Kävin elokuvissa, yksin eli oikein hyvässä seurassa. Aluksi luulin, että saan todella olla yksin elokuvissa, kun ei näkynyt ketään muita. Ihan niin yksin en ehkä olisi halununt olla... Onneksi tuli muutama muukin.
RISTO oli elokuva, josta minulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitysta. Kuulin eilen radiosta Risto Kaskilahden haastattelun siitä, kuinka elokuvaa oli tehty. Siitä, kuinka hänelle oli tehty mittatilaustönä se pyörätuoli ja siihen sellainen suulla ohjaus. Risto oli siis neliraajahalvaantunut.
Siitä siis lähdettiin, mutta elokuva yllätti minut ja oikein positiivisesti. Hah, sehän oli hauska ja jopa jännittävä. Risto Kaskilahti näytteli näyttelijä Risto Kaskilahtea. Hänen nuorena vaimonaan oli Krista Kosonen, Anna. Leffan pahis oli Aku Hirviniemi, ihan hirveä. Siis aivan mahtava rooli ja oli ilo nähdä Hirviniemi roolissa, millaisessa häntä ei olisi osanut edes kuvitella.
Elokuvassa käsitellään vammautumista, rahaa ja YLEn touhuja. Ihan kivaa! Kannatti katsoa!
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
Vadelmavenepakolainen
Kaikki rukoukseni kuultiin, kun onnistuin saamaan lipun KOM-teatterin vierailuun VADELMAVENEPAKOLAINEN. Esitykset ovat kaikkialla loppuunmyytyjä ja nyt nähtyäni sen veneen, en ihmettele yhtään. Esitys on kerrassan huikea.
Olin jo aikaisemmin lukenut Miika Nousiaisen kirjan Vadelmavenepakolainen, mikä ilmestyi 2007.
Tarina kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee olevansa ruotsalainen. Kaikki ruotsalaisuus on vaan niin ihanaa ja siitä Mikon elämä jatkuu Mikael Anderssoniksi.
Kuva: Laura Malmivaara
Juho Milonof on niin loistava Mikko/Mikael. Siis hänellä päärooli eli vain se yksi ja ainoa, missä kyllä riittää puhdetta. Eeva Soivio ja Niko Saarela vetävätkin sitten kaikki muut roolit.
Koska kirja oli niin hyvä, ei siitä voi tehdä huonoa teatteriakaan. Tämä teatteriesitys oli nautinto! Uskomatonta teatterityötä ja on aina ilo nähdä, kun hypätään roolista toiseen. Niko Saarela hämmästytti minua kaiken aikaa muuntautumiskyvyllään. Miten osasikin olla kaiken aikaa niin eri näköinen, eri ääninen ja erioloinen.
Vaikka istuin suht ylhäällä, kaikki ilmeet välittyivät sinne hyvin ja kertoivat välillä enemmän kuin sanat.
Lavastus oli tosi hyvä ja sinänsä kiva, koska se oli saman henkilön kuin juuri näkemässäni Kaikki peliin-esityksessä eli Kaisa Rasilan.
Olin jo aikaisemmin lukenut Miika Nousiaisen kirjan Vadelmavenepakolainen, mikä ilmestyi 2007.
Tarina kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka kokee olevansa ruotsalainen. Kaikki ruotsalaisuus on vaan niin ihanaa ja siitä Mikon elämä jatkuu Mikael Anderssoniksi.
Juho Milonof on niin loistava Mikko/Mikael. Siis hänellä päärooli eli vain se yksi ja ainoa, missä kyllä riittää puhdetta. Eeva Soivio ja Niko Saarela vetävätkin sitten kaikki muut roolit.
Koska kirja oli niin hyvä, ei siitä voi tehdä huonoa teatteriakaan. Tämä teatteriesitys oli nautinto! Uskomatonta teatterityötä ja on aina ilo nähdä, kun hypätään roolista toiseen. Niko Saarela hämmästytti minua kaiken aikaa muuntautumiskyvyllään. Miten osasikin olla kaiken aikaa niin eri näköinen, eri ääninen ja erioloinen.
Vaikka istuin suht ylhäällä, kaikki ilmeet välittyivät sinne hyvin ja kertoivat välillä enemmän kuin sanat.
Lavastus oli tosi hyvä ja sinänsä kiva, koska se oli saman henkilön kuin juuri näkemässäni Kaikki peliin-esityksessä eli Kaisa Rasilan.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Suomen hevosesta Kaikki peliin
Teatteriviikonloppu käsitti kaksi teatteriesitystä, joista ihan vain ohimennen kerron muutamalla sanalla.
Perjantai-iltana oli nähtävänä Suomen hevonen, mikä kuului Anjalankosken teatterin ohjelmistoon.
Kuva:Kirsi Tuomala
Suomen hevonen on Sirkku Peltolan käsikirjoitus eli loistavaa tekstiä. Olen nähnyt siitä Kouvolan teatterin version, mutta onneksi siitä oli jo sen verran aikaa, ettei ihan tuoreena ollut mielessä. Asetelmahan on se, että on vanha emäntä, hänen tyttärensä Aili ja ex-vävy Lassi, heidän tytär Jaana ja poika Kai ja ex-vävyn uusi tyttöystävä Mervi, niin ja Jaanan kaveri KK Oikein kiva kokoonpano. Sanailu oli hauskaa ja kepeää, mutta se hevosenlihakauppa ei minua nyt niin sykähdyttänyt.
Jos leikitään sellaista leikkiä, kuten yleensä lasteni kanssan, että kuka oli mieleenpainuvin, niin kuka oli tässä näytelmässä??? Kaikki olivat omalta osaltaan hyviä, mutta Minna Sipinen Mervinä oli jotenkin niin liikuttava.
Launtaina oli vuorossa Kouvolan teatterin Kaikki peliin, mikä oli musiikkinäytelmä. Peliriippuvuudesta kertova näytelmä oli minusta hyvä. Siis minun kantilta, joka en ole millään lailla addiktoituva, jollei oteta huomioon sitä, että pakko käydä aika usein teatterissa :) Marja Myllylä peliriippuvaisena perheen äitinä oli minusta aika hurja. Ehkä juuri siksi sainkin irti näytelmästä enemmän, koska en sillä lailla ymmärrä, millaista se on. Joten minusta se oli kerrottu hyvin. Musiikki välipaloina oli mukavaa höystettä. Lavastus oli kerrassan loistava. Kivasti liikuteltavat kolmiotornit toimivat niin näppärästi.
Kuva: Marja Seppälä
Jatkaakseni edelleen leikkiä, niin kuka oli mieleenpainuvin tässä näytelmässä. Kun taas kaikki olivat niin mahtavia, niin valitsen Eeva Markkisen, Jutan roolissa. Eevan laulu oli niin kaunista, että se jäi ilmaan soimaan ja sydämeen...
Perjantai-iltana oli nähtävänä Suomen hevonen, mikä kuului Anjalankosken teatterin ohjelmistoon.
Suomen hevonen on Sirkku Peltolan käsikirjoitus eli loistavaa tekstiä. Olen nähnyt siitä Kouvolan teatterin version, mutta onneksi siitä oli jo sen verran aikaa, ettei ihan tuoreena ollut mielessä. Asetelmahan on se, että on vanha emäntä, hänen tyttärensä Aili ja ex-vävy Lassi, heidän tytär Jaana ja poika Kai ja ex-vävyn uusi tyttöystävä Mervi, niin ja Jaanan kaveri KK Oikein kiva kokoonpano. Sanailu oli hauskaa ja kepeää, mutta se hevosenlihakauppa ei minua nyt niin sykähdyttänyt.
Jos leikitään sellaista leikkiä, kuten yleensä lasteni kanssan, että kuka oli mieleenpainuvin, niin kuka oli tässä näytelmässä??? Kaikki olivat omalta osaltaan hyviä, mutta Minna Sipinen Mervinä oli jotenkin niin liikuttava.
Launtaina oli vuorossa Kouvolan teatterin Kaikki peliin, mikä oli musiikkinäytelmä. Peliriippuvuudesta kertova näytelmä oli minusta hyvä. Siis minun kantilta, joka en ole millään lailla addiktoituva, jollei oteta huomioon sitä, että pakko käydä aika usein teatterissa :) Marja Myllylä peliriippuvaisena perheen äitinä oli minusta aika hurja. Ehkä juuri siksi sainkin irti näytelmästä enemmän, koska en sillä lailla ymmärrä, millaista se on. Joten minusta se oli kerrottu hyvin. Musiikki välipaloina oli mukavaa höystettä. Lavastus oli kerrassan loistava. Kivasti liikuteltavat kolmiotornit toimivat niin näppärästi.
Jatkaakseni edelleen leikkiä, niin kuka oli mieleenpainuvin tässä näytelmässä. Kun taas kaikki olivat niin mahtavia, niin valitsen Eeva Markkisen, Jutan roolissa. Eevan laulu oli niin kaunista, että se jäi ilmaan soimaan ja sydämeen...
lauantai 19. marraskuuta 2011
Konsertti-elämys !
Tulipas käytyä konsertissa, siis ihan sellaisessa oikeassa, hienossa konsertissa. Oikein klassista, hmm... jota en olekaan aikoihin käynyt kuulemassa. Joskus lapsena, kun koulun kanssa oli mentävä kaupunginorkesterin konserttiin. Niistäkin jäi mieleen vaan Pekka ja Susi, ja tottakai soitinten esittely. Silloin oli aika hienoa, jos lyömäsoittimissa oli lautaset. Sitä vahti, että milloin lämähtää.
Nyt menin sitten Kymi Sinfonietan konserttiin kaupungintalolle. Oli aika jännä olo, että mitä tuleman pitää ja kykenenkö olemaan hiljaa, kun oli yskä ja osaanko ylipäätään käyttäytyä. Miten sitä kuvittelee, että on olevinaan sellaisessa konsertissa niin paljon itseään paremmassa seurassa, että kompastuu vähintään portaissa.
Olisi pitänyt olla siellä jonkun vanhan konkarin kanssa, että olisi voinut kysellä aina kaikkea, mitä tuli mieleen. Jotenkin minua hämmästytti se, miksi orkesterin pitää viritellä soittimiaan silloin, kun olisin kuvitellut konsertin alkavan? En voinut sille mitään, mutta se on aika raastavaa. Sitä kun vaan on rampannut bändikeikoilla ja siellä on tapana tehdä soundcheck, niin että sitten vaan soitto soi, kun yleisö on paikalla.
Miksi kapellimestari kätteli kahta orkesterin jäsentä? Ymmärrän, jos vain yhtä, mutta kahta? Kun soitto viimein alkoi, sitä kuunteli oikein sujuvasti. Vaikka, ihan vääjäämättä minulle tulee klassisesta musiikista vanhat kotimaiset elokuvat, ne kohtaukset, kun kuvataan pilviä ja viulut soi...
Viulut todellakin soivat! Niitä oli useita, vaikka en takariville mitään oikein nähnytkään. Mietin sitäkin., että onko jokainen viulu pakko olla? Mitä jos yksi viulu olisi puuttunut, tullut sairaaksi, olisko kukaan huomannut? Mitä eroa on ensiviululla ja toisella viululla? Tiedän vain sen vertauksellisen tarkoituksen(kun jää rannalle soittelee, sitä toista viulua).
Tässä konsertissa oli oikein solisti. Siro japanilaisneito viulunsa kanssa, jota käsitteli niin kuin ei koskaan mitään muuta. Muutenkin hän näytti siltä, että eli musiikille. Yritin kuvitella häntä perunanistutustalkoisiin, mutta en kyennyt.
Milloin pitää taputtaa? Olisin voinut taputtaa monta kertaa, sillä en ymmärtänyt, milloin kappale loppui tai milloin se oli vaan jonkun osan loppu? Olin panevinaan merkille, että kapellimestari kääntyi yleisöön päin silloin kun sai taputtaa. Sitäpaitsi siellä oli ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin tunsivat sen soiton kulun. Wau! Upeeta! Minulle ei ollut mitään tuttua, ei missään kohdassa.
Väliajalla juttelimme, että olisi kiva jos ensikertalaisille olisi ohjeet! ON! Kappas, kun vasta tänään löysin, kun menin Kymi Sinfonietan sivuille. Hienot ohjeet, konserttietiketti! Ehkä sittenkin selvisin, vaikka väliajalla olisin voinut olla hiukan hiljempaa...
Nyt menin sitten Kymi Sinfonietan konserttiin kaupungintalolle. Oli aika jännä olo, että mitä tuleman pitää ja kykenenkö olemaan hiljaa, kun oli yskä ja osaanko ylipäätään käyttäytyä. Miten sitä kuvittelee, että on olevinaan sellaisessa konsertissa niin paljon itseään paremmassa seurassa, että kompastuu vähintään portaissa.
Olisi pitänyt olla siellä jonkun vanhan konkarin kanssa, että olisi voinut kysellä aina kaikkea, mitä tuli mieleen. Jotenkin minua hämmästytti se, miksi orkesterin pitää viritellä soittimiaan silloin, kun olisin kuvitellut konsertin alkavan? En voinut sille mitään, mutta se on aika raastavaa. Sitä kun vaan on rampannut bändikeikoilla ja siellä on tapana tehdä soundcheck, niin että sitten vaan soitto soi, kun yleisö on paikalla.
Miksi kapellimestari kätteli kahta orkesterin jäsentä? Ymmärrän, jos vain yhtä, mutta kahta? Kun soitto viimein alkoi, sitä kuunteli oikein sujuvasti. Vaikka, ihan vääjäämättä minulle tulee klassisesta musiikista vanhat kotimaiset elokuvat, ne kohtaukset, kun kuvataan pilviä ja viulut soi...
Viulut todellakin soivat! Niitä oli useita, vaikka en takariville mitään oikein nähnytkään. Mietin sitäkin., että onko jokainen viulu pakko olla? Mitä jos yksi viulu olisi puuttunut, tullut sairaaksi, olisko kukaan huomannut? Mitä eroa on ensiviululla ja toisella viululla? Tiedän vain sen vertauksellisen tarkoituksen(kun jää rannalle soittelee, sitä toista viulua).
Tässä konsertissa oli oikein solisti. Siro japanilaisneito viulunsa kanssa, jota käsitteli niin kuin ei koskaan mitään muuta. Muutenkin hän näytti siltä, että eli musiikille. Yritin kuvitella häntä perunanistutustalkoisiin, mutta en kyennyt.
Milloin pitää taputtaa? Olisin voinut taputtaa monta kertaa, sillä en ymmärtänyt, milloin kappale loppui tai milloin se oli vaan jonkun osan loppu? Olin panevinaan merkille, että kapellimestari kääntyi yleisöön päin silloin kun sai taputtaa. Sitäpaitsi siellä oli ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin tunsivat sen soiton kulun. Wau! Upeeta! Minulle ei ollut mitään tuttua, ei missään kohdassa.
Väliajalla juttelimme, että olisi kiva jos ensikertalaisille olisi ohjeet! ON! Kappas, kun vasta tänään löysin, kun menin Kymi Sinfonietan sivuille. Hienot ohjeet, konserttietiketti! Ehkä sittenkin selvisin, vaikka väliajalla olisin voinut olla hiukan hiljempaa...
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Toinen Katsastus
Jos pysytään autoissa, niin kerta vuoteen katsastus piisaa. Nyt kun on kyse teatterista, niin minulla oli jo vuoden sisään toinen Katsastus. Tämä viimeinen oli Kuusaan teatterissa, siis ihan sisätiloissa.
Esitys oli hauska toteutus ja kaikki autonosat olivat mukavia lavasteissa. Joukkokohtaukset koreografeineen olivat kivoja välipaloja.
Näyttelijöitä oli ja osalla niin monta roolia, ettei laskuissa pysynyt eli huima määrä vaatteiden vaihtoja. Sujuvan sutjakkaasti sujui kaiken aikaa.
Mallua esitti räväkästi Ulla Jussila. Filtteriä vanha konkari Jari Lukkari. Mallun veli Junnu oli Roni Soini, mikä oli varsin hupaisa.
Kuusankosken teatterilaiset ovat aina hyviä ja meno oli ihanan reipasta ja aika meni siivillä!
Kyllä kannatti katsastaa !
Näyttelijöitä oli ja osalla niin monta roolia, ettei laskuissa pysynyt eli huima määrä vaatteiden vaihtoja. Sujuvan sutjakkaasti sujui kaiken aikaa.
Mallua esitti räväkästi Ulla Jussila. Filtteriä vanha konkari Jari Lukkari. Mallun veli Junnu oli Roni Soini, mikä oli varsin hupaisa.
Kuusankosken teatterilaiset ovat aina hyviä ja meno oli ihanan reipasta ja aika meni siivillä!
Kyllä kannatti katsastaa !
lauantai 12. marraskuuta 2011
Ihan uusi traileri !!!!
Jee, tää on vaan niin mahtava! Mediamaja värkkäsi tämän ja on heti niin hieno, et kelpaa katella ja ennen kaikkea mennä tsekkaa paikan päälle, miten Mummon saappaassa soi fox!
Mikä?teatteriin on mentävä!
Mikä?teatteriin on mentävä!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Mummon saappassa soi fox
Mikä?teatteri rempasee taas syksyn pimeyteen upean näytelmän, Eero Hasun ohjaaman Mummon saappaassa soi fox. Kyllä, se kannattaa nähdä, sillä nähtyäni sen nyt kaksi kertaa, olen sitä mieltä, että voisin katsoa vielä vaikka kuinka monta kertaa.
Näytelmä on niin tekstikylläinen, että toinen kertakin tuntui ihan uudelle. Oli monta kohtaa, mitkä koin ihan tuoreena. Sanoja on paljon, todella paljon ja millaisia sanoja!
Perheessä on kaikki hyvin vai onko? Kaikki puhuvat paljon, mutta on kuin huonosti pelattu pallopeli, kukaan ei saa koppia keneltäkään. Ohi meneviä sanoja, kukaan ei kuuntele ketään ja kaikilla on jotain pielessä, enemmän tai vähemmän.
Isä Veini on ilman työtä, jäänyt tehtaalta työttömäksi. Istuu nojatuolissaan ja kutoo sukkia. Hupaisa mies, touhottaa. Olli Korpela on varsin uskottava miehenä, jolle ei tapahdu juuri mitään. Istuu vaimonsa Moonikan kanssa ja puhuvat toistensa ohi ja kaikki on hyvin. Irma Jäppinen suoriutuu äitinä näpsäkkäästi roolistaan, joka ei ole ihan kartalla lastensa kanssa. Teini-ikäinen Janita on ihana teininoita, musan ja kännykän kanssa ja ilman kommunikointia vanhempiensa kanssa.Tiina Koski on liikuttavan ihana teini. Sen kerran kun olisi jotain tukea tarvinnut, vanhemmat eivät ymmärrä sitä antaa. Tarmo poikana menee ja tulee, ilman että vanhemmat tajuavat minne menee ja mistä tulee. Pyry Leppälä on piristävä uutuus Mikä?teatterilla. Opettaja saapuu kylään kertomaan tosiasioita, todella tosia! Sari Rajulin nauratti minua niin, että Peruskoulu on perseestä voisi olla lentävä lause! Lopuksi poliisikin on istumassa perheen olohuoneessa, villasukat jalassa. Janne Palin oli vakuuttava, ihanan kiltti poliisi, jonka jokainen toivoisi omalle sohvalleen, jos siis olisi tarvetta.
Kuva: Eero Hasu
Näytelmä on riemastuttavan hauska, mutta ei mikään turhan hauska, sillä se ravistelee ja laittaa katsojan ajattelemaan. Jopa omaa puhetulvaa, että puhunko muiden ohi ja kuuntelenko ketään. Suosittelen kaiken ikäisille. Seuralaisena oli oma poikani, 11v ja hän piti näytelmästä, siis ihan oikeesti!
Näytelmä on niin tekstikylläinen, että toinen kertakin tuntui ihan uudelle. Oli monta kohtaa, mitkä koin ihan tuoreena. Sanoja on paljon, todella paljon ja millaisia sanoja!
Perheessä on kaikki hyvin vai onko? Kaikki puhuvat paljon, mutta on kuin huonosti pelattu pallopeli, kukaan ei saa koppia keneltäkään. Ohi meneviä sanoja, kukaan ei kuuntele ketään ja kaikilla on jotain pielessä, enemmän tai vähemmän.
Isä Veini on ilman työtä, jäänyt tehtaalta työttömäksi. Istuu nojatuolissaan ja kutoo sukkia. Hupaisa mies, touhottaa. Olli Korpela on varsin uskottava miehenä, jolle ei tapahdu juuri mitään. Istuu vaimonsa Moonikan kanssa ja puhuvat toistensa ohi ja kaikki on hyvin. Irma Jäppinen suoriutuu äitinä näpsäkkäästi roolistaan, joka ei ole ihan kartalla lastensa kanssa. Teini-ikäinen Janita on ihana teininoita, musan ja kännykän kanssa ja ilman kommunikointia vanhempiensa kanssa.Tiina Koski on liikuttavan ihana teini. Sen kerran kun olisi jotain tukea tarvinnut, vanhemmat eivät ymmärrä sitä antaa. Tarmo poikana menee ja tulee, ilman että vanhemmat tajuavat minne menee ja mistä tulee. Pyry Leppälä on piristävä uutuus Mikä?teatterilla. Opettaja saapuu kylään kertomaan tosiasioita, todella tosia! Sari Rajulin nauratti minua niin, että Peruskoulu on perseestä voisi olla lentävä lause! Lopuksi poliisikin on istumassa perheen olohuoneessa, villasukat jalassa. Janne Palin oli vakuuttava, ihanan kiltti poliisi, jonka jokainen toivoisi omalle sohvalleen, jos siis olisi tarvetta.
Näytelmä on riemastuttavan hauska, mutta ei mikään turhan hauska, sillä se ravistelee ja laittaa katsojan ajattelemaan. Jopa omaa puhetulvaa, että puhunko muiden ohi ja kuuntelenko ketään. Suosittelen kaiken ikäisille. Seuralaisena oli oma poikani, 11v ja hän piti näytelmästä, siis ihan oikeesti!
lauantai 5. marraskuuta 2011
YÖ Lappeenrannassa
Sillä lailla, että kun makuun pääsee niin tahtoo lisää! Suuntana Lappeenranta, mikä nyt on ihan kulmilla. Sopi pirtaani vallan erinomaisesti, sillä minulla oli koeajossa uusi auto. Joten ei kun keula kohti Lappeenrantaa ja nupit kakkoon!
Lähdin reissuun yksin, wau! Aika jännää, kun olin vain oman onneni nojassa. Ei ollut kartanlukijaa, ei juttuseuraa, ei aikatauluttajaa. Lähdin siis omine aikoineni ja mutu-metodilla, että kyl mie suunnilleen tiiän missä se on :) Juttuseuraksi oma seura on jo ihan passeli, sillä tähän ikään mennessä on oppinut puhelee iteksee. Nii ja olihan miul YÖn musat messissä.
Löysin perille, mistä erilliin matkakertomus löytyy täältä! Koska olin yksin, se antoi minulle aika lailla vapaat kädet. Vaelsin pitkin Lappeenrannan jäähallia, ihan jo lämpimikseni, sillä jäähalleissa on aina kylmä. Keikkaa seurasin ensimmäisen erän aika lailla läheltä. Upeeta! Erätauolla kiipesin ylös katsomoon ja huomasin, että hitto sielt joutuu kattelee verkon läpi! Kun sain kaffia, menin seuraavaa erää katsomaan taas alas. Valoshow oli niin hieno, että sen olisi halunut nähä joka paikasta yhtä aikaa. Siirryin jossain vaiheessa kauemaksi, niin että näin lavan ja screenit yhtäaikaa, mahtavaa!
Loppua kohden nousin taas ylös ja nappasin lähtiessä kuvan...
Tais olla miun YÖn keikat tältä vuodelta tässä! Kiitos ja kunnia!
Lähdin reissuun yksin, wau! Aika jännää, kun olin vain oman onneni nojassa. Ei ollut kartanlukijaa, ei juttuseuraa, ei aikatauluttajaa. Lähdin siis omine aikoineni ja mutu-metodilla, että kyl mie suunnilleen tiiän missä se on :) Juttuseuraksi oma seura on jo ihan passeli, sillä tähän ikään mennessä on oppinut puhelee iteksee. Nii ja olihan miul YÖn musat messissä.
Löysin perille, mistä erilliin matkakertomus löytyy täältä! Koska olin yksin, se antoi minulle aika lailla vapaat kädet. Vaelsin pitkin Lappeenrannan jäähallia, ihan jo lämpimikseni, sillä jäähalleissa on aina kylmä. Keikkaa seurasin ensimmäisen erän aika lailla läheltä. Upeeta! Erätauolla kiipesin ylös katsomoon ja huomasin, että hitto sielt joutuu kattelee verkon läpi! Kun sain kaffia, menin seuraavaa erää katsomaan taas alas. Valoshow oli niin hieno, että sen olisi halunut nähä joka paikasta yhtä aikaa. Siirryin jossain vaiheessa kauemaksi, niin että näin lavan ja screenit yhtäaikaa, mahtavaa!
Loppua kohden nousin taas ylös ja nappasin lähtiessä kuvan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)