPPA. Musiikkinäytelmä kertoi elämän kolhimasta naisesta, jota aivan loistavasti tulkitsi Jaana Kurittu. Eve Forsman Band oli mahtava, tuli melkein keikkafiilis, jollei joka biisin välissä olisi ollut katkelma näytelmää, johon myös Eve Forsman osallistui ja pärjäsi hienosti. Miesrooleissa oli Timo Kurittu, joka oli myös käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän. Rumpujen takaa Jukka Hakaniemi astui jouhevasti toiseen miesrooliin.
Toteutus oli siis kerrassaan upea. Tarina sen sijaan minua hiukan ärsytti. Ehkä se oli tarkoituskin? Kun näitä ressukoita, jotka antavat periksi vastoinkäymisten kohdatessa, on niin paljon. Oliko näytelmän viesti kuitenkin se, että vastoinkäymiset voivat olla haasteita. Näin haluan uskoa.
Launtaina oli vuorossa Onnen maa. Toistamiseen! Kestää hyvin vaikka kuinka monta katselukertaa. Olin ihan innoissani. Vanhat tangot vaan niin herättelevät nostalgista mieltäni. Meno oli niin reipasta ja raikasta. Väliajalla kuuntelin, että en ollut suinkaan ainoa, joka oli näkemäänsä ja kuulemaansa ihastunut. Veli-Matti Karen Tenhona on armoton tähti!
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Le Havre
Le Havre on kaikkien nähtävä, sillä onhan se valittu Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Niinpä huomasin istuvani taas Studio 123 salissa 1 ja ihan "omalla paikallani" :)
Le Havre on niin Kaurismäkeläinen kuin olla saattaa. Luodaan pitkiä katseita ja poltetaan tupakkaa. Kaikki polttavat... no, koira ei polta, eikä pakolaispoika, mutta lähes kaikki aikuiset. Minua se ei haitannut, mutta paninpahan merkille.
Köyhä kengänkiillottaja(Andr Wilms) tapaa pienen pakolaispojan(Blondin Miguel) ja ryhtyy auttamaan häntä. Se on elokuvan sielu. Mahtavaa on se, kuinka hänellä on hyviä ystäviä, jotka niin pyyteettömästi lähtevät mukaan auttamaan. Vaimo(Kati Outinen) on vakavasti sairas ja melkein kaiken aikaa sairaalassa.
Elokuva on ranskankielinen ja hiukan jännitin, kuinka suomalaiset näyttelijät pärjäsivät ranskan kielellä ja mietin jossain vaiheessa, kuinka olivat sen oppineet. Hyvin se kuitenkin meni, sillä olihan siinä tekstitys :)
Le Havre on niin Kaurismäkeläinen kuin olla saattaa. Luodaan pitkiä katseita ja poltetaan tupakkaa. Kaikki polttavat... no, koira ei polta, eikä pakolaispoika, mutta lähes kaikki aikuiset. Minua se ei haitannut, mutta paninpahan merkille.
Köyhä kengänkiillottaja(Andr Wilms) tapaa pienen pakolaispojan(Blondin Miguel) ja ryhtyy auttamaan häntä. Se on elokuvan sielu. Mahtavaa on se, kuinka hänellä on hyviä ystäviä, jotka niin pyyteettömästi lähtevät mukaan auttamaan. Vaimo(Kati Outinen) on vakavasti sairas ja melkein kaiken aikaa sairaalassa.
Elokuva on ranskankielinen ja hiukan jännitin, kuinka suomalaiset näyttelijät pärjäsivät ranskan kielellä ja mietin jossain vaiheessa, kuinka olivat sen oppineet. Hyvin se kuitenkin meni, sillä olihan siinä tekstitys :)
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Onnen maa
Kouvolan teatterin uusi musikaali on Onnen maa ja se on niin onnen maa! Keski-ikäisen naisen mieltä ja sydäntä lämmittää ne kaikki heinähommabiisit.
Olen nähnyt aiemmin tietysti tv-version, mutta myös joku kesä sitten Kyminlinnan kesäteatteriversion. Silloin oli mukana nyt jo teinityttöni, mutta silloin pikkutyttö, joka kirkkaalla äänellä kysyi kesken esityksen: Äiti, mikä on kortsu? Kun supatin hänelle, että kerron sitten kotona, niin hän kädet puuskassa tuhahti: No, sittenhän minä en ymmärrä tästä mitään.
Kyllä siitä ymmärtää, voin lohduttaa, sillä musiikkia on niin ihanan paljon ja se menee niin syvälle. Vaikka tangokuningas Petri Hervanto on loistava, niin yhtään hänelle ei kalpene Tenhokaan(Veli-Matti Karen), niin ja kun karjakkoneiti(Eeva Markkinen) vetäsee hiukan Beatlesia, niin huh!
Jos johonkin voisi samaistua niin Jose Viitalan esittämään Tenhon veljenpoikaan, koska sen ikäisenä tuli se 60-luvun maalaiselämä tutuksi. Heinätyöt ja sekin, ettei se musiikki ollut etusijalla, mutta kun sitä kuuli, niin se tuntui kovasti mukavalle.
Kuoleva vanha isäntä oli mahtava ja Arimo Haltsonen onnistui siinä minusta todella hyvin. Musikaali on niin hyvä ja niin taidolla tehty, että sen haluaa nähdä uudestaan. Ehkä minä vaan en aina saa kerrasta kyllikseni.
Olen nähnyt aiemmin tietysti tv-version, mutta myös joku kesä sitten Kyminlinnan kesäteatteriversion. Silloin oli mukana nyt jo teinityttöni, mutta silloin pikkutyttö, joka kirkkaalla äänellä kysyi kesken esityksen: Äiti, mikä on kortsu? Kun supatin hänelle, että kerron sitten kotona, niin hän kädet puuskassa tuhahti: No, sittenhän minä en ymmärrä tästä mitään.
Kyllä siitä ymmärtää, voin lohduttaa, sillä musiikkia on niin ihanan paljon ja se menee niin syvälle. Vaikka tangokuningas Petri Hervanto on loistava, niin yhtään hänelle ei kalpene Tenhokaan(Veli-Matti Karen), niin ja kun karjakkoneiti(Eeva Markkinen) vetäsee hiukan Beatlesia, niin huh!
Jos johonkin voisi samaistua niin Jose Viitalan esittämään Tenhon veljenpoikaan, koska sen ikäisenä tuli se 60-luvun maalaiselämä tutuksi. Heinätyöt ja sekin, ettei se musiikki ollut etusijalla, mutta kun sitä kuuli, niin se tuntui kovasti mukavalle.
Kuoleva vanha isäntä oli mahtava ja Arimo Haltsonen onnistui siinä minusta todella hyvin. Musikaali on niin hyvä ja niin taidolla tehty, että sen haluaa nähdä uudestaan. Ehkä minä vaan en aina saa kerrasta kyllikseni.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Kunnon leffailta!
Oli aikaa viettää ihan kunnon leffailta, niin että sai ittensä joksikin aikaa iloiseksi :) Joten ei ku autoon ja pienen kierroksen jälkeen oli auto täynnä ja kohti Kuusaata! Studio123 ja lippuja sitten kahteen leffaan! Kyllä, juuri näin, sillä huomasin tarjonnassa olevan minua kiinnostavia elokuvia, niin miksi ei sitten samalla kertaa :) Paitsi mukana olevat nuorisolaiset hengailivat kirjastossa sen aikaa kunnes toinen leffa alkoi.
Joten suoraan asiaan ja ekana MIDNIGHT IN PARIS! Halusin nähdä sen, koska a) Pariisi on ihana!!!, b) olin kuullut, että leffa on katsomisen arvoinen. Olihan se, iik, mite heti tuli olo, että sinne ja heti. No, leffa oli muutenkin kelpo kuva. Tykkäsin siitä, että päähenkilö pääsi ajassa taaksepäin ja tapasi kaikki ne huimat ja meille kaikille tutut kulttuurin tyypit. Pidin Hemingwaysta!
Leffa on Woody Allenin ohjaus, joka selvisi minulle vasta jälkeenpäin. No, elokuvan henkilöt, ne jotka elivät nykyajassa olivat ärsyttäviä. Ne, jotka elivät siellä menneessä olivat tosi hyviä. Voi olla, että katson elokuvan joskus uudestaan, tulevaisuudessa.
Heti perään vaihdoimme salia ja uudet popparit mukaan. Sinne nuorisolaisetkin olivat jo löytäneet. Vuorossa oli PUSSIKALJAELOKUVA. Olin jo aiemmin nähnyt teatteriversion, joten tiesin odottaa jotain tosi hauskaa. Hah, ja miten minua nauratti, niin että vesi silmistä tirskui. Mikko Rimmisen romaanin pohjalta tehty leffa on loistava! Teksti on hulppeaa ja näyttelijät niin luontevia.
Nyt oli niin, että koko autolasti, jossa oli siis mukana nuorisolaisiakin, tykkäsi elokuvasta! Vaikka kyseessä onkin laiskansorttiset nuoret miehet, jotka ei juuri mitään tee, lusmuilee ja lorvii ja sellasistahan ei juuri kukaan tykkää, niin elokuvassa he olivat niin sympaattisia, että voi pojat. Heidän sanailunsa oli kerrassaan hivelevää, nautittavaa.
Suosittelen muuten kaikille elokuvan ystäville, että menkää ihmeessä katsomaan kaksi leffaa samana iltana. Se toimii, kun valitsee täysin erilaiset elokuvat. Niin, ja kun henkilökunta on mukana juonessa, niin hyvin kerkee.
Kiitos taas Studio 123, ihanasta palvelusta ja poppareista!
Joten suoraan asiaan ja ekana MIDNIGHT IN PARIS! Halusin nähdä sen, koska a) Pariisi on ihana!!!, b) olin kuullut, että leffa on katsomisen arvoinen. Olihan se, iik, mite heti tuli olo, että sinne ja heti. No, leffa oli muutenkin kelpo kuva. Tykkäsin siitä, että päähenkilö pääsi ajassa taaksepäin ja tapasi kaikki ne huimat ja meille kaikille tutut kulttuurin tyypit. Pidin Hemingwaysta!
Leffa on Woody Allenin ohjaus, joka selvisi minulle vasta jälkeenpäin. No, elokuvan henkilöt, ne jotka elivät nykyajassa olivat ärsyttäviä. Ne, jotka elivät siellä menneessä olivat tosi hyviä. Voi olla, että katson elokuvan joskus uudestaan, tulevaisuudessa.
Heti perään vaihdoimme salia ja uudet popparit mukaan. Sinne nuorisolaisetkin olivat jo löytäneet. Vuorossa oli PUSSIKALJAELOKUVA. Olin jo aiemmin nähnyt teatteriversion, joten tiesin odottaa jotain tosi hauskaa. Hah, ja miten minua nauratti, niin että vesi silmistä tirskui. Mikko Rimmisen romaanin pohjalta tehty leffa on loistava! Teksti on hulppeaa ja näyttelijät niin luontevia.
Nyt oli niin, että koko autolasti, jossa oli siis mukana nuorisolaisiakin, tykkäsi elokuvasta! Vaikka kyseessä onkin laiskansorttiset nuoret miehet, jotka ei juuri mitään tee, lusmuilee ja lorvii ja sellasistahan ei juuri kukaan tykkää, niin elokuvassa he olivat niin sympaattisia, että voi pojat. Heidän sanailunsa oli kerrassaan hivelevää, nautittavaa.
Suosittelen muuten kaikille elokuvan ystäville, että menkää ihmeessä katsomaan kaksi leffaa samana iltana. Se toimii, kun valitsee täysin erilaiset elokuvat. Niin, ja kun henkilökunta on mukana juonessa, niin hyvin kerkee.
Kiitos taas Studio 123, ihanasta palvelusta ja poppareista!
maanantai 29. elokuuta 2011
Martti !
Tykkimäessä päätettiin huvikausi...
ja illan artistivieraana oli Martti Saarinen!!!
Porukkaa ei ollut ihan yhtä paljon kuin silloin kun YÖ-yhtye oli paikalla. Silti, viheltelevää ja tanssivaa nuorisoa oli mukavasti paikalla. Tunnin setti meni ihan huomaamatta ja hyvin se sujui. Martti ja bändi esiintyivät ihan luontevasti. Vähän minua hämäsi, että bändin esittely tapahtui vasta encoren aikana...
ja illan artistivieraana oli Martti Saarinen!!!
lauantai 13. elokuuta 2011
Levoton lapsuus
Kuusankosken teatteri ylpeänä esitti vielä kerran musiikkiesityksen Levoton lapsuus, mikä oli Tapio Suomisen "Täältä tullaan elämä"- elokuvan innostamana tehty. Pohjois-Kymen musiikkiopiston ja taiteen perusopetuksen oppilaat olivat niin LOISTAVIA!
Muistan hyvin omasta nuoruudestani elokuvaversion ja siksikin oli hienoa fiilistellä teatteriesityksellä. Olin alusta asti aivan liekeissä! Siis kerta kaikkiaan, miten ihana esitys! Kaikki olivat niin hyviä, kaikki olivat niin mukana. Minusta oli aivan upeaa katsoa joka ikinen kohta tässä musikaalissa. Tanssiesitykset olivat niin loppuun asti hiottuja, ainakin minun silmissä. Musiikki oli mahtavaa! Kaikki muusikot soittivat niin, että oikein sydän läpätti. Laulut olivat huikeita! Pidin kaikista, enkä millään haluaisi nostaa ketään, mutta on pakko, sillä Vuopalan sisarukset, Roosa(laulu ja kosketinsoittimet) ja Joona(kitara) olivat ihan huikeita. Etenkin kun mietin, missä Roosa on sunnuntaiaamuna :)
Olen kultaisessa keski-iässä, mutta aina kun näen, miten nuorista saadaan irti jotain näinkin mahtavaa, se antaa toivoa tulevaisuuteeen! Olen niin iloinen, että näin tämän esityksen, josta on vielä yksi esitys jäljellä; Kouvolatalon ulkoilmanäyttämöllä osana Taiteiden yötä pe 19.8. klo 21.30. Suosittelen ihan kaikille, mutta erityisesti niille aikuisille, jotka ovat jostain syystä oman nuoruutensa unohtaneet!
Muistan hyvin omasta nuoruudestani elokuvaversion ja siksikin oli hienoa fiilistellä teatteriesityksellä. Olin alusta asti aivan liekeissä! Siis kerta kaikkiaan, miten ihana esitys! Kaikki olivat niin hyviä, kaikki olivat niin mukana. Minusta oli aivan upeaa katsoa joka ikinen kohta tässä musikaalissa. Tanssiesitykset olivat niin loppuun asti hiottuja, ainakin minun silmissä. Musiikki oli mahtavaa! Kaikki muusikot soittivat niin, että oikein sydän läpätti. Laulut olivat huikeita! Pidin kaikista, enkä millään haluaisi nostaa ketään, mutta on pakko, sillä Vuopalan sisarukset, Roosa(laulu ja kosketinsoittimet) ja Joona(kitara) olivat ihan huikeita. Etenkin kun mietin, missä Roosa on sunnuntaiaamuna :)
Remu & Hurriganes
Remu & Hurriganes oli Jaalassa, Vanhassa Kelossa. Kun saavuin paikalle, oli jo ihan kivasti porukkaa ja lisää valui kaiken aikaa, melko lailla ikäistäni sakkia. Kun kello tuli 23.30 se alkoi!
Nipa avasi kitaransa, joka ei herpaantunut hetkeksikään.
Remu hyppäsi puikoihin ja paukutti ihan tosissaan. Oli jotenkin ihan liikuttavaa nähdä, miten aito Hurriganes-veteraani antoi palaa.
Basistina oli melkoisen rockimman oloinen heppu, Hike Kärppä.
Kaiken kaikkiaan noin tunnin setti oli yhtä revitystä alusta loppuun asti, ilman minkäänlaisia taukoja. Edellisen biisin lopusta alkoi jo seuraava. Tunnelma oli hikinen ja tiivis, sillä sen verran oli heiluntaa. Ainoa harmi oli se, että osa oli minun mielestä ihan liian jurrissa. Kyllä Remua & Hurriganesia voi kuunnella pienemmässäkin liikutuksessa! Kaiken kaikkiaan tykkäsin todella paljon, sillä kuuluihan Hurriganes aika lailla tiukasti minun nuoruuteeni ja edelleen on aika rock olo!
Kaiken kaikkiaan noin tunnin setti oli yhtä revitystä alusta loppuun asti, ilman minkäänlaisia taukoja. Edellisen biisin lopusta alkoi jo seuraava. Tunnelma oli hikinen ja tiivis, sillä sen verran oli heiluntaa. Ainoa harmi oli se, että osa oli minun mielestä ihan liian jurrissa. Kyllä Remua & Hurriganesia voi kuunnella pienemmässäkin liikutuksessa! Kaiken kaikkiaan tykkäsin todella paljon, sillä kuuluihan Hurriganes aika lailla tiukasti minun nuoruuteeni ja edelleen on aika rock olo!
torstai 11. elokuuta 2011
Katsastus
Tämän kesän viimeinen kesäteatteri, ulkona ja säiden armoilla oli Haminan kesäteatteri Katsastus. Vanhoina konkareina olimme varautuneet kaikkeen ja mikä parasta, sadeviittoja ei tarvittu, vaikka kuuroja oli tullut kaiken päivää. Viltti sen sijaan lämmitti oikein mukavasti.
Haminassa on kesäteatteria esitetty muissakin paikoissa, mutta nyt oli ihan uusi paikka. Haminan linnoituksen suojiin oli rakennettu ihan näppärä teatteri, jossa varmaan ensi kesänäkin saamme jotain nähdä.
Tämän kesän esitys oli Joni Skiftesvikin Katsastus, mikä on monille tullut tutuksi elokuvaversiona. Olen minäkin sen joskus nähnyt, mutta autuaasti niin unohtanut, etten juuri mitään muistanut, joten näytelmä oli niiltä osin tuore. Vauhtia piisasi koko reilut kaksi tuntia ja välillä oli kivoja kohtauksia, jolloin yleisö sai miettiä, kuuluuko esitykseen vai ei !
Autot, vanha Hillman ja Mersu olivat esityksessä kuin myös mopo. Niillä ajettiin näyttämölle milloin mistäkin suunnasta. Pakko myöntää, että pelkäsin välillä sitä, miten Hilma kestää...
(kuva: Sofia Virtanen)
Roolisuoritukset olivat hyviä ja suhteellisen luontevia. LukuunottamattaViltteriä(Mikko Halme), Mallua(Jonna Kajander) ja Junnua(Petri Syrjänen), niin kaikilla muilla oli vaikka kuinka monta roolia. Vaihdot sujuivat näppärästi. Kaiken kaikkiaan koko esitys oli katsomisen arvoinen.
Kiva erikoisuus, ainakin minulle, oli lopussa, kun näyttelijät tulivat kumartamaan, niin kaikki kumartelivat miten sattuivat ja ihan minne sattuu, hauska sekamelska! No, ihan viimeiseksi kaikki sitten kumarsivat vielä perinteiseen tyyliin.
Haminassa on kesäteatteria esitetty muissakin paikoissa, mutta nyt oli ihan uusi paikka. Haminan linnoituksen suojiin oli rakennettu ihan näppärä teatteri, jossa varmaan ensi kesänäkin saamme jotain nähdä.
Tämän kesän esitys oli Joni Skiftesvikin Katsastus, mikä on monille tullut tutuksi elokuvaversiona. Olen minäkin sen joskus nähnyt, mutta autuaasti niin unohtanut, etten juuri mitään muistanut, joten näytelmä oli niiltä osin tuore. Vauhtia piisasi koko reilut kaksi tuntia ja välillä oli kivoja kohtauksia, jolloin yleisö sai miettiä, kuuluuko esitykseen vai ei !
Autot, vanha Hillman ja Mersu olivat esityksessä kuin myös mopo. Niillä ajettiin näyttämölle milloin mistäkin suunnasta. Pakko myöntää, että pelkäsin välillä sitä, miten Hilma kestää...
Roolisuoritukset olivat hyviä ja suhteellisen luontevia. LukuunottamattaViltteriä(Mikko Halme), Mallua(Jonna Kajander) ja Junnua(Petri Syrjänen), niin kaikilla muilla oli vaikka kuinka monta roolia. Vaihdot sujuivat näppärästi. Kaiken kaikkiaan koko esitys oli katsomisen arvoinen.
Kiva erikoisuus, ainakin minulle, oli lopussa, kun näyttelijät tulivat kumartamaan, niin kaikki kumartelivat miten sattuivat ja ihan minne sattuu, hauska sekamelska! No, ihan viimeiseksi kaikki sitten kumarsivat vielä perinteiseen tyyliin.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Ihanasti rakastetut
Minulla ei ole tapana katella mitään nyyhkyleffoja, mutta tämä Ihanasti rakastetut oli pakko ottaa ihan vaan sen takia, että siinä on pääosassa MICHAEL NYQVIST! Iik, minusta niin ihana, että olen katsonut Milleniumtrilogiankin kahteen kertaan.... Niin ja Äideistä parhain.
Tämän elokuvan sain katsoa yksin, kaikessa rauhassa, sillä lapset katsoivat kantta ja sanoivat, että "Äitin leffa". No, niin oli. Onneksi sain katsoa yksin, sillä niin itketti...
Elokuva alkoi sillä, kun kaikki on hyvin, perhe - isä, äiti ja kaksi poikaa. Ollaan menossa synttäreille ja sitten PANG! Auto-onnettomuus, perheen äiti ja toinen poika kuolevat. Elokuva kuvaa pääosin sitä kuinka isä ja poika jatkavat elämää. Se ei ole helppoa, mutta ei sen tarvitsekkaan olla. Sen pitää antaa sattua. Elokuva on erittäin hyvä ja puhutteleva.
Tämän elokuvan sain katsoa yksin, kaikessa rauhassa, sillä lapset katsoivat kantta ja sanoivat, että "Äitin leffa". No, niin oli. Onneksi sain katsoa yksin, sillä niin itketti...
Elokuva alkoi sillä, kun kaikki on hyvin, perhe - isä, äiti ja kaksi poikaa. Ollaan menossa synttäreille ja sitten PANG! Auto-onnettomuus, perheen äiti ja toinen poika kuolevat. Elokuva kuvaa pääosin sitä kuinka isä ja poika jatkavat elämää. Se ei ole helppoa, mutta ei sen tarvitsekkaan olla. Sen pitää antaa sattua. Elokuva on erittäin hyvä ja puhutteleva.
perjantai 5. elokuuta 2011
VARES ja sukkanauhakäärme
Olihan ootettu, että pääsee taas näkemään Vareksen! Suuntasin loman alkajaisiksi Kuusaalle, Studio 123- elokuvateatteriin. Minulla oli tärskyt Vareksen kanssa klo 20:20. Ihana rento renttu Turun kaduilta.
Vares saa tälläkertaa toimeksiannon varatuomari Pauli Kontiolta(Carl-Kristian Rundman). Jussi Vares saa pitää silmällä Jesus Loboa(Ilkka Villi) ja etsiä tälle syitä maastakarkoitukseen. Lobo osoittautuu melkoiseksi naissankariksi ja jokainen nainen tuntuu olevan Jesus Lobon lumoissa.
Kakolassa on vaarallinen vanki(Pete Manninen), joka valmistelee pakoa ja onnistuu siinä. Epämääräinen kuntosaliyritys on estraadi ja siellä ällön viehko nainen Inga(Katja Kiuru). Miksi siellä tuntuu ramppavan väkeä, mutta kukaan ei oikein kuntoile.
Sitten alkaa tapahtua... Murha ja sen jälkeen ei ole Vareksenkaan olo helppoa. Henkikulta on hiuskarvan varassa, mutta onneksi kivana piristeenä on Anna!(Maria Järvenhelmi) Vares ja Anna ovat naapuruksia ja koska Anna ajaa taksia, kuskaa myös toisinaan Varesta. Anna onkin Vareksissa se naisosa, joka on hyvä jätkä!
Tutut kaverit ovat tietysti mukana, Luusalmi(Eppu Salminen) ja pastori Alanen(Martti Onnismaa) ihanassa Apteekissa. Kyypakkaus(Jasper Pääkkönen) on kaidalla tiellä ja tekee töitä! Herrojen sanailut ovat aina omaa luokkaansa ja keventävät elokuvaa sopivasti. Niin ja poliisin(Ilkka Heiskanen) kanssa Vareksella on kohtuullisen hyvät välit, toisin kuin useissa yksityisetsivätarinoissa.
Vares ja sukkanauhakäärme on oikein sopiva toimintaelokuva myös naisille, sillä onhan siinä sentään Vares, jonka olemuksessa on vaan jotain!
Vares saa tälläkertaa toimeksiannon varatuomari Pauli Kontiolta(Carl-Kristian Rundman). Jussi Vares saa pitää silmällä Jesus Loboa(Ilkka Villi) ja etsiä tälle syitä maastakarkoitukseen. Lobo osoittautuu melkoiseksi naissankariksi ja jokainen nainen tuntuu olevan Jesus Lobon lumoissa.
Kakolassa on vaarallinen vanki(Pete Manninen), joka valmistelee pakoa ja onnistuu siinä. Epämääräinen kuntosaliyritys on estraadi ja siellä ällön viehko nainen Inga(Katja Kiuru). Miksi siellä tuntuu ramppavan väkeä, mutta kukaan ei oikein kuntoile.
Sitten alkaa tapahtua... Murha ja sen jälkeen ei ole Vareksenkaan olo helppoa. Henkikulta on hiuskarvan varassa, mutta onneksi kivana piristeenä on Anna!(Maria Järvenhelmi) Vares ja Anna ovat naapuruksia ja koska Anna ajaa taksia, kuskaa myös toisinaan Varesta. Anna onkin Vareksissa se naisosa, joka on hyvä jätkä!
Tutut kaverit ovat tietysti mukana, Luusalmi(Eppu Salminen) ja pastori Alanen(Martti Onnismaa) ihanassa Apteekissa. Kyypakkaus(Jasper Pääkkönen) on kaidalla tiellä ja tekee töitä! Herrojen sanailut ovat aina omaa luokkaansa ja keventävät elokuvaa sopivasti. Niin ja poliisin(Ilkka Heiskanen) kanssa Vareksella on kohtuullisen hyvät välit, toisin kuin useissa yksityisetsivätarinoissa.
Vares ja sukkanauhakäärme on oikein sopiva toimintaelokuva myös naisille, sillä onhan siinä sentään Vares, jonka olemuksessa on vaan jotain!
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Päällystakki
Kouvolan kesäteatteri on ottanut kesähelteisiin Päällystakin! Loistava valinta, sillä näytelmä on huisin hyvä! Kyllä minä jo arvelin, että jos ohjaaja on Kimmo Rämä, niin jotain uskomatonta on luvassa.
Päällystakki on alunperin Nikolai Gogolin, mutta sen pohjalta uuden version ovat kirjoittaneet Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä ja teksti on erittäin onnistunut.
Akaki Akakijevits ja hänen päällystakkinsa ovat näytelmän keskiö, minkä ympärille kaikki muu nivoutuu. Itseensä sulkeutunut päähenkilö on jotenkin niin sympaattinen ja sitä oikein jännittää hänen kanssaan kuinka hän pärjää, miten kaikki muut kohtelevat häntä, löytääkö hän oman paikkansa.
Sivuvaikutukset tulevat...upea kohtaus!
Minusta Päällystakki on niin hyvä, että se kannattaa käydä katsomassa uudestaan. Se on erilainen kesäteatterinäytelmä, mutta siinä on kaikki hyvän näytelmän elementit. Se naurattaa, se itkettää ja se laittaa ajattelemaan.
Kuvat: Hanneli Ollikainen
Akaki Akakijevits ja hänen päällystakkinsa ovat näytelmän keskiö, minkä ympärille kaikki muu nivoutuu. Itseensä sulkeutunut päähenkilö on jotenkin niin sympaattinen ja sitä oikein jännittää hänen kanssaan kuinka hän pärjää, miten kaikki muut kohtelevat häntä, löytääkö hän oman paikkansa.
Vanha päällystakki saa mennä ja uutta tilalle. Uuden takin myötä kaikki muuttuu, mutta niin myös sitten, kun uusi takki viedään.
Sivuvaikutukset tulevat...upea kohtaus!
Kimmo Puhakka on loistava Akaki Akakijevits. Silti, kaikki muutkin roolisuoritukset olivat huikeita. Olin aivan innoissani, kuinka kaikki klaarasivat repliikkinsä, joita oli runsaasti, niin hyvin! Tekstiä tuli sitten heti niin tuutin täydeltä, että melkein hengästyi, jollei nauranut vedet silmissä tai ihmettelyt vain. Kuten jo mainitsin, kaikki olivat niin loistavia, mutta silti ihan pikkasen nostan uutta kasvoa, Tanja Tuomea, joka tykitti niin vauhdilla, että meinas mennä pissat housuun :) Mainitsemisen arvoista on se, kuinka jokaisella oli 2-6 roolia !!!
Lavastus oli mahtava, siis niin kivan kekseliästä ja miten luontevasti sitä käytettiin. Vessapaperirullasta on moneksi :) Puvut samoin, todella hyvin toteutettu.Minusta Päällystakki on niin hyvä, että se kannattaa käydä katsomassa uudestaan. Se on erilainen kesäteatterinäytelmä, mutta siinä on kaikki hyvän näytelmän elementit. Se naurattaa, se itkettää ja se laittaa ajattelemaan.
Kuvat: Hanneli Ollikainen
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
YÖ Huvipuistossa
Helteisen lauantain kesti, kotona sohvalla kirjan kanssa maaten, kun illaksi oli tiedossa jotain tosi kivaa. YÖ-yhtye Tykkimäen huvipuistossa. Sinne siis ja ajoissa, että pääsee hyville paikoille. Ihmisiä, kaiken ikäisiä oli kerääntynyt melkoisen mukavasti paikalla ja silti me pääsimme eturintamaan.
Saimme oikein kivan paketin YÖ-biisejä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Olli kertoi käyneensä jo Kuusaan kirkossa laulamassa hääparille, niin että pappikin oli itkenyt. Biisi oli Pettävällä jäällä, minkä mekin saimme kuulla, joskaan emme itkeneet. Kirkosta Olli oli mennyt pesäpallostadionille laulamaan Maamme-laulun, mitä ei esittänyt meille. Vaan on varmaan saanut jotain vaikutteita lajista, koska sen verran hyvänä kopparina toimi juomapullojen kanssa.
Juki oli jälleen yhtä hurmaava ja Deadline aina yhtä järisyttävä!
Daffy kitaroi entiseen malliin ja hiki oli. Huolimatta siitä, että lavalla oli tuulettimet. Yleisö olisi tarvinnut myös, sillä niin kuuma oli ja hien eritystä lisäsi vielä se, ettei sitä vaan osanut olla paikoillaan. Kädet ylös tämän tästä...
Toikan rumpupalikat toimivat myös niin huimasti ja ne ilmeet... Voi lautanen!
Mikko ja Jari koskettimia rallattivat erittäin kiitettävästi!
Kiva kohokohta oli se, kun Olli nosti kolme avustajaa eturivistä. Oli pikkuneideillä varmasti Loisto keikka!
Oli erittäin ihana kesäilta! Kiitos YÖ-yhtye ja kiitos Tykkimäki. Kyllä nyt taas jonkin aikaa pärjää, seuraavaan kertaan asti.
Juki oli jälleen yhtä hurmaava ja Deadline aina yhtä järisyttävä!
Daffy kitaroi entiseen malliin ja hiki oli. Huolimatta siitä, että lavalla oli tuulettimet. Yleisö olisi tarvinnut myös, sillä niin kuuma oli ja hien eritystä lisäsi vielä se, ettei sitä vaan osanut olla paikoillaan. Kädet ylös tämän tästä...
Toikan rumpupalikat toimivat myös niin huimasti ja ne ilmeet... Voi lautanen!
Mikko ja Jari koskettimia rallattivat erittäin kiitettävästi!
Kiva kohokohta oli se, kun Olli nosti kolme avustajaa eturivistä. Oli pikkuneideillä varmasti Loisto keikka!
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Aimo Sankari
Viiko vierähti ja vain kaksi esitystä sain mahtumaan aikatauluihini.
Korvenkylässä kävin uudestaan. Piukat Paikat kestää vaikka kuinka monta katselukertaa ja tiedä, jos viel kerran... sillä jos mahdollista, niin toinen kerta oli parempi kuin eka kerta, niin millainenhan olisi kolmas kerta. Tällä kerralla oli sellainen pikkutapaus, kun sohva rullattiin lavalle, niin siitä meni yksi pyörä. Iik! Seurasimme tilannetta aivan erityisesti ja oli aivan upeaa huomata, kuinka hienosti se sujui. Vain teatterilaiset klaaraavat yllättävät tilanteet. Takariviläiset eivät varmaan edes huomanneet mitään.
Perjantaina olin Jaalassa, missä jalon elämän sai tällä kertaa aikaiseksi Aimo Sankari! Pikkasen olin etukäteen kuullut, ettei olisi kummoinen näytelmä, mutta paskapuhetta! Minä ja seuralaiseni pitivät esityksestä eikä moitteen sijaa ollut.
Voikkaa ja 50-luku oli erittäin kiva paketti ja ne kaikki biisit. Heti olis mieli tehnyt luritella mukana. Muutenkin koko paketti oli kelpo esitys. Elävä orkesteri on aina niin hienoa. Henkilöt olivat niin hauskoja, joista minusta ehkä paras oli Talonmiehen rouva Taimi Saarinen(Aija Kajama-Nikula) ja ei yhtään huonommaksi jäänyt Pietiläiskä(Auli Kallio), joka kiroa täräytti aina sillai voikkaalaiseen tyyliin. Eikä sovi unohtaa kuvassa olevaa pikkupoikaa, joka oli niin valloittava ja hoiti oman osuutensa upeasti!
Korvenkylässä kävin uudestaan. Piukat Paikat kestää vaikka kuinka monta katselukertaa ja tiedä, jos viel kerran... sillä jos mahdollista, niin toinen kerta oli parempi kuin eka kerta, niin millainenhan olisi kolmas kerta. Tällä kerralla oli sellainen pikkutapaus, kun sohva rullattiin lavalle, niin siitä meni yksi pyörä. Iik! Seurasimme tilannetta aivan erityisesti ja oli aivan upeaa huomata, kuinka hienosti se sujui. Vain teatterilaiset klaaraavat yllättävät tilanteet. Takariviläiset eivät varmaan edes huomanneet mitään.
Perjantaina olin Jaalassa, missä jalon elämän sai tällä kertaa aikaiseksi Aimo Sankari! Pikkasen olin etukäteen kuullut, ettei olisi kummoinen näytelmä, mutta paskapuhetta! Minä ja seuralaiseni pitivät esityksestä eikä moitteen sijaa ollut.
Voikkaa ja 50-luku oli erittäin kiva paketti ja ne kaikki biisit. Heti olis mieli tehnyt luritella mukana. Muutenkin koko paketti oli kelpo esitys. Elävä orkesteri on aina niin hienoa. Henkilöt olivat niin hauskoja, joista minusta ehkä paras oli Talonmiehen rouva Taimi Saarinen(Aija Kajama-Nikula) ja ei yhtään huonommaksi jäänyt Pietiläiskä(Auli Kallio), joka kiroa täräytti aina sillai voikkaalaiseen tyyliin. Eikä sovi unohtaa kuvassa olevaa pikkupoikaa, joka oli niin valloittava ja hoiti oman osuutensa upeasti!
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Kuin tuhka tuuleen
Tänään kävin hiukan ennakkoon katsomassa Valkealan kesäteatterin tämän kesän esityksen Kuin tuhka tuuleen. Kyseessä olis siis vielä harjoitus, mutta valmiita olivat, sillä kukaan ei takellut missään kohtaa ja sai nauttia esityksestä ihan vapaasti.
Hautaustoimistossa kaksi sisarusta, Camilla ja Aurora, tuskailevat kun perheyritys on niin huonossa jamassa. Tarpeeksi ei kuolla, niin ovat ajat hiljaiset. Naimattomat sisarukset manaavat hulttioveljenpoikaansa Helmeriä, josta ei ole yritykselle jatkajaa, kun mieluummin juo. Jotain pitäisi tapahtua...
Sitten alkaa tapahtua, kun saapuu ensimmäinen asiakas. Valmiiksi arkussa.
Siitähän se vauhti alkaa, kun gansterit tulee kuvioihin ja gangsterin tyttöystävä. Sitä ennen on jo ikuinen kosija Aimo Tiainen käynyt perinteiselle kosimatkallaan. Tyypillinen kesäteatterifarssi etenee ja on oikein hauska kaikkine kommelluksineen, joita tapahtuu kaiken aikaa. Kun poliisi vielä marssii estraadille, niin se kruunaa kaiken.
Roolit ovat erittäin hyvin ja replikointi toimii. Uskon todella, että tämän löytävät kaikki ja olisihan se suotavaa. Kiitos Valkealan kirkonkylän nuorisoseura ry!
Hautaustoimistossa kaksi sisarusta, Camilla ja Aurora, tuskailevat kun perheyritys on niin huonossa jamassa. Tarpeeksi ei kuolla, niin ovat ajat hiljaiset. Naimattomat sisarukset manaavat hulttioveljenpoikaansa Helmeriä, josta ei ole yritykselle jatkajaa, kun mieluummin juo. Jotain pitäisi tapahtua...
Sitten alkaa tapahtua, kun saapuu ensimmäinen asiakas. Valmiiksi arkussa.
Roolit ovat erittäin hyvin ja replikointi toimii. Uskon todella, että tämän löytävät kaikki ja olisihan se suotavaa. Kiitos Valkealan kirkonkylän nuorisoseura ry!
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Rasmus reissussa
Tänään oli vuorossa Tirvan kesäteatteri. Ihan yks kaks yllättäen päätin sinne lähteä, kun heräsin aamupäiväunilta. Houkuttelin nuoremman poikani mukaan, soitin Tirvalle tulostamme ja ei kun matkaan. Olimme perillä hyvissä ajoin ja söimme jäätelöt, katselimme tummia pilviä...
Kun näytelmä alkoi, niin se loppui saman tien, sillä sähköt meni ja heti sen jälkeen juoksimme kaikki suojaan, koska se ukonilma rojahti päälle.
Pidettiin sadetta varttitunti ja sitten aloitettiin uudestaan. En kuullut kenenkään jupisevan vastaan.
Rasmus reissussa on Astrid Lindgrenin ihana lasten tai koko perheen näytelmä. Lapsia olikin pääosa katsojista, mutta myös näyttelijöistä. Pääosaa, suoratukkaista orpoa Rasmusta näytteli tyttö, Anni Vesterinen, joka suoritui osastaan erittäin luontevasti. Huolimatta siitä, että välillä äänimikit pätkivät, hän vaan hoiti osaansa niin kuin olisi aina tehnyt niin. Hän myös lauloi tosi hyvin.
Näytelmä eteni sujuvasti ja laulukohtaukset mukavasti kevensivät sitä. Lavastus oli hauska, sillä oli rakennettu pyörivä näyttämö, jota sitten aina kohtauksittain pyöräytettiin ja se toimi oikein hyvin.
Loppukohtauksessa Rasmus saa kissanpojan, joka on ihan oikea ja aito!
Kun näytelmä alkoi, niin se loppui saman tien, sillä sähköt meni ja heti sen jälkeen juoksimme kaikki suojaan, koska se ukonilma rojahti päälle.
Rasmus reissussa on Astrid Lindgrenin ihana lasten tai koko perheen näytelmä. Lapsia olikin pääosa katsojista, mutta myös näyttelijöistä. Pääosaa, suoratukkaista orpoa Rasmusta näytteli tyttö, Anni Vesterinen, joka suoritui osastaan erittäin luontevasti. Huolimatta siitä, että välillä äänimikit pätkivät, hän vaan hoiti osaansa niin kuin olisi aina tehnyt niin. Hän myös lauloi tosi hyvin.
Näytelmä eteni sujuvasti ja laulukohtaukset mukavasti kevensivät sitä. Lavastus oli hauska, sillä oli rakennettu pyörivä näyttämö, jota sitten aina kohtauksittain pyöräytettiin ja se toimi oikein hyvin.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Piukat Paikat
Eilen minä kävin Korvenkylän kesäteatterissa. Matkassa oli mukana yksi ensikertalainenkin. Vakuutin jo matkalla, että luvassa on jotain aivan huikeaa ja yhtään en liioitellut. Esitys oli niin nautittava, että sillä elää pitkään, paitsi että tahtoo lisää.
Korvenkylän porukka oli pannut parastaan ja koko joukko oli niin antautunut ja yleisö otti koko paketin.
Piukat Paikat on tuttu musikaali elokuvista ja teattereista ja moni on sen nähnyt. Niin tai näin, Korvenkylän esitys oli omanlaisensa ja yhtään ei kalvennut edeltäjilleen.
Kaksi työtöntä muusikkoa(miestä) pestautuu tyttöorkesteriin pakon edessä, koska oli saatava töitä ja Spats Palazzo halusi miehet elävänä tai kuolleena. Joe je Jerry muuntautuvat Josephineksi ja Daphneksi ja siitähän se soppa on keitettävä.
Kyösti Vuorela on niin kovin ihanasti naisellinen Josephine ja Simo-Pekka Patrikainen hauskuuttaa Daphnen roolissa ihan täysillä. Sugar oli uskomaton Kaisa Pakkanen, joka lauloi niin, että ihan meni väreitä.
Sweet Sue oli Helena Berg oli niin topakka ja uskottava, ihan oikea orkesterin johtaja.
Synkooppisiskot ja kaikki muut ryhmät vetivät tanssiosuudet niin hienosti, että mikäs oli eturivissä askeleita katsellessa. Ilo silmälle ja korvalle.
Sami Viitalon ääni hiveli korvaa ja hän oli niin hyvä Sir Osgood
Esitys oli täynnä toinen toistaan upeimpia kohtauksia, mutta niin minä kuin moni muu ei varmasti ikinä unohda kun Spats kuolee. Spatsin roolissa Henry Holopainen tekee niin ikimuistettavan kuolinkohtauksen, että melkein jo miettii, miten joku voi taipua niin moninaisiin asentoihin.
Orkesteri ei nukkunut kertaakaan, vaan oli mukana joka ikisen äännähdyksen, Wau!
Lavastus oli ensi katsomalta hiukan yksinkertainen, mutta kappas, kun se tapahtumien edetessä muuttui ja toimi niin näppärästi, että ei voinut kuin hämmästellä.
Tässä esityksessä on Sugar Kanen roolissa kolmoismiehitys ja Sweet Suella kaksoismiehitys, joten kannattaa ottaa uusinta, luulen mie :)
Kuvat: http://www.korvenkylankesateatteri.com/ Kari Huusari
Korvenkylän porukka oli pannut parastaan ja koko joukko oli niin antautunut ja yleisö otti koko paketin.
Piukat Paikat on tuttu musikaali elokuvista ja teattereista ja moni on sen nähnyt. Niin tai näin, Korvenkylän esitys oli omanlaisensa ja yhtään ei kalvennut edeltäjilleen.
Kaksi työtöntä muusikkoa(miestä) pestautuu tyttöorkesteriin pakon edessä, koska oli saatava töitä ja Spats Palazzo halusi miehet elävänä tai kuolleena. Joe je Jerry muuntautuvat Josephineksi ja Daphneksi ja siitähän se soppa on keitettävä.
Sweet Sue oli Helena Berg oli niin topakka ja uskottava, ihan oikea orkesterin johtaja.
Synkooppisiskot ja kaikki muut ryhmät vetivät tanssiosuudet niin hienosti, että mikäs oli eturivissä askeleita katsellessa. Ilo silmälle ja korvalle.
Sami Viitalon ääni hiveli korvaa ja hän oli niin hyvä Sir Osgood
Orkesteri ei nukkunut kertaakaan, vaan oli mukana joka ikisen äännähdyksen, Wau!
Lavastus oli ensi katsomalta hiukan yksinkertainen, mutta kappas, kun se tapahtumien edetessä muuttui ja toimi niin näppärästi, että ei voinut kuin hämmästellä.
Tässä esityksessä on Sugar Kanen roolissa kolmoismiehitys ja Sweet Suella kaksoismiehitys, joten kannattaa ottaa uusinta, luulen mie :)
Kuvat: http://www.korvenkylankesateatteri.com/ Kari Huusari
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Salmela ja Kirje kotiin !
Nyt kulttuurikissa kehrää kuin olisi saanut ison lautasellisen kermaa.
Vietin kulttuuripäivän Mäntyharjussa ja se oli kaikin puolin loistava päivä! Ilma oli heti niin kesäinen kuin olla saattaa, seura hyvin valittua ja Mäntyharju osoittautui aivan ihanaksi.
Auto parkkiin kirkon viereen ja siitä Salmelaan. Oli ensivierailu tähän niin kovasti kuuluisaan paikkaan. Ihastuminen tapahtui heti. IHANA paikka! Ikinä en ollut kuvitellutkaan, miten laaja alue se on ja miten siellä sai aikansa kulumaan. Suosittelen sitä kyllä ihan kaikille. Ei tarvitse edes taiteesta tykätä, jos tykkää jostain kauniista, niin sitä piisaa.
Ihania erilaisia rakennuksia ja miten hyvin hoidettuja. Laitureitakin oli niin monta, etten kerennyt niitä edes laskemaan, mutta tässä kaunein.
Salmelasta siirryttiin Mäntyharjun kesäteatteriin, missä on tänä kesänä Kirje kotiin, musiikkinäytelmä Kake Randelinista. Menimme sinne ajoissa, sillä alueella on muutakin nähtävää, kaikkea ihanan wanhaa. Samalla seurasimme, kuinka paljon ihmisiä sinne alkoi valua. Kuulin, että 800 mahtuu ja esityksiä on loppuumyyty. Kun esityksen näkee, ei enää ihmettele!
Jännitysmomentti oli se, että ukkonen uhkaili ja pöristeli lähitienoilla siihen malliin, että pelättiin jo pahinta. Säiden haltija kuitenkin armahti ja ei päästänyt ukkosta Mäntyharjuun(Kiitos!) ja saimme nauttia esityksestä ilman kosteuttavaa sadetta.
Tässä musiikkinäytelmässä on sellainen kiva jippo, että Kake Randelia näyttelee Kake Randelin, joka suoriutui osastaan loistavasti, etenkin lauluosuudet olivat niin aitoja :) Pikku-Kaken roolissa vallotti Ella Hytönen, joka kuvassa on vaunuissa. Tytöt ovat Kaken siskoja.
Kake lapsena roolissa oli Tuure Ruhanen, joka veteli haitarillaan kappaleen Kuin Joutsenlaulu, minkä Kake esitti ensin kohtauksessa, missä oli juuri menettänyt isänsä.
(näytelmän kuvat: Mäntyharjun kesäteatterin sivuilta)
Näytelmän oli käsikirjoittanut Ritva Sarkola ja onnistunut siinä todella hyvin. Pidin kovasti erilaisista vertailuista, joista en nyt muista tähän yhtään, mutta ne olivat tuoreita ja hauskan osuvia. Joskus kun kuulee näytelmissä vastaavia, ne ovat kuluneita, että tuntuvat kliseemäisiltä.
Tarina kulki Kake Randelin syntymästä nykyaikaan ja kaikki musiikkiosuudet olivat niin ihania. Olisin toivonut niistä listaa käsiohjelmaan. Tanssit olivat myös hyvin tehtyjä ja toivat lisää potkua näytelmään.
Lopussa Kake kertoi, miten hauskaa oli ollut olla tekemässä tätä näytelmää. Sen huomasi, sillä se välittyi myös katsojille, että vaikka porukkaa oli paljon, tekemisen riemu ja into oli niin ilmassa, että sitä saattoi hengittää.
Kyllä kannatti ajaa Kouvolasta Mäntyharjuun ja suosittelen sitä ihan kaikille muillekin!
Vietin kulttuuripäivän Mäntyharjussa ja se oli kaikin puolin loistava päivä! Ilma oli heti niin kesäinen kuin olla saattaa, seura hyvin valittua ja Mäntyharju osoittautui aivan ihanaksi.
Auto parkkiin kirkon viereen ja siitä Salmelaan. Oli ensivierailu tähän niin kovasti kuuluisaan paikkaan. Ihastuminen tapahtui heti. IHANA paikka! Ikinä en ollut kuvitellutkaan, miten laaja alue se on ja miten siellä sai aikansa kulumaan. Suosittelen sitä kyllä ihan kaikille. Ei tarvitse edes taiteesta tykätä, jos tykkää jostain kauniista, niin sitä piisaa.
Jännitysmomentti oli se, että ukkonen uhkaili ja pöristeli lähitienoilla siihen malliin, että pelättiin jo pahinta. Säiden haltija kuitenkin armahti ja ei päästänyt ukkosta Mäntyharjuun(Kiitos!) ja saimme nauttia esityksestä ilman kosteuttavaa sadetta.
Tässä musiikkinäytelmässä on sellainen kiva jippo, että Kake Randelia näyttelee Kake Randelin, joka suoriutui osastaan loistavasti, etenkin lauluosuudet olivat niin aitoja :) Pikku-Kaken roolissa vallotti Ella Hytönen, joka kuvassa on vaunuissa. Tytöt ovat Kaken siskoja.
Näytelmän oli käsikirjoittanut Ritva Sarkola ja onnistunut siinä todella hyvin. Pidin kovasti erilaisista vertailuista, joista en nyt muista tähän yhtään, mutta ne olivat tuoreita ja hauskan osuvia. Joskus kun kuulee näytelmissä vastaavia, ne ovat kuluneita, että tuntuvat kliseemäisiltä.
Tarina kulki Kake Randelin syntymästä nykyaikaan ja kaikki musiikkiosuudet olivat niin ihania. Olisin toivonut niistä listaa käsiohjelmaan. Tanssit olivat myös hyvin tehtyjä ja toivat lisää potkua näytelmään.
Lopussa Kake kertoi, miten hauskaa oli ollut olla tekemässä tätä näytelmää. Sen huomasi, sillä se välittyi myös katsojille, että vaikka porukkaa oli paljon, tekemisen riemu ja into oli niin ilmassa, että sitä saattoi hengittää.
Kyllä kannatti ajaa Kouvolasta Mäntyharjuun ja suosittelen sitä ihan kaikille muillekin!
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
Koska on KESÄ, niin sitä kuuluu käydä kesäteatterissa. Onneksi se minun kohdallani on melko helppoa, koska mieli vaan palaa ja vetää kesä toisensa jälkeen kaikkiin mahollisiin näytöksiin. Tänään oli vuorossa Iitin kesäteatteri, joka tänä kesänä valloittaa yleisönsä lasten(koko perheen) näytelmällä Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, jonka on ohjannut parivaljakko Katri ja Jan Nyqvist. Olen lapsenmielinen, joten näytelmä kiinnosti ja mukaani sain koko perheestäni vain yhden lapsen, mutta sekin oli oikein hyvä.
Yhtään kirjaa aiheesta en ole lukenut, mutta elokuva on nähty, niin ja Turun kesäteatterissa muutama vuosi sitten näimme Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Silloin Alibullenin neiteinä seikkailivat Pirkko Mannola ja Ilmari Saarelainen ja ihan hivenen jännitti, millaiset neidit nyt olivat vastassa...
Heinähatun ja Vilttitossun rooleissa olivat ihanaa, nuoria, ihanaa! selvisivät vieläpä ihan upeasti, siis niin luontevasti, että on ihan pakko ihailla sitä, miten kykenivätkin heittäytymään sillai, vaikka yleisöä oli niin paljon kuin katsomoon tiukaten mahtui.
Kuva: Iitin harrastajateatteri ja Liisa Alatalo
Isä ja äiti Kattilakoski...huh, äiti oli kiva ja kamalan ihana kälättäjä, vastakohta miehelleen, joka oli kuin ei olisi ollutkaan. Niin tyypillinen mies, joka ei juurikaan saa suunvuoroa :)
Poliisit olivat just niin pöhköjä koheltajia, kuin kuuluikin. Kakkua ja pullaa meni...
Alipullenin neideillä oli parhaat äänet ja olivat oikein neitejä!
Linnut...jotka olivat jotenkin tarinan ulkopuolella, olivat kuitenkin todella hyviä. Lihavalla linnulla oli reipas ulosanti ja Laiha lintu lauloi kuin satakieli. Mikäs oli laulellessa, kun oli Iiro Rantalan musiikki.
Pidin näytelmästä, me molemmat pidimme. Huomasin, että koko yleisö piti, sillä kovasti lapsivoittoinen katsojajoukko ei herpaantunut kertaakaan. Toivotan kaikki tervemenneeks Iittiin ihastumaan tämän kesän teatteriantiin!
Yhtään kirjaa aiheesta en ole lukenut, mutta elokuva on nähty, niin ja Turun kesäteatterissa muutama vuosi sitten näimme Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö. Silloin Alibullenin neiteinä seikkailivat Pirkko Mannola ja Ilmari Saarelainen ja ihan hivenen jännitti, millaiset neidit nyt olivat vastassa...
Heinähatun ja Vilttitossun rooleissa olivat ihanaa, nuoria, ihanaa! selvisivät vieläpä ihan upeasti, siis niin luontevasti, että on ihan pakko ihailla sitä, miten kykenivätkin heittäytymään sillai, vaikka yleisöä oli niin paljon kuin katsomoon tiukaten mahtui.
Isä ja äiti Kattilakoski...huh, äiti oli kiva ja kamalan ihana kälättäjä, vastakohta miehelleen, joka oli kuin ei olisi ollutkaan. Niin tyypillinen mies, joka ei juurikaan saa suunvuoroa :)
Poliisit olivat just niin pöhköjä koheltajia, kuin kuuluikin. Kakkua ja pullaa meni...
Alipullenin neideillä oli parhaat äänet ja olivat oikein neitejä!
Linnut...jotka olivat jotenkin tarinan ulkopuolella, olivat kuitenkin todella hyviä. Lihavalla linnulla oli reipas ulosanti ja Laiha lintu lauloi kuin satakieli. Mikäs oli laulellessa, kun oli Iiro Rantalan musiikki.
Pidin näytelmästä, me molemmat pidimme. Huomasin, että koko yleisö piti, sillä kovasti lapsivoittoinen katsojajoukko ei herpaantunut kertaakaan. Toivotan kaikki tervemenneeks Iittiin ihastumaan tämän kesän teatteriantiin!
torstai 16. kesäkuuta 2011
Kaaso paniikissa
Elimäen kesäteatterissa korkkasin kesäteatterikauden. KS:n napakoissa oli joku napakka komentoinut, miten on hyvä esitys, mutta vähän katsojia. Se oli hyvä tärppi, koska nyt oli katsojia!
Kaaso paniikissa on kantaesitys ja käsikirjoituksen on tehnyt Marianne Peräkylä. Kun tsekkaa käsiohjelmaa tarkemmin, selviää että käsikirjoittaja itse esittää aivan loistavan pääosan.
Kaason ja bestamanin hommiin kuuluu hoitaa käytännön asioita ja kun kaikki ei vaan mene putkeen, niin olisi ihme, jos joku onnistuisi. Kaaso paniikissa on hauska kesäteatterinäytelmä ja olin kuulevinani takana olevasta yleisöstä, että se piti näkemästään, joten parhain taidoin suosittelen sitä kaikille!
Kaaso paniikissa on kantaesitys ja käsikirjoituksen on tehnyt Marianne Peräkylä. Kun tsekkaa käsiohjelmaa tarkemmin, selviää että käsikirjoittaja itse esittää aivan loistavan pääosan.
Kaason ja bestamanin hommiin kuuluu hoitaa käytännön asioita ja kun kaikki ei vaan mene putkeen, niin olisi ihme, jos joku onnistuisi. Kaaso paniikissa on hauska kesäteatterinäytelmä ja olin kuulevinani takana olevasta yleisöstä, että se piti näkemästään, joten parhain taidoin suosittelen sitä kaikille!
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Kotiteollisuutta
Kesäloma alkoi. Olin ihan pihalla, kun en oikein tiennyt, mitä sen kanssa tehdä. Aloitin ihan rauhallisesti, kävelin kaupungilla ja söin ekan irtojäätelötötterön. Matkalla kotiin sain keikkavinkin ja siinä ihan vaan liikennevaloissa päätin, tänä iltana Kotiteollisuus!
Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.
Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...
Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!
Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...
Käväisin omalle kotiteollisuusryhmälleni pitämässä tiedotustilaisuuden ja sonustauduin iltaa varten. Minun kohdalla se ei kummoista ole ja siitä selviää melko nopeasti, joten aikaa jäi sohvalla virittäytymiseen. Lähdin silti ajoissa liikkeelle, ettei tartte viimeisten joukossa olla. Niin, ja jos ei kukaan vielä tajunut, niin lähdin yksin. Se vaan on jotenkin vapauttavaa ja paljon jännempää. Saa keskittyä musiikkiin eikä seurusteluun... Sitä paitsi, jos keikkapaikkana oli se lähinnä kotia oleva, House of Rock, ei voi välttyä tutuilta, joita keikan tiimellyksessä tapasin.
Olenko ennen ollut Kotiteollisuuden keikalla? En! Siksi olikin jo korkea aika ottaa selvää Satu Peikoista. No hyvä, kerran olin lasten kanssa etnisessä ravintolassa pizzalla, niin siellä näki sairaan suurelta televisioruudulta Kotiteollisuuden keikan ties mistä, mutta menihän se siinä. Itse asiassa oikein hyvin, kun en syömisestä muista mitään, mutta Hynysen kokovartaloliikehdinnän...
Lähdin House of Rockiin vähän kuin soitellen sotaan. Pääsin oikein hyvälle paikalle, kun sain kiivetä sellaiselle selkänojan tapaiselle istumaan. No just! Ikinä ennen ei olisi moinen tullut mieleenkään, mutta koska siellä ei kukaan kai oikein muutenkaan ollut niin kuin normisti tai sitten se olikin ihan normia. Mene ja tiedä, mutta aivan vitun hyvä fiilis kun kaikki tuntuivat olevan niin liekeissä. Hynynenkin, koska paita lähti, se varmaan sytty palamaan... Ei ollenkaan paha ja meinasin juuri kiljaista, että housut jäi, kunnes muistin olevani keski-ikäinen äiti-ihminen ja nielin huutoni...hups!
Draivi oli huikea ja onnittelin itseäni, etten missannut tätä kokemusta. Huolimatta siitä, etten saanut mahtisanoista juurikaan selvää, niin syke oli kyllä oikea. Aloin päästä rytmistä kiinni. Sitä paitsi on aina ilahduttavaa kun ihmisillä on hauskaa ja House of Rockissa tuntui kaikilla olevan fiilikset Helvetistä itään...
tiistai 17. toukokuuta 2011
Huhtikuun tytöt
Tänään oli se ilta, kun kävin katsomassa Kuusaalla Vareksen, tyyliin kaksi yhden hinnalla. Huhtikuun tytöt oli tuttu juttu, sillä tottakai kirja oli luettu ja teatteriversio nähty. Nyt oli elokuvan vuoro.
Antti Reini oli taas niin huikea Jussi Vareksena. Vares saa kissan, minkä nimeksi tulee Jeesus. Ronski mies kissa kainalossa on erittäin upea yhdistelmä. Turkukin näyttäytyi parhaimmillaan ja koko elokuva oli loistava, sanokoon kuka mitä tahansa.
Mikko Leppilampi toimittaja Ruuhion roolissa antaa Varekselle tehtävän tutkia 15 vuotta sitten tapahtunutta Huhtikuun tyttöjen mysteeriota. Vares alkaa hommiin ja tottahan siitä jotain syntyy. Kolme neitoa on hävinnyt/murhattu, mutta ei sitten niin mitään tietoa jäänyt. Vareksen tuttavapiiristä löytyy heti johtolankoja.
Nainen, joka Vareksen *kaappaa* on Sirkku, jota näyttelee Riitta Viiperi. Hänet muistan jo elokuvasta Palava enkeli(1984). Taisto Oksanen oli kylmäverinen tappaja, suorastaan hyytävä. Ismo Kallio on herttainen Gunnar.
Elokuva eteni niin, että kun se loppui olin ihan pöllönä, että joko nyt, olisinhan minä vielä katellut. No, nyt odotellaan seuraavaa Varesta, Sukkanauhakäärmettä!
Antti Reini oli taas niin huikea Jussi Vareksena. Vares saa kissan, minkä nimeksi tulee Jeesus. Ronski mies kissa kainalossa on erittäin upea yhdistelmä. Turkukin näyttäytyi parhaimmillaan ja koko elokuva oli loistava, sanokoon kuka mitä tahansa.
Mikko Leppilampi toimittaja Ruuhion roolissa antaa Varekselle tehtävän tutkia 15 vuotta sitten tapahtunutta Huhtikuun tyttöjen mysteeriota. Vares alkaa hommiin ja tottahan siitä jotain syntyy. Kolme neitoa on hävinnyt/murhattu, mutta ei sitten niin mitään tietoa jäänyt. Vareksen tuttavapiiristä löytyy heti johtolankoja.
Nainen, joka Vareksen *kaappaa* on Sirkku, jota näyttelee Riitta Viiperi. Hänet muistan jo elokuvasta Palava enkeli(1984). Taisto Oksanen oli kylmäverinen tappaja, suorastaan hyytävä. Ismo Kallio on herttainen Gunnar.
Elokuva eteni niin, että kun se loppui olin ihan pöllönä, että joko nyt, olisinhan minä vielä katellut. No, nyt odotellaan seuraavaa Varesta, Sukkanauhakäärmettä!
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Miehet jotka vihaavat naisia
Luin aikoinaan koko Millenium-trilogian ja ihan hekuman vimmassa. Meinasi kaikki muu elämä jäädä tykkänään. Miehet jotka vihaavat naisia iski suoraan ytimeen. Perään luin jatko-osat Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti.
Pian lukukokemukseni jälkeen niitä alkoi tulla elokuviin. Ensin Miehet jotka vihaavat naisia ja pian muutkin osat. Olin aivan liekeissä ja pyysin erästä kaveriani mukaan, joka ei ollut lukenut kirjoja. Hänkin piti elokuvista tavattomasti.
Harmitti, kun mitään ei ollut enää tulossa, sillä kirjailija Stieg Larsson oli menehtynyt. Paitsi...
Jo lukiessani kirjoja, ihastuin Mikaeliin. Kun se minun päässäni luoma Mikael oli ihan se sama valkokankaalla, olin aivan myyty! Peli ei ollut loppu, vielä, sillä Mikaelia näytteli Michael Nyqvist, jolta ilmestyi kirja Päivää, isä. Kun se osui kohdalleni, olin ihan onnessani. Luin sen tuota pikaa ja taas olin koukussa.
Oli pakko taas katsoa elokuva...
Ja seuraava ja seuraava...
Pian lukukokemukseni jälkeen niitä alkoi tulla elokuviin. Ensin Miehet jotka vihaavat naisia ja pian muutkin osat. Olin aivan liekeissä ja pyysin erästä kaveriani mukaan, joka ei ollut lukenut kirjoja. Hänkin piti elokuvista tavattomasti.
Harmitti, kun mitään ei ollut enää tulossa, sillä kirjailija Stieg Larsson oli menehtynyt. Paitsi...
Jo lukiessani kirjoja, ihastuin Mikaeliin. Kun se minun päässäni luoma Mikael oli ihan se sama valkokankaalla, olin aivan myyty! Peli ei ollut loppu, vielä, sillä Mikaelia näytteli Michael Nyqvist, jolta ilmestyi kirja Päivää, isä. Kun se osui kohdalleni, olin ihan onnessani. Luin sen tuota pikaa ja taas olin koukussa.
Oli pakko taas katsoa elokuva...
Ja seuraava ja seuraava...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)