Niin kuin taivaassa

Niin kuin taivaassa on ruotsalaiseen menestyselokuvaan pohjautuva näytelmä, jota pääsee nyt katsomaan Anjalakosken teatterissa. Sinne sen on ohjannut Kimmo Lavaste.
Kapellimestari Daniel Daréus (Wellu Winne) on saanut sydänkohtauksen, lopettanut sen johdosta työnsä ja palannut kotiseudulleen. Hänet otetaan hyvin vastaan ja pian hän on jo johtamassa kirkkokuoroa. Kyläläiset tuntuvat kaikki olevan lääpällään häneen tai no, eivät ihan kaikki ja sehän riittääkin kapulaksi rattaisiin. Winne tulkitsee pääroolia melkoisella antaumuksella.
Tässä näytelmässä henkilöitä piisaa koko lavan täydeltä, sillä pitäähän kirkkokuorossa porukkaa olla.

Äärimmäisen uskottavan roolin teki Riku Myller, joka kehitysvammaisen Toren osan tulkitsi niin hyvin, että se todella vaikutti aidolta.
Jaana Kurittu on Lena, koko kylän ilopilleri, joka sitten on se rakkaustarinan toinen osapuoli. Herkkää ja haavoittuvaista on se rakkaus ja se tulee hyvin esille.
Antero Raanoja Arnen roolissa oli topakan hauska kylän napamies.Tykkäsin!

Timo Hopponen pani parastaan ollen vain kaavoihinsa kangistunut kirkkoherra Stig. Hänen vaimonaan Ingerin roolissa laulamaan pääsi Helena Berg, joka oli varsin hehkeä rouva.

Minna Sipinen oli se kovan onnen nainen, Gabriella. Hän se antoi yleisölle kaikkensa. Koskettavaa!
Timo Kurittu on taas hänelle ominaisessa roolissaan eli mies, joka osaa olla ilkeä ja paha. Kertakaikkiaan loistava suoritus. Gabriellan aviomies Conny, peloittava suorastaan, joskin säälittävä.

Vanhempaa väkeä joukossa edustivat Florence ja Erik. Kaikkien vuosien jälkeen sittenkin. Ritva Muhonen ja Heikki Luukkonen pistävät rakkautta kehiin.

Kaiken tarinan keskellä, jota en kerro, saadaan musiikkia ja se onkin sellaista maustetta tässä kakussa, mikä osuu paikallensa. Nyt sitten kansa kipin kapin katsomaan tätä "kirkkokuoroa" ja miettimään kaikkea sitä, mitä se niiden toiminta herättää.

Kuvat: Pekka Niemi

Poikamiesboksi

Poikamiesboksi on Kouvolan teatterin tämän syksyn musikaali. Kyllähän sitä oottettiinkin, sillä ennakkoaavistus oli vahvasti se, että parasta tulee ja olin oikeassa.
Alunperin Poikamiesboksi oli Oscar-palkittu elokuva, joka sai ensi-iltansa 1960. Nyt sitä onneksi nähdään näytelmäversiona, joka on aina niin ainutlaatuista. Kouvolaan Poikamiesboksin on ohjannut ja koreografioinut Seppo Välinen, eikä ollenkaaan hullummin.

Chuck Baxter on tavan vässykkä, oikea lapasten lapanen, joka haluaa yletä, mutta on muuten niin vietävissä, niin kiltti, että oikein säälittää. Kovasti vielä ihastunut hissityttö Fran'iin, josta uskoo pelkkää hyvää, mutta jolla on ihan muita suunnitelmia.
Sami Kosola on mahtava, niin hyvä, että sitä ei voi kuin mykkänä ihailla. Hän vetää Chuckin roolin sellaisella taidolla ja lauluäänellä, mitä kuullessaan ja nähdessään voi todella sanoa nauttivansa.
Emma-Sofia Hautala on Kouvolan teatterin uusin tulokas ja aina pikkasen jännittää, millainen uusi ihminen on. Hukkaan meni hyvä jännitys, sillä Emma-Sofia otti paikkansa ihan täysin. Kaunis nuori nainen ja miten puhdas lauluääni. Hissityttö Fran'in osa on täysin kympin suoritus.

Chuck Baxter työskentelee firmassa, missä melko moni harrastaa syrjähyppyjä ja kukapas se on juonessa mukana lainaamassa Poikamiesboksiaan kuin Chuck, joka ei osaa sanoa ei ja toivoo vain saavansa ylennyksen. Pomona häärää J.S.Sheldrake, joka tuntuu myös tarvitsevan Poikamiesboksia. Veli-Matti Karén on pomona niin mahtava! Sitä vaan jää miettimään, miten niin mukava mies osaa näytellä niin nilkkiä. Tai onko siinä nyt mitään miettimistä, enemmäkin ihastelemista.

Sivurooleissa oli paljon porukkaa. Hissityttöinä liehakoivat mm. Elina Ylisuvanto, Kaisa Montonen ja Satu Lemola. Lisäksi Elina Ylisuvanto veti Neiti Della Hoyan osan sellaisella tempolla, että meinasi alkaa naurattaa samalla lailla kuin häntä.

Suuri joukko avustajia oli haalittu kasaan pitkin kyliä ja erittäin onnistuneesti. Kun vielä mainitsee, että ihan mahtava lavastus ja valot! Kerrankin muistan valot, koska ainakin minä panin merkille, miten upeasti valot toimivat ja kertoivat oman osuutensa.

Poikamiesboksi on kepeän hauska ja riemullisen piristävä musikaali loppuvuoden pimeisiin iltoihin.

Kuvat: Nadi Hammouda

Syysprinssi

Upea kotimainen elokuva on Syysprinssi. Draamaa ja romantiikkaa. Alunperin Syysprinssi oli vain kirja ja tietysti sen takana tarina, mikä oletettavasti perustuu tosielämän pyörteisiin. Kirjan on kirjoittanut Anja Snellman jo vuonna 1996, jolloin hän oli vielä Kauranen.
Nyt tämän koskettavan tarinan on elokuvan muotoon saattanut Alli Haapasalo.

Inka ja Juhana, kaksi nuorta kirjailijalupausta kohtaavat toisensa 1980-luvun alussa kiihkeissä kirjallisissa piireissä, missä halutaan vaikuttaa ja missä punk on kova juttu. Kiihkeätä on Inkan ja Juhanan rakkauskin, intohimon täytteistä, suorastaan hullua, kunnes hulluus pikkuhiljaa hipii kuvioon muutenkin.

Laura Birn on Inkana aivan loistava. Nuori ja topakka, eteenpäin pyrkivä ja niin rakastunut, sittenkin kun toinen ei enää ole, ei muista.
Lauri Tilkanen on uskomaton Juhana, hurmaa hulluudella ja sillä jumalaisella olemuksella. Oikein sattui katsoa sitä tuskaa, minkä hän välittää, kun kaikki pimenee.
Jos ei muuten olisi kiinnostunut koko elokuvasta, niin kannattaa tämän pääparin takia mennä. Se kiihko välittyy katsojalle, se tunne ja tuska. Se kaikki kaunis, mikä heillä oli ja mikä jäi.

Sivurooleissa on vaikka ketä, mutta ne jäävät todella sivurooleihin, eikä se kyllä haittaa. Inkan ja Juhanin intohimoinen rakkaus sulkee kaiken ulkopuolelle.

Vaikka tällä rakkaustarinalla ei ole onnellista loppua, se oli kaunista ja niin tärkeää. Jotain niin koskettavaa ja sieluun käyvää siinä oli, että siitä ei pääse heti eroon, vaan se jää mieleen pitkäksi aikaa.

Varasto

Varasto on tarina, mikä on tuttu ensin Arto Salmisen kirjana, sitten myös elokuvana ja nyt sitten teatteriversiona! On luettu kirja, on katottu elokuva moneen kertaan ja on nähty teatterissa. Nyt tämä hemmetinmoinen tarina menee Kuusankosken teatterissa, teatterin 60-vuotisjuhlaesityksenä! Eero Hasu on ohjannut sellaisen Varaston, että se oli ja on pakko nähdä!


Kodin remppakauppa Kataja! Kaksi varastomiestä, Rousku ja Raninen. Myymäläpäällikkö ja myyjä, Karita. Herra Isopäällikkö Kataja. Jylhäkorpi, joka on varas ja ties mitä. Karitan äiti ja sen panomies. Kiinalaisen ravintolan tarjoilija. Apteekin täti. Ykä. Bändi!!! Näistä aineksista koostuu sellainen paletti, jolla maalaa sellaisen tarinan, että väriä ei tule puuttumaan, mustista pisteistä puhumattakaan.


Pääosin tapahtumat sijoittuvat Varastoon, missä kaksi reipasta varastomiestä häärää. Rouskun housuissa temuaa Aarni Ruuhimäki niinkuin olisi ikänsä ollut Rousku. Ranisena sympatiseeraa Janne Palin, joka saa koko yleisön puolelleen.
 Entäs sitten Karita!

Karita ottaa haltuun niin Rouskun kuin katsojatkin. Tanja Tuomi tekee loistavan roolin purkkaa paukutellen ja flirttaillen ihan täysillä. Karitan ja Rouskun keskustelu kiinalaisessa ravintolassa on uskomaton! Tarjoilija (Viivi Mauno) käy välillä "kiinalaisittain" vinkumassa välikommentit.

Toinen hyvä kohtaus on se, kun Karita kiikuttaa Rouskun tapaamaan äitiään! Korvat soi, kun Karitan äiti laukoo elämän perusasioita niin suoraan kuin se vaan on mahdollista. Äitinä kunnostautuu Aija Kajama.

Koko varasto on ihan alusta loppuun niin tiukkaa tarinaa, että yheltä istumalta ei saa, ei voi saada kaikkea.
Jylhäkorpi on se, kun käy Rouskua tapaamassa ja tarinaa iskemässä. Jorma Liukkonen on just niin brezneviläinen kuin olla voi ja se näkyy ja etenkin kuuluu. Ihana vanhemman sukupolven edustaja, joka tuo hiukan omanlaista näkemystä.

Oki Ruuskanen näyttäytyy ensin Karitan äidin "sonnina" ja sittemmin Ykänä. Heh, aika lailla lyhytsanaisena kirvoitti yleisössä hilpeyttä.
Konsernin johtaja Kataja käy hermoille, ihan kenen vaan. Aulis Forssell päsmäröi just niin kuin pitääkin, että saa kaikki inhoamaan itteensä. Lyhyesti sanottuna, inhottava! Hyvin vedetty!

Koko sakki vetää niin mahtavasti tämän episodin, että sitä on ihan täpinöissä, ihmettelee, kuinka se menikin niin jouhevasti. Sitä on nauraa tirskinyt ja väliin ihmetellyt, että mikä teksti, mikä sanoma.

Kaiken taustalla soi bändi! Oikea elävä bändi ja jossa on vielä laulajakin, joka soluttautuu näytelmään ja laulaa sitä sun tätä. Päivi Helkala on siivooja ja baarimestari, mikä vaan.

Uskallan väittää, että tälläistä Varastoa ei tulla muualla näkemään. Mut Tuppa Kuusaalle, ni näät!


Kuvat: Elina Winne

Suurenmoista - Florence

Florence Foster Jenkins (1869-1944) on oikeasti ollut olemassa! Hänestä on tehty näytelmä ja elokuva ja me saamme nauttia tarinasta, mikä on huikea, hauska ja ajatuksia herättävä. Kävin ensin elokuvissa:

 ja sitten Kouvolan teatterissa. Elokuvaa ja teatteriesitystä ei oikein voi verrata toisiinsa, eipä tietenkään. Itse asiassa voi leikitellä sillä, kuinka monta erovaisuutta löytää. Näytelmän on ohjannut Satu Linnapuomi.

Tarinahan menee niin, että Florence laulaa, omasta mielestään aivan loistavasti, mutta tosi asia on se, että hän laulaa niin huonosti, että se kuullostaa melkeinpä ihastuttavalta.

Kouvolan teatterin Nina Petelius-Lehto on niin suurenmoinen Florence, että ei voi kuin ihmetellä, miten joku voi osata laulaa niin taitavasti väärin!!! Muutenkin hän onnistuu (jälleen kerran) ottamaan roolinsa ja esittelemään sen katsojille niin hyvin tarjoiltuna, että ei voi kuin nauttia.
Pianistina Cosme McMoon'n roolissa taituroi Panu Poutanen. Aluksi niin kovin hämmentyneenä siitä, mihin on joutunut ja aina loppuun asti siihen, kun olisi valmis tekemään kaikkensa suuren laulajan vuoksi. Koko olemus kertoi hyvin, miltä hänestä tuntui.

Veli-Matti Karén köpötteli Florencen avomiehen St Clair'n housuissa varsin valloittavasti. Kun hän suorastaan palvoi Florencea ja siinä sivussa sitten vikitteli kaikkia mahdollisia muita naisia - Florencen liehittelevää ystävätärtä Dorothy'a (Hannele Laaksonen) ja vähälle ei jäänyt ruotsia puhuva kotiapulainen Mariakaan (Rebekka Viitala). Dorothy'n koiransa kanssa ja Marian topakka ymmärtämättömyys toivat lavalle hauskoja kohtauksia *reps*.

Suurenmoista on suurenmoinen näytelmä suurenmoisesta ihmisestä suurenmoisten näyttelijöiden esittämänä, noh, meni vähän toistoksi, mutta silti - tottahan se on!

Kuvat: Nadi Hammouda