Kiitos ja kunnia!

Ai miten mie nyt kehrään... Kiitos ja kunnia eilisest YÖ-yhtyeen keikast Lahes. Ai mahoto, mite ol komiaa ja nii yle palttise huikeet olla mukaan.
Huolimatta siit, et jalat ol iha joka kohast poikki, ku seisomakeikka. Kyl myö seisottiiki ja jammailtii. Mentii ajois seisoskelee, ens anniskelupuolel ja sit lavan etee. Anniskelupuolel mie hörppäsi pullo vissyy, ku sil mie varmisti sen, et varppiin joutuu menee pissil, ku se tuntu oleva ainoo keino päästä hetkeks istahtaa.

Ennen ku kaik alko, myö kateltii aika hiivatin isoo lakanaa, mikä peitti lavan. Mihi ja mite se siit siirtyy ja minne? Ylös vai sivulle vaiko katellaako sen läpi? No, mie en kerro, mut ihan kiva juttu oli. Melkee ku ois olt ens elävis kuvis. Sit alkokii jytinät! Jumbe, mite taas meinasin saaha rytmihäiriöit ja kerkesin miettii, olenks mie sittekii jo liian vanha tälläsee touhuu, mut huh, hengis selvisin.

 OLLI laulo, heitti läppää, flirttaili(nam) ja pyys järkkärin paikalle! Jessus, ku kesti, ku näist nii kovast rohkeist ja vahvoist miehist ei meinant kukaa uskaltaa tulla paikalle! No, yks löyty, lienevätkö pitäneet palaverin, et kuka menee :) Iso ja vaaralliin ei olt se homma, ku järkän tartti hakee yleisöst lakana, minkä Olli esitteli kaikil: Lakana esitti Ollia! Jotta ihan makee, mut ku ois olt toinenkii lakana...Mie oisin nii mieluust halunt nähä senkii.

JUKI söpöili nii ku ain ennenkii. Ihanaa vähäeleist liikehintää, mukavast istuvis nahkapökis ja mite komiat buutsit! Mie iha tunsi hengeheimolaisuut, ku mie tanssahtelin iha samanmoisis jalkineis. Mite onkii jollaa hyvä maku :) Jukin lauluosuuet ol sit taas iha parast. Deadline ain vaa aiheuttaa väristyksii ja viel seuraavaan päivään jälkiväristyksii!

DAFFY taituroi kitaran kans millo miskii kohas lavaa. On se miust nii mystiin vempain koko kitara. Iha sillai rennost vaa suoltaa siit kepist melkosii saundei. Vaa ku hattu sil ol pääs toises eräs! Kyl mie pikkase mieti, mahtaaks siin tulla hikikii.

TOIKKA heilu kapuloitte kans taas sen näkösest, ku ei sit ikiin mitää muuta osaiskaa. Tippuukoha sil koskaa, siis et lipsuisko ote, oisko varakapuloi? Varmaa ois, nappais uuen niskasta!

MIKKO ol flyykelin kans siel. Ei sammeli, varmaa iha sukast sen roudaamiin. Vaa o se komia laitos ja Mikko sen kans iha kelpo yhistelmä. Mikol ol tietsikka, omenatietsikka. Tsekkailikoha fasebuukkii vai juutuupipätkii. Oisinhaa mie voint koklata miu puhelime kaa, oisin menny fasiksee ja pyytänt Mikkoo kaveriks...
No höpöhöpö, kai se nykyaikaan kapellimestariin o oltava homma hanskas ja siihe tietsikka o hyvä kaveri.

LATOMAA oli siel takaoikeel sen Rolantinsa kans. Jee, mut kyl huomattii. Siel näppäräst liuku sormet koskettimil ja melkose kiva kuulost.

HAKULINEN kävi molemmis eris vetäsee parit biisit. Ei olleenkaa huonoi, ku het aamul herättyäin soi pääs Parrasvaloi... ei sentää loistanu. Jussi ol laittant vaaleet hiuksii ja mie sain kuulla vierestäin naiskommentin, et öljyhoito perää saattas tehä iha namii. Hakuliin o kyl nii muusiko näköin ja oloin ku olla saattaa! Mahtaaks hää käyä lenkil ollenkaa, mie hiukkase epäilen.

NE NAISET, Kuorotytöt; Suvi Teräsniska, Annika Eklund ja Miina Mikkonen olvat nii bling-blingei, jot miu harakan sieluu ja silmää miellytti. Nii ja se lavaliikehintä. Mie joku kerra koklaa eteise peili ees, jahka mie oon tarpeeks rytmisel tuulel. Jokaisel ol nii taivaha jumalain äänikii, jot kyl teki nii hyvää sitä kuulla. Kyl myö kotimatkal mietittii, jot kui jaksaa nii korkeil koroil olla, seisoo ja liikkuu. Miu kaver omat kenkäsä riisu toises eräs, ku ei vaa kyent olee niis. Mie taas oisi varmaa tappanu ittein, jos olisi laittant jotaa buutsii korkeempaa.

Eka erä kesti tunnin ja sit ol väliaika, mut ei olt kahvii eikä pullaa, virvokkeit kyl. Mie kävin siel sanitettitilois, juu, nii siel luki. Aivan jumalato jono, mut iha uskomatont, ni se jono liikku koko ajan.Ovest sisää ja portait alas, toisest ovest sisää ja sit...iha silmä kantamattomii kakkihuoneit! Vaihtuvuus ol sitä sorttii, et jono ei pysähtynt kertaakaa. Kävinkö mie viies minuutis vessas, mis oli sellain väen paljous! Wau!

 Yhen kuvan otin ku ei jaksa joka kerta räpsiä. Kauhiast valoi !!!

Toisee erää ei sit iha etee päästykää, mut ei paha, ku kauempaaki näki ja kuuli ! Parit hienot skriinitkii siel ol, ja niit kattomal pääs seuraa lähikuvaa, oikee mukavaa. Lahtisali oli täys, nii ku iha sikana sakkii, mut kaik suju nii mallikkaast. Myö keski-ikäset osataa olla kunnol. Kukaa ei olt tuhanne tuubas ja muutenkii kaik ol hyväst. Kun keikka ol ohi, se halli tyhjeni nopeasti ja sulavast. Parist pikkiriikkisest ovest kaik vaa valu ulos. Hypättii autoo ja silläkii päästii liukkaast tien pääl. Ei ku kotimatkal ja popit paukkuu, mitähää myö kuunneltii :)

Kuninkaan puhe

Tämä elokuva oli niitä, joita en kerennyt nähdä elokuvissa, joten se oli nähtävä kotona, koska pakkohan se oli nähdä! Kuulin niin paljon kehuja, että jonkin verran arvelutti, tokkopa tykkään, ihan niin paljon. Virittäydyin fiilikseen yksin kotona, lauantai-iltana, heti saksalaisen dekkarin jälkeen, soffalla viltin alla ja pari voikkoleipää kaverina.

Olin alusta asti mukana menossa. Olin mykistynyt, kuinka hyvin Colin Firth osansa veti. Hänen vaimonsa, (Helena Bonham Carter) oli niin ihana, miehensä tukija. Puheterapeutti(Geoffrey Rush) oli loistava.
Tarinasta teki kiehtovan se, että se perustui tositapahtumiin. Oli kaiken aikaa huikeaa ajatella, että joskus oli ollut niin, eikä se kaikki ollut vain keksittyä tarinaa. Oli kuningas Yrjö V, joka kuoltuaan jätti kruunun pojalleen Edward VIII:lle, jonka oli luovuttava kruunusta, koska halusi mennä naimisiin jo kertaalleen eronneen naisen kanssa. Kuninkaaksi nousi nuorempi poika Bertie, Yrjö VI, joka oli lapsesta asti kärsinyt änkytyksestä.
Mieleeni jäi vaimon Elisabethin sanat siitä, kuinka tykkäsi siitä miehensä ihanasta änkytyksestä ja että sen takia he saisivat olla rauhassa, julkisuudesta poissa, elää tavallisina ihmisinä... Vaan toisin kävi.

Mutkatonta ei ollut se, miten puheterapeutin ja kuninkaan suhde syntyi, mutta se tuotti hedelmää. Pakko myöntää, että olin ihan kyynelissä, useampaan kertaan. Vielä silloinkin kun lopputeksteissä kerrottiin, kuinka he pysyivät ystävinä loppuun asti. Sillä, kuningas ei edes tiennyt, millaista olisi, jos olisi ystävä. Minusta tämä elokuva oli ystävyyden ylistys ja pidin siitä tavattomasti.

Yhtä kyytiä

Nih, yhtä kyytiä menimme! Ilmasiin kuviin Kuusankoskelle, sillä Studio123 näytti leffamaratoonissa Yhtä kyytiä-leffan. Oli ihan pakko käyttää tilanne hyödyksi, sillä kun sitä ramppaa leffassa tämän tästä, niin se maksaa ajan mittaan, joten joskus on saatava jotain ilmasiks. Niinpä lähdin töistä aikaisemmin ja värväsin nuoriani mukaan, jotka lähtivät kouluistaan aikaisemmin. Hyvän elokuvan takia tekee mitä tahansa. Moni muu oli ajatellut samalla lailla, sillä sali on täysi!

Kyllä kannatti! Yhtä kyytiä oli yhtä kyytiä alusta loppuun! Tuttuja maisemia ja tuttuja näyttelijöitä, sillä olihan leffa kuvattu näillä kulmilla, näillä voimilla ja hah, niin hauskaa oli! Hyvä Kouvola! Elokuva on kommelluksia ja kivoja sutkautuksia pitkin matkaa.

Jos on nähnyt elokuvan Veijareita ja Yrityksiä, niin tämä elokuva on melkein sama paitsi ei sinne päinkään, koska tämä oli minusta paljon parempi. Sanoisinko jotenkin jouhevampi. Henry Holopainen "Late" on aina hyvä, mutta Yhtä kyytiä-leffassa Orvo Grönlund "Jorma" alkoi jo päästä samalle tasolle. Nadja Holopainen "Veera" oli ensin niin ganstaa, mutta kun nilkka napsahti, purkaantui hänestä ihan avuton norminainen. Jenni Niskanen "Leena" oli niin hassunhauska topakka maalaistyttö. Veli-Matti Karen "Viki" osaa kropallaan ja ilmeillään kertoa kaiken ! Tytti Vänskä autoliikkeessä, ah, oli vienyt sanat suustani, sillä jos auto prakaa, niin.... ja että julkisilla kulku ei ole parhautta!

Tämä elokuva oli hemmetin hyvä! Voin tunnustaa, että olisin mennyt sen katsomaan, vaikka siitä olisi pitänytkin maksaa oikea ja normaali leffalippu. Olisin ihan ilolla sen tehnyt!

PS. Mukana ollut nuoriso tykkäsi myös leffasta ja mainitsivat, että pastori oli paras, ja se, kun oli kuvattu Kouvolassa. Kiinnittivät huomiota seikkoihin, joita en edes huomannut, kuten siihen, että asemakohtaus oli kuvattu rempan aikana. Niin, ja että leffa oli hauska!

Marion - Olkaa hyvä!

Kun olin istahtahtanut Lahden Sibeliustalon konserttisaliin, aivan loistavalle paikalle, se alkoi! Toiveitteni täyttymys, sillä näin Marionin ensimmäistä kertaa livenä! Marion astui lavalle, niin valovoimaisena ja kauniina, olin mykistynyt. Kun hän aloitti laulamisen, sillä siunaamalla nousi vedet silmiini. Olinhan kuunnellut hänen laulujaan jo nuoresta tytöstä asti, radiosta, kasettimankasta, tv:stä, cd:ltä ja tietokoneelta, mutta ihan siinä, elävänä silmieni edessä, se oli ensimmäinen kerta ja se kosketti, syvältä. Siitä olen jo hehkuttanut täällä!

Repikää tästä jotain!!! Vakuutan, että Marion on edelleen yhtä kaunis ja karismaattinen ja se ääni, se menee niin sisuksiin, sydämeen!

Marionin 50-vuotisjuhlakiertueen aloituskonsertti kesti väliaikoineen lähes kolme tuntia. Aivan loistavaa! Aika meni kuin siivillä, kun sai sellaista herkkua. Marion esitti laidasta laitaan kaikia ihania laulujaan. Katsoin ohjelmasta, että minun suosikkibiisiäni, Aurinkosilmät, ei esitetä, mutta kun Marion esitti siitä pätkän, olisin voinut nousta huutamaan hurraata! Sen sijaan kuuntelin sitä nieleskellen, kyynelsumun lävitse. Kotona aina laulan mukana ja tanssin ympäri tupaa :)
Olen aina ihaillut Marionissa sitäkin, kuinka hän kykenee laulamaan niin monella kielellä ja aina vaan yhtä kauniisti. Koskaan en ole kuullut Päivänsäde ja Menninkäinen-laulua laulettavan ranskaksi - se kuullosti jumalaiselle! Entäs kun Marion veti suuren suosikkini Hurriganes'n biisin Get on! Niin olisi tehnyt mieli nousta rokkaamaan, mutta kun suurin osa yleisöstä istuivat kuin puujumalat, en uskaltanut alkaa sooloilemaan...vaikka aika rohkea olenkin :D

Marion oli kutsunut vieraakseen juhlakonserttiinsa Pentti Hietasen. Olen kuullut, että hän on ihan huikea ja se oli totta! Suuri mies ja suuri ääni. Konserttisali täyttyi ääriään myöten hänen äänestään, kun hän esitti Granadan ja Love Storyn.

En kerro enempää, sillä toivon sitä, että mahdollisimman moni löytäisi tiensä Marionin konsertteihin ja kokisi edes murto-osan siitä, mitä minä koin...

Kiitos musiikista, MARION! Kiitos Juha, joka järjestit minulle tämän ilon, millä elän pitkään!